Blogi kertoo flattityttö Sannin ja nahkapoika Leon elämästä ja harrastuksista. Sanni harrastaa agilityä, tokoa ja PK-jälkeä. Leon harrastukset jäävät nähtäviksi.
Sanni piristi jouluaattoaan ahmimalla 350g Fazerin tryffelitäytteisiä suklaakonvehteja papereineen. Sitä ei tiedä, onko tarjonnut Leolle yhtään. Sannin on vaikea olla lomalla yksin, kun se ehtii tottua siihen, että koko ajan on joku kotona sen kanssa. Yleensä se silloin aina yksin jäätyään "puuhastelee" jotain... Suklaa ei missään nimessä ollut koirien ulottuvilla, vaan työhuoneen kirjahyllyn ylähyllyllä. Vahingossa se sinne jäi, mutta kaiken järjen mukaan paikka oli turvallinen. Alemmilta hyllyiltä pudonneista kirjoista ja DVD-levyistä voi nähdä, että suklaanhimoinen otus on tosiaan kiivennyt hakemaan herkkunsa. Ei sinne muuten olisi mitenkään yltänytkään.
Epäilty suklaavaras haaveilee kesästä ja uimisesta.
Siinä sitten jouluyötä vieteltiin tarkkailemalla koiria ja juottamalla Sannille lääkehiiltä ja parafiiniöljyä, että ne karkkipaperit löytäisivät tiensä ulos. En halua edes ajatella, sitä roskamäärää ja että ne pyörivät jossain mahalaukussa tai suolistossa. En usko, että Leo söisi suklaata, ainakaan kääreineen. Ja on epätodennäköistä, että Sanni edes olisi antanut sille niitä. Rikoksen teko tapa on niin tyypillistä Sannia, että ei tarvitse kahta kertaa miettiä, kumpi siellä hyllyssä on kiivennyt. Leo sai kanssa kuitenkin varuilta öljyä yhden päivän. Sannilla jatkoin sekä lääkehiiltä että parafiiniöljyä vielä toisenkin päivän. Hämmästyttävää kyllä, mitään vatsavaivoja (tai mitään muutakaan vaivoja) ei ole ollut! Sanni on kakannut tavallista enemmän parin päivän ajan, mutta siinä kaikki. En nyt mitään myrkytystä kauheasti pelännytkään, kun maitosuklaata noin isolle koiralle saa mennä melkoisesti ennen kuin sellaisia oireita tulee. Tosin se on myös hyvin yksilöllistä. Toiset ovat herkempiä. Mutta ne suklaiden foliokääreet ahdistavat. Yhdenkään en ole nähnyt tulevan ulos. Tosin joka ryteikköön en ole mennyt ulosteita penkomaan. Mutta luulisi niitä tulevan näkösällekin, kun miettii, mikä määrä papereita 350g karkkeja sisältää. Täytyy maanantaina kysäistä eläinlääkärin mielipidettä. Onneksi koirat kuitenkin ovat oireettomia. Joskus vierasesineet voivat pyöriä vatsassa pitkäänkin, ennen kuin ongelmia tulee. Täytyy syöttää kuituja paljon, että pysyy liikenne suoliston läpi aktiivisena. Ei ole varsinaisesti "Vuoden koiranomistaja"-olo, kun olen niin monesti ihmetellyt, miten ihmiset ovat niin tyhmiä, että jättävät suklaata (tai xylitolia, joka on paljon vaarallisempaa) koirien ulottuville. Näin helposti se näköjään käy.
Meidän joulu menee suunniteltua rauhallisemmissa merkeissä Leon parannellessa kipeää takatassuaan. Kaveri hullaantui "mummolassa" peurojen hajuista niin, että paineli päätöntä vauhtia pitkin ryteikköä huonoin seurauksin. Ei ole ensimmäinen (eikä taida valitettavasti olla viimeinenkään) kerta, kun Leolle käy näin... Tuleepahan kirjaimellisesti rauhallinen joulu.
Hyvät uutiset viisaudesta ensin. Leolla oli ensimmäisen kerran ilmaisu mukana metsässä viikonlopun hakutreeneissä. Maalimiehet olivat melko lähellä ja selvästi esillä, koska nyt idea oli nimenomaan liittää rullan tuonti kuvioon mukaan. Ensimmäinen maalimies meni vauhdikkaasti ja super hyvin! Leo ei empinyt hetkeäkään, vaan sieppasi rullan. Se on aina saanut metsässä suoran palkan, joten tuo ylitti odotukset. Rulla tuotiin lisäksi suoraan sivulle kiepsahtaen ja malttoi pitää (hätäiseen) luovutukseen asti. Toka maalimies oli eri puolella keskilinjaa ja edellistä vähän lähempänä hankalamman maaston takia. Leo juoksi aluksi ohi, kun sen näytti olevan hankala uskoa, että maalimiehet ovat niin lähellä ja näkyvissä. Tai sitten sillä oli joku muu ajatuskatkos. Maalimies kutsui sitä ja sitten herra hoiti homman hyvin loppuun. Seuraavat kaksi maalimiestä menivät aivan nappiin! Itse suhrasin näyttöliinan laitossa luvattoman kauan joka kerran, mutta hyvin Leo malttoi odottaa. Ja meidän molempien on syytä vielä harjoitella rauhallisuutta siihen rullan luovutukseen... Onneksi treenikaverit ovat sitä varten, että muistuttavat, kun koiralla tai ohjaajalla alkaa keulimaan liikaa. Mutta kyllä oli tosi onnistuneet viimeiset treenit ennen hakuilutaukoa! :)
Ettei harrastelu olisi liian vakavaa, kokeilin vieläkö Leksa muistaa, miten pelattiin loppukesästä "koripalloa". Meidän varsinaista koria ei löytynyt, mutta ämpäri ainakin antoi kivasti pelivaraa, kun pallo oli niin pieni. Tämä on muuten sheippaamalla opetettu temppu ja on oikein hyvä aktivointivinkki koiralle, jos ei pimeänä talvi-iltana ole muuta tekemistä.
Kierompikin näyttö on saatu collie-eläimen älystä. Leo on jonkin aikaa kertonut meille tarpeistaan koputtelemalla. Jos se haluaa ulos tai ruoka-aikana ruokaa, se ei mene ovelle/keittiöön vinkumaan tai tule tökkimään meitä, kuten normaalit koirat. Se hiippailee oviaukkoon vähän syrjään suoralta katseelta ja aloittaa intensiivisen tuijotuksen ja koputtelee tassulla auki olevaa ovea tai hätätilanteessa vaikka seinää. Jos kyse on koiraportillisesta tilasta, se valitsee metallisen (auki olevan) portin, kun siitä kuuluu kovin ääni. Siinä se sitten on "anteeksi, voisinko saada huomionne" ilmeellä. Sitten heitämme sille kysymyksiä (Ulos? Ruokaa?) ja kun oikea arvaus löytyy, lähtee Leo ulko-ovelle tai keittiöön. Tuossa ei vielä mitään kieroa tai ilkeää ole, mutta yöllinen tapahtuma pisti miettimään, kuinka pitkälle koira voi laskelmoida. Herättiin Leon koputteluun. Ajattelin, ettei yöllä voi olla muuta asiaa kuin ulos pyrkiminen. Lähdin kohti ovea ja Sanni pomppasi perään, kuten aina. Leo ryntäsi niin vikkelästi kuin pääsi Sannin petiin ja käpertyi siihen nukkumaan. Leo himoitsee aina Sannin nukkumapaikkaa, vaikka itsellä on samanlainen. Sitä se varmaan haikaili, kun tuli koputtelemaan, mutta saavuttiko se päämääränsä vahingossa vai oliko sillä pedin valtaussuunnitelma mietittynä?
Ollaan aloiteltu erilaisten ohjauskuvioiden harjoittelu. Käytetään pääsääntöisesti 1-2 estettä, johon voi lisätä suoraan putkeen irtoamisen lisäpalkaksi. Emme osaa vielä valssia, takaaleikkausta tai muita perusasioita. Takaakierron Leo on oppinut jo pikkupentuna ihan muualla kuin agilitykentällä, joten se löytyi esteillä kuin itsestään. Meidän ensimmäinen opittu ohjaus oli rystyheitto, jota en ole itse aiemmin ikinä käyttänyt. Huomasin vaan, että Leo lukee sitä tosi hyvin. Siitä sitten lähdettiin opettelemaan tavallista pakkovalssia, ensin yhdellä ja lopuksi kahdella hyppyesteellä. Vaikeus oli aluksi siinä, että Leo kiersi kokonaan toisen linjassa olevan esteen, mutta tajusi sitten, että sekin pitää suorittaa siivekkeiden välistä menemällä.
Sitten se toimi toisinkin päin...
Leolla on hyvä pohja rakennettu itsenäiseen etenemiseen esteeltä esteelle ja leikinvarjolla on koko pentuikä opeteltu lukemaan ohjausmerkkejä ihan kotioloissa, joten nyt niiden vieminen agility-ympäristöön on älyttömän kivaa! Kokeilin ensimmäistä kertaa, voinko lähettää sen selkäni taakse ja kyllähän se hieno pieni mies esteen löysi! Ja luki seuraavankin oikein sujuvasti. :D Tumpelo ohjaaja ei tätä osannut huomioida ja saatiin hauska kotivideo.
Nyt tässä kohtaa olisi pitänyt käydä viemässä lelu valmiiksi putken päähän, mutta se jäi tekemättä.
Leossa on kaikki, mitä hyvältä agilitykoiralta voi toivoa. Sillä on palava halu tehdä, se lukee hyvin ohjausta ja on nopea ja ketterä. Varmasti opitaan vielä toimimaan hyvin yhteen radalla. Kaikkein tärkeintä on tietenkin terveys, joten kuvauksia odotetaan kovasti.
Sain viestin töistä palatessani, että treenit kutsuvat toisella puolen kaupunkia valaistulla parkkipaikalla. Mitäpä siinä harrastuksilleen omistautunut koiraihminen voi muutakaan, kuin pakata treenikassiin kaiken tarvittavan, heittää koirat autoon ja lähteä? Leolle oli ideana ottaa ilmaisutreeni, joten rullien lisäksi piti pakata hirveä kasa palkkarasioita ruoalla täytettynä. Se olikin haastavaa. Vaikka olen ostanut paikallisen S-marketin pakasterasiahyllyn tyhjäksi, löytyy kotoa aina vain pilalle pureksittuja rasioita. Ihme juttu...
Sitten me lähdettiin.
Puhtaasti kuvituskuva, joka on otettu viime kesänä. Mutta niin ajankohtainen! Noin Leo katseli treenit tänäänkin kuskin paikalta. (Seuraava auto on farmari ja siellä on häkki!)
Viime ilmaisutreenistä oli mennyt luvattoman pitkään, joten ei ollut aavistustakaan, mitä on luvassa. Oman lisän toi kunnon häiriö: autoja, perheitä, lenkkeileviä koiria ja vieressä lumetettu latu hiihtäjineen! Leohan viime talvena oli aivan kierroksilla hiihtäjistä ja jäi silloin siedätyshoito tekemättä omaa laiskuutta. Ensimmäiselle maalimiehelle lähetystä emmin, koska Leo näytti lukitsevan katseellaan maalimiehen takana hiihtävän miehen, joka suksi ees taas. Odotettiin, kunnes hän hävisi näkyvistä ja lähetin vasta sitten. Maa oli märkä ja liukas ja olin positiivisesti yllättynyt, että minun hieno-pylly-collie pystyi siinä istumaan. ;) Leo muisti kuin muistikin, mitä hakukoiran kuuluu tehdä ja todella nätisti toi ilman apuja rullan! Se tarjosi suoraan rulla suussa sivulle tuloa, joka oli oikein hyvä. Tehtiin viisi ilmaisua keskilinjaa edeten ja vuorotellen eri puolille lähettäen. Sillä on kauhea kiire näytölle, niin kuin pitääkin olla, mistä johtuen se turhan nopeasti pyrki pudottamaan rullan, kun ojensin käden sitä kohti. Tähän pitää nyt itse kiinnittää huomiota, että luovutus on rauhallinen. Hieno juttu, että tuo rullan loppuun asti, vaikka en nytkään palkannut rullan tuomisesta.
Treeniporukkaan oli myös ilmestynyt minulle uusi tuttavuus, jolla on sopivasti koira samassa vaiheessa kuin Leo. Sovittiin yhteiseksi projektiksi, että näille junnuille treenataan hyvä ilmaisu talven aikana. Molemmat myös toivotaan perusasentoon häiriötreeniä, joten voimme siinäkin auttaa toisiamme. Leo on hyvin edistynyt siinä, että perusasennon kontaktissa on kestoa ja ei häiriinny esim. käden heiluttelussa sivulla. Nyt vaan treenataan samaa vielä häiriössä ja päästään ehkä joskus vielä liikkeellekin. :D
Viime sunnuntaina teimme metsässä tallaamattomalla alueella nenänkäyttö harjoituksen valmiilla maalimiehellä. Tuuli oli olematon, mutta ilmeisesti joku pieni vire hajun toi, koska nyt herra käytti nenäänsä ja löysi hyvin maalimiehet. Myös ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä metsään, kun se vielä lumitilanteen puoleen on mahdollista.
Sanni oli tänään mukana treeneissä ja tein lopuksi ihan omia juttuja sen kanssa. Tehtiin melko pitkä seuraamiskaavio ja se on kyllä niin ihana! Vaikka mitä tapahtuu ympärillä, ei kontakti putoa. Sitä ei myöskään haitannut märkä ja jäinen asfaltti, vaan teki tosi tarkat kaukot. Hain molemmille koirille tokotreeniryhmä paikkaa talveksi lämmitettyyn halliin. Toivottavasti päästään!
Ps. Eka vuoro varattu koirakylpylästä reilun viikon päähän!
Mitään maata mullistavaa meille ei ole tapahtunut, mutta ajattelin päivitellä molempien koirien kuulumisia. Pimeys ja työt on sellainen yhdistelmä, että jää helposti harrastelut vähemmälle. Onneksi on nuo koirat, niin tulee joka päivä lenkkeiltyä ja muutenkin lähdettyä jonnekin iltaisin! Investoin uusiin heijastinliiveihin sekä koirille, että itselle, joten ollaan edes tää pimeä aika näyttävän näköisiä. :)
Sanni on ollut kuin pikkukakara. Se on joka vuosi yhtä iloinen lumesta. Siellä painellaan, piehtaroidaan ja jahdataan lumipalloja. Ollaan tehty omalla pihalla lenkille lähdön yhteydessä välillä aina muutama tokoliike. Tällä hetkellä ruutu ja luoksetulon pysäytykset tuntuvat eniten olevan tuuripeliä onnistumisen suhteen. Tunnari ja kaukot taas ovat selvästi parantuneet. Ne vaan vaatisivat säännöllistä treenausta. Toivottavasti saadaan porukalla hommattua hallivuoro tokoiluun talveksi. Agilityä ollaan treenailtu periaatteella joka toinen viikko hyppytekniikkaa ja joka toinen viikko ratatreenit. Kivaa on ollut ja tykätään tosi paljon mein ryhmästä. Tuo harjoitusmäärä on kisaamista ajatellen täysin riittämätön. Siellä Sanni on vielä enemmän kierroksilla kuin treeneissä, joten tuntuma sen ohjaukseen on aika hukassa.
Tässä on pe tehty treeni. Teimme tuon radan toista kertaa. Rata alkaa numerosta 21.
Tuntui kyllä itsellä liikkuminen tosi tahmealta ja liikaa taas jäin ihmettelemään paikoilleni. Sanni on lähdössä tosi huonossa linjassa ja lopun valssi on myöhässä. Mutta kaikista puutteista huolimatta Sanni pääsi virheittä maaliin. (Namialusta puomin lopussa saattoi hiukan auttaa asia...) Alla on toinen versio lopetuksesta.
Leo on "jalostanut" piehtaroimisharrastustaan. Aiemmin se pysytteli kaikissa epämääräisissä sontakasoissa ja raadoissa, mutta on nyt lisännyt repertuaariin hikiset treenivaatteet ja yllätinpä sen myös köllimästä tien pientareelle heitetyn oluttölkin päältä. Nice! Muutakin se on puuhaillut. Kävimme Jyväskylän KV-näyttelyissä, jossa herraa ei kyllä pätkääkään huvittanut esiintyä. Yksilöarvostelun aikana sen seisominen oli karmeaa epämääräistä kenotusta, eikä se ollut millään herkulla lahjottavissa. Tuomari oli tosi kiva ja ystävällinen setä. Arvostelu meni näin:
"Medium size, excellent balance. Excellent ears. Needs stronger muzle and underjaw. Good skull and excellent neck. Topline needs to be stronger. Very good bones, good long ribcage, still needs to develop in body, steep croup, good angulations in the knee, straight shoulders, flat feet, moves quite well from side, needs to be stronger infront. Shows well. Needs more time to develop." EH JUK 2. Epäilen vahvasti, että Leon venkoilulla oli osuutta kommentteihin selkälinjasta, liitteistä jaloista ja liikkeistä. Mutta totta on, ettei se kovin kehittynyt ole ikäisekseen. Kivaa oli nähdä muita Koiruuksia, kasvattajaa ja shoppailla.
Kuva Anni Rask.
Leo on päässyt vain kerran hakutreeneihin. Silloin se treenasikin itseään ns. koko rahan edestä. Se oli aivan ylikierroksilla, kun tajusi päässeensä hakumetsään. Kiskoi ja vikisi. Kun lähetin ensimmäiselle maalimiehelle, se ryöstäytyi käsistä ja risteili koko alueen ja vielä puolet ylimääräistäkin. :D Etsi selvästi juoksentamalla, mutta nenä oli unohtunut avata. Onneksi sain sen lopulta haltuun, ennen kuin se löysi maalimiehen ja pystyin lähettämään uudestaan, jolloin se sai pienen avun ja juoksi suoraan perille. Seuraava pisto meni ilman mitään kommervenkkejä. Lopuksi päätettiin tehdä sille treeni, missä joutuisi käyttämään kuonoaan. Maalimies piiloutui tallaamattomalle alueelle ja itse kävelin hitaasti kohti piiloa. Tarkoitus oli laskea Leo irti, kun se saisi hajun. Leo oli vakaasti sitä mieltä, että maalimiehen on pakko olla samassa piilossa kuin edellisellä kerralla ja sitkeästi olisi kaartanut sinne. Lopulta se teki löydön jäljestämällä takakautta piilolle. Ei ihan putkeen mennyt se treeni! :D
Leo on käynyt myös hieman agiliitelemässä. Lähinnä hyppytekniikkaa on tehty ja muutaman kerran puomin alastulon kontaktia. Sen kanssa on ollut helppo harjoitella itsenäisyyttä, kun se aktiivisesti tarjoaa toimintoja. Meillä onkin idea saada sille mahdollisimman itsenäinen esteosaaminen, jolloin pystyy itse keskittymään omaan liikkumiseen. Odotan kovasti, että saadaan Leo kuvattua vuodenvaihteessa ja päästään hyvillä mielin etenemään treeneissä. Leolla kun on ollut noita loukkaantumisia ja se on agihallissa hirveä kuumakalle, niin ei haluta ottaa mitään riskejä terveyden suhteen. Toivon todella, että voidaan jatkaa liitelyä, kun Leo on niin kovasti lajiin syttynyt ja omaa erinomaiset edellytykset tulla loistavaksi agilitycollieksi. Nähtäväksi jää, miten opin itse pysymään sen mukana, kun on niin paljon Sannia nopeampi ja kiihkeämpi tapaus.
Tokoilut on jääneet olohuonetreeneihin. Ollaan harjoiteltu perusasentoa niin, että rauhoittuu siinä ja pitää kontaktin, vaikka käsi liikkuu ja itse katsoo eteen. Lelupalkka tulee kainalosta, mikä on auttanut käden häivyttämisessä. Pian voidaan lähteä yksi askel kerrallaan liikkeelle ja toivoa, että oikea paikka pysyy ja se rentous, mitä lähdettiin etsimään. Toki pitää asennetta olla, mutta ei niin, että koko koira on päästä varpaisiin jäkittynyt ja vapisee odottaessaan käskyä. Kaukokäskyjä on harjoiteltu eteiskäytävässä ja ne on kivat. Samoin metallikapulan tuomista on pystytty harjoittelemaan samalla kun on katseltu telkkaria. Ei pimeys ihan kaikkea sentään estä! Leo kävi myös fyssarilla hierottavana ja siitä ei onneksi pahempia jumeja löytynyt.
Meidän lähelle avautui tänään uusi koirakylpylä! Lähiaikoina varataan sieltä uintivuoro ja testaan millainen paikka se on. Mitään muita suunnitelmia ei nyt ole. Leon kanssa pitäisi talvi hyödyntää ja tehdä ilmaisut kenttätreeneillä kuntoon. Pitää varmaan ostaa jonkun muun väriset rullat, kun omat on valkoiset.
Päätimme viettää syysloman kylpylässä Narva-Joesuussa Itä-Virossa. Tarkistimme samalla näyttelykalenterin ja huomasimme, että Rakveressa oli sopivasti kotimatkan varrella näyttelyt, johon ilmosin Leon. Ei voi muuta todeta, kuin että olipa onnistunut reissu!
Iloinen syysloma-Leo valmiina Viron valloitukseen!
Laivamatka meni hyvin, joskin aaltoja oli ihan riittävästi mennen tullen ja paineilmaovi autokannella yritti litistää Leon. Hengissä selvittiin ja matka kului rennoissa merkeissä kirjaa lukiessa Sanni kainalossa.
Tallinnassa jaloiteltiin ennen automatkaa ja mieleen muistui, miksi kävely satamasta vanhaan kaupunkiin ei ole kivaa koirien kanssa: ihan älyttömästi lasinsiruja. Tyhmät ihmiset!
Matkalla pysähdyttiin Rakveressa eläinlääkärissä hoitamassa ekinokokkoosilääkitys kuntoon. Lääkkeet (ja päälle namit!) syöttävä eläinlääkäri oli Sannista I-H-A-N-A! Leo sen sijaan sanoi aika kovaäänisen mielipiteen siihen, että joku tulee hänen kurkkuunsa lääkkeitä tunkemaan ja namitkin olivat ihan vääränlaisia. Narva-Joesuu osoittautui todella pikkukaupungiksi ja hotelli Meresuu löytyi helposti. Oli kyllä nappiin osunut valinta koirien kanssa! Isot huoneet ja pehmeät sängyt.
Jopa käytävillä oli huomioitu hyvin koiriin sointuva tricolour- väritys. :D
Kovin monet ihmiset eivät taida ottaa koiriaan mukaan kylpylään. Sen verran paljon huomiota saatiin osaksemme... Olimme ottaneet riskin ja jättäneet häkit kotiin. Todella tyytyväinen saa olla siihen, miten hienosti koirat olivat keskenään hotellihuoneessa. Sanni on jo kokenut matkustaja ja varmaan osasi olla esimerkkinä Leolle.
Parasta hotellissa oli sijainti merenrannalla. Rantaan oli tehty kivat laudoitetut kävelypolut ja ihmisiä oli tähän aikaan vuodesta niin harvakseltaan, että koirat saivat olla vapaana. Mikäs siellä kävellessä keltaisten vaahteroiden seassa!
Yhdellä lenkillä saimme seuraa isosta uroksesta, joka oli omin päin liikenteessä. Leo otti kaiken ilon irti juoksukaverista ja Sanni vahti silmä kovana, ettei uusi tulokas kohtele Leoa liian kovakouraisesti.
Koirat juoksivat ja painivat koko ajan. Mitä nyt Leo kaivoi varmaan toista sataa kuoppaa. Kerrankin oli riittävästi kaivelutilaa Leon tarpeisiin. ;)
Yksi Leon lukemattomista kaivannoista.
Myös illat olivat ihanaa aikaa merenrantalenkeille. Ja sen päälle porealtaassa lilluminen oli taivaallista.
Kävimme kävelyretkellä Narvassa, josta näkee suoraan joen yli Venäjän puolelle.
Leo halusi olla erilainen nuori ja kävellä kaidetta pitkin. Sen on aina saatava kiipeillä ja keikkua maanpinnan yläpuolella, kun se vaan on mahdollista. Kylpylässä oli 11 kerrosta ja lasiseinät käytävillä. Leo etsi sielläkin mahdollista reikää, josta voisi pujahtaa hillumaan yläilmoihin...
Lenkkeilyä Leon tyyliin.
Narvan linna ja koirapatsas. :)
Paluumatkalla oli tosiaan vielä odotettuna lisäohjelmana Rakveren koiranäyttelyt. Ne pidettiin keskustassa urheiluhallissa, jossa koiramäärästä johtuen oli ahdasta liikkua. Sisällä oli ainakin riittävän lämmin ja huomasin nopeasti olevani aivan ylipukeutunut. Leo oli eri meiningillä liikkeellä kuin aiemmissa näyttelyissä ja nyt sitä huvitti esiintyä! Tai sitten se halusi ilahduttaa minua nimipäiväni kunniaksi.
Tulos oli parempi, mistä olisin osannut edes haaveilla: ERI SA, PU1, VSP ja SERTI! Leon arvostelu oli myös hienoa luettavaa:
Dennis Kuzelj, Slovenia: "excellent type, beautiful head and dark eyes, very perfect ears, long neck, well angulated, deep chest, correct bite, excellent movements".
Paras uros kehässä kaksi muutakin urosta olivat tulleet Suomesta ja näyttelyiden ROP oli niin ikään suomalainen tähti Timonan Chic Can Cherish.
Mikä parasta, näyttelyissä oli mahdollista shoppailla koiratavaraa vähän edullisemmin kuin mihin Suomessa on tottunut.
Näyttelyiden jälkeen ulkoilimme Rakveren linnoituksella ja otimme Leosta pari sertikuvaa.
Päivän loppuhuipennuksena saimme vielä viestin, että Leon äidistä Sintistä (Koiruuksien Siiri Tuuliviiri) oli tullut tottelevaisuusvalio! Ihan huippuylpeitä ollaan koko Koiruuksien porukka taitavasta Sintistä ja omistajastaan Kirsistä!
Viimeinen yö oltiin Tallinnassa hotelli Orussa noin 10 min ajomatkan päässä satamasta. Teppo oli netistä vakoillut, että monet koiranomistajat olivat olleet tyytyväisiä tähän hotelliin.
Koirille olikin huoneessa omat kupit ja herkut sekä tassupyyhkeet odottamassa. Saatiin huone rauhallisesta päästä hotellia ja vieressä oli valtava puisto, jossa oli hyvä käydä kävelyllä. Vaikka koirista meni melko korkea lisämaksu ja huoneet olivat vähän vaatimattomat, olimme hotelliin tyytyväisiä. Henkilökunta oli tosi eläinrakasta ja oli kiva tuntea olevansa tervetullut koirankin kanssa. Ainoa miinus oli, ettei roskiksissa ollut lukkoa. Sillä aikaa kun me nautimme illallista alakerran ravintolassa, oli jompi kumpi (tai molemmat) avannut kylppärin oven ja jalalla painettavan roskikseen ja syönyt puolet Pure Natural koiranruokapötkön muovikääreistä. Milloinkohan ME opimme jotain...
Läheisessä puistossa aamulenkillä. Nähtiin reitin varrella presidentin virka-asunto(?) vartijoineen ja hieno taidemuseo.
Nyt jaksaa sinnitellä tuon loman voimin joululomaan asti!
Leon hakuilut jäivät kesäkuun lopussa. Lähes koko heinäkuu oltiin poissa kotoa ja elo-syyskuu meni pitkälti tassua parannellessa. Muutamia ilmaisutreenejä on tehty omin päin. En yhtään tiennyt, mitä odottaa, kun pitkästä aikaa päästiin metsään ja päätettiin tehdä treeni siellä suoralla palkalla. Mikään ei ollut muuttunut, vaan sama into Leolla oli kuin aikaisemminkin. Koska aikaa edellisistä treeneistä oli niin kauan, Leo sai pienet avut maalimiehiltä. He olivat valmiina metsässä ja näyttäytyivät ennen lopullista piiloutumista. Sekin oli ennallaan, että Leolla oli kauhea kiire sännätä etsimään aina seuraavaa maalimiestä ja se malttoi juuri ja juuri syödä palkkansa loppuun. Puhuttiin, että täytyy alkaa harjoittelemaan maalimieheltä hallitusti yhdessä poistumista. Nyt oli käsi mennä sijoiltaan sen kanssa. Koska maalimiesten löytämisessä ja irtoamisessa ei ollut mitään ongelmia, oli viimeinen maalimies piiloutunut syvälle kuusen sisälle lähelle takarajaa. Kuusen vieressä oli vielä kataja, joten maalimies oli Leon puolelta todella hyvin naamioitu. Leo oli vauhdissa saanut maalimiehen hajun ja loikannut kaikkien havunoksien läpi hänen luokseen. Siinä vaiheessa, kun itse ehdin paikalle, löysin iloisen Leon, jolla roikkui kärsineen näköiset PK-liivit kuonolla ja niistä purkautunutta kuminauhaa oli koko pöpelikkö täynnä. Maalimies vain naureskeli ja palkkasi koiraa. Liivit olivat olleet vasta pari kertaa käytössä, mutta ehkä niistä saa vielä jotain tuunattua. ;) Onneksi osumia saivat ne, eikä Leo!
Tuon verran niistä jäi jäljelle...
Esineruudussakin Leo sai juosta yhden muovisen vauvan kengän verran. En tiedä, johtuiko materiaalista, mutta kengän löytyminen ei ollut ihan helppoa, vaan Leo haki sitä jonkun aikaa. Selvästi se haistoi kengän, mutta tiheän aluskasvillisuuden seasta ei heti hoksannut sitä. Varmaan se ei yhtä paljon tuoksu kuin hanskat, joita yleensä on ollut ruudussa. Tai sitten Leo ei aluksi tajunnut, että kenkäkin voi olla esine, vaan etsi juurikin jotain, mitä yleensä on käytetty. Onneksi se kuitenkin ratkaisi itse tilanteen. Aika harvakseltaan tulee esineruutua tätä nykyä tehtyä, mutta täytyy muistaa vaihdella erilaisia esineitä ja hakea vaikka kirppikseltä ihan uusia. Meillä oli kerrankin mahdollisuus saada esineruudusta videomateriaalia. Ruutukin oli avoin ja kivasti viistoon sijoitettu, joten sinne pääsi kuvaamaan niin, että koira näkyy koko ajan.
Tänään päivälenkillä mies ystävällisesti lupasi, että voin treenata molempien kanssa lenkin yhteydessä jonkun liikkeen ja hän voi auttaa tai kuvata ne. Valitsin jälkimmäisen, koska siitä on usein enemmän itselle iloa... :D Sannin kanssa meillä ei juuri ikinä suju kaukot. Oon onnistunut kyllä kaikista liikkeistä eniten pilaamaan ne monellakin tapaa. Eikä todellakaan ole Sannin lemppariliike. Tänään ne sujuivat kohtalaisen kivasti:
Leon kanssa on ollut hankaluuksia ruudussa siinä, että se kääntyessään minua kohti on samalla siirtynyt jättiharppauksen pois ruudun keskikohdasta. Pistettiin ruutu tauolle ja harjoiteltiin ilman vauhtia kosketusalustalle menoa ja sen päällä kääntymistä, niin että tassu pysyy siinä. Tämän päiväisen treenin perusteella näyttäisi siltä, että on toiminut hyvin se kikka kolmonen. Entäpä sitten kun kosketusalustan häivyttää... Saa nähdä!
Lopussa on vielä vähän Leon suosikkileikkiä (kahden lelun leikki), jonka olin näköjään saanut kuvaajalta kaupan päälle.
Syksy on kaapannut vallan ja illat pimenevät uhkaavasti. Jopa kotimme sisäpuolella, kiitos Leon. Korjailin työpapereita sängyllä loikoillen ja sain viereeni koirat, niin kuin aina. Leo köllötteli vieressäni selällään, mölisi ja potki vimmatusti takajaloillaan. Jotenkin se onnistui potkaisemaan yöpöydällä olevaa lamppua. Lamppu kolahti lattialle ja hajosi. Mietin, että JOS se olisi ollut kallis designvalaisin, olisiko kotivakuutus hyväksynyt syyksi sen, että koira on potkaissut sitä? Joskus sitä miettii, sattuuko oikeasti muillekin tällaista... :D Ainakin on tullut poltettua kynttilöitä aiempaa enemmän, mikä on hyvä juttu.
Mutta nyt asiaan. Tokokuulumisia oli tarkoitus pohtia tällä kertaa. Jotenkin tuntuu, että ollaan vähän joka liikkeessä otettu takapakkia Leon kanssa. Kaipa se on ihan normaalia, kun se on vielä niin nuori ja ollaan ehkä vähän oiottu liikkeiden opettelussa. Meidän suurin probleema tällä hetkellä on tämä:
Huoh... Luoksetulossa tuo päin törmääminen on ollut ongelma alusta asti, mutta kapula suussa se on osannut tähän asti jarruttaa. Vaan eipä ollut tietoakaan jarruista tämän viikon treeneissä, kuten kuvassa näkyi. Onneksi meillä on hyvä neuvonantaja, jolta voi aina kysyä apua, kun hommat alkavat mennä pieleen. Saatiin ensiavuksi neuvot muistaa rauhan merkitys Leon kanssa. Muistin sen lähetyksessä, mutta tuo kapulan otto pitää muistaa myös tehdä rauhallisesti. Lisäksi minun pitää jatkossa seisoa jalat yhdessä. Kunhan päästään jossain vaiheessa ihan livenä näyttämään meidän tekemistä, saadaan varmaan lisää vinkkejä, miten törmäämiseen voisi puuttua. Jos jollain on kokemusta, mikä auttaa, kertokaa ihmeessä.
Pari viikkoa sitten olimme palveluskoirien yleisissä treeneissä ja silloin Leon noutaminen sujui vielä oikein mallikkaasti. Kiitos paljon Tiina Sudensalmelle hienoista kuvista!
Leolla oli ensimmäisen kerran lainakapula, joka oli vieläpä todella pureksittu. Ei haitannut menoa.
Hyppy tuottaa myös päänvaivaa, koska Leo jää ihan kiinni esteeseen. Voihan se olla, että aikanaan korkeuden nosto auttaa asiaan. Nyt hyppyyn saa tilaa vain jättämällä lelun esteen taakse ja vapauttamalla suoraan sille. Näin liikkeestä jää loppu treenaamatta, mutta voihan sitä tietysti tehdä erikseen. Alon liike on ainakin meille paljon vaikeampi kuin avon hyppy tai voittajan hyppynouto. Haastavin kohta siinä on loppu, jossa koiran pitää seistä paikoillaan esteen takana, kun ohjaaja kävelee sen viereen. Paikallaan seisominen ei ole Leon juttu, mutta yllättävän hyvin se jo malttaa.
Seuraamisessa olen herännyt karuun todellisuuteen, että Leo pyrkii edistämään ja hakemaan aktiivisesti katsekontaktia. Olen yrittänyt korjata tätä palaamalla siihen, että palkka on kädessä. Mutta käsi on ollut väärässä kohtaa. Nyt pitää olla tarkkana, että palkka (jos se on näkyvillä) on oikeassa kohtaa ja tulee oikeasta paikasta. Lisäksi pitää muistaa pitää se oma katse suunnattuna eteen, ei Leoon. Ja kun Leo on korkeassa vireessä, se herkästi ääntelee ja jättää perusasennoissa pyllyn ilmaan eli ei istu kunnolla. Meidän lienee viisainta hetki treenata seuraamista vain niin, että on treenikaveri, joka tietää meidän kriteerit, paikalla. Hän pystyy vinkkaamaan oikeat kohdat palkata ja huomauttamaan, jos itse ohjaan liikaa kädellä tai muuta tyhmää. Helposti sitä ei edes itse tajua, mitä tekee kropallaan auttaakseen koiraa. Tässä pieni pätkä hieman levotonta seuraamista:
On tuon Leon kanssa kyllä niin hauskaa treenata, kun asennetta ja intoa löytyy. Palkkaaminen on helppoa, koska se leikkii hyvin ja palkkautuu myös ruoalla. Pidän myös siitä, ettei Leo ikinä jää toimettomaksi, jos ei heti tiedä, mitä ollaan tekemässä. Se tarjoaa aktiivisesti eri vaihtoehtoja ja niistä vain sitten poimin sen oikean. Leo on alusta asti opetettu eri tavalla kuin aiemmat koirani, enkä enää palaisi vanhaan. Esimerkiksi Sanni on houkuteltu tekemään jotain, josta se on palkattu. Leo taas on saanut alusta asti itse keksiä, mitä siltä haluan. Ihan puhtaasti operantista ehdollistamisesta ei ole kyse, vaan välillä olen nopeuttanut asioita käyttämällä kosketusalustaa (houkuttelua sekin). Vaikka aikaa alussa menee siihen, että koira itse yrittää keksiä homman nimen, nopeutuu oppiminen jatkossa huomattavasti, kun koira on itse aktiivinen. Se ei myöskään pelkää virheitä, vaan on tottunut kokeilemaan eri juttuja ja joka kerta hoksaamisen hetki on yhtä riemastuttava -molemmille. :) Ja kyllä se, että koira tarjoaa juttuja luo myös hulvattomia tilanteita. Leon kanssa ehdottomasti mieleenjäänein oli kesäinen tunnistusnouto. Se ei muistanut, mikä juttu se on, vaan tarjosi palikan viemistä laatikkoon, jossa niitä säilytetään. Ennen kuin ehdin reagoida, se totesi, että tää ei ollut se, mitä piti, vaan tarjosi laatikkoon menoa. Ei voinut kuin nauraa, kun toinen seisoo häntä heiluen into pinkeänä tunnaripalikoiden päällä. :D Leo oli harjoitellut fyssarin ohjeiden mukaan laatikkoon meno jumppaa ja oltiin aivojumppana opeteltu tavaran laittamista laatikkoon. Näistä se sitten yhdisteli oman version tunnistusnoudosta. Ihana Leo!
"Ympäri naapurustoa vipeltävästä ja kaiken tielleen osuneen syövästä hasardipennusta on kasvanut (melko) järkevä nuori mies." Tästä ei kovin kauan ole, kun kirjoitin tuon lauseen. Ihme kyllä olen sentään ymmärtänyt käyttää "melko" -sanaa.
Tuossa se MELKO järkevä nuori mies istuu vahdissa "mummolan" pihassa.
Viikko alkoi ylimääräisellä jännityksellä, kun kotiin tullessa eteisen lattialta löytyi raadeltu cesarpurkki, josta puuttui puolet. Loppuosaa ei löytynyt koskaan, vaikka koko talo tutkittiin tarkasti. Niinpä vahva epäilys heräsi, että JOKU (melko) vähäjärkinen eläin on syönyt sen. Roskiksen ympäristön turvatoimia oli jo aiemmin kiristetty ja veikkaan, että purkin on saanut Sanni. Sen sijaan en usko, että se olisi syönyt sitä, ainoastaan nuollut viimeisetkin cesar-atomit. Sen sijaan Leo ei ole ennenkään ollut turhan tarkka, meneekö kurkusta alas koristenuken hiukset, muovinen pullonkorkki tai pala foliota. Luulin kuitenkin, että se oli jo taakse jäänyttä elämää.
Tuon verran purkista ja sen kannesta jäi jäljelle.
Leo sai eläinlääkäriltä ohjeeksi nauttia tankoparsaa. Se pitkäsyisenä on omiaan sitomaan teräviä partikkeleja ja saattamaan ne ulos ilman vaurioita. Lisäksi herra Leijonamieli sai palanpainikkeeksi parafiiniöljyä, jota meiltä sattuneesta syystä aina löytyy yksi pullo lääkekaapista. Sanni tietysti oli kauhean kateellinen näistä herkuista ja koska en voinut olla ihan varma, oliko kadonneen cesarpurkin takana hasarditeini vai -leidi, niin annoin oman annoksen sillekin. Sitten vaan odotettiin, putkahtaako todistusaineistoa päivänvaloon ja pelättiin kovasti, että tulee suolistotukosoireita. Yö meni aika lailla koirien vointia tarkkaillessa. Nyt tapahtuneesta on 5vrk:tta ja minkäänlaisia oireita ei ole ollut kummallakaan. Muutamaa vaaleaa pikkuhippusta Leon "tuotoksissa" lukuunottamatta ei ole havaintoja purkin palojen luonnollisesta poistumisestakaan. Tosi molemmat menevät aina mahdollisimman syvälle ryteikköön hoitamaan asiansa ja aamuisin on ollut vielä vähän jo hämärää, joten jotain on voinut meiltä jäädä huomaamattakin. Onneksi selvittiin säikähdyksellä! Tosin vieläkin vähän pelottaa, onko joku palanen kiinni jossain suolen mutkassa ja tulehduttaa sen.
Tässä Leon näkemys tapahtuneesta.
Viikko jatkui iloisissa tunnelmissa kiitollisina siitä, että molemmat koirat ovat kunnossa. Käytiin mm. tokoilemassa ja ilon aiheeksi nousi Leon tunnistusnouto. Se tekee todella tarkkaa ja huolellista työtä ja käy palikoita niin kauan läpi, että on varma oikeasta. Ja se ei enää koskenut tässä tutkimusvaiheessa vääriin! Metallikapulaa pitää ja palauttaa myös hyvin, mutta sitä ei vaan voi nostaa maasta. Eli liike toimii, jos joku ojentaa kapulan Leolle. Seuraamisessa pitää olla todella tarkka, ettei vaan ikinä vahvista ääntelyä. Ollaan toistaiseksi saatu tehtyä sitä äänettömänä, mutta herkästi meinaa piipata tai haukahtaa. Sannin kohokohta oli kaukot, jotka menivät varmaan paremmin kuin koskaan. Ja seuraamisen sivuaskeliin saatiin yksinkertainen neuvo (oikealle lähdetään oikealla jalalla, ei astuta ristiin), joka paransi sitä huomattavasti. En edes tajua, miksi oon senkin tehnyt hankalimman kautta. :D Sannilla oli suurin vaikeus luoksetulon jälkimmäisessä pysähdyksessä, jossa tarvitsi kaksoiskäskyn maahanmenoon. Itse pysähtyminen oli nopea. No, eipä sitä sellaista päivää tule, että kaikki liikkeet toimisivat...
Eilen illalla nukkumaanmenon aikaan kiinnitettiin huomiota siihen, että Leo nuolee jalkaansa. Tarkistettiin tilanne ja haavahan siellä on. Sen on täytynyt tulla metsälenkillä aiemmin päivällä. Onneksi haava on vain alle 1cm levyinen, mutta se on melko syvä. Ehkei siihen tikkiä olisi laitettu muutenkaan, mutta ainakaan ei enää, kun haava ei ole tuore. Nyt vaan suihkutellaan puhtaaksi ja estetään, ettei Leo nuole sitä. Haava paranee nopeammin, kun se saa ilmaa, joten Leo joutuu pitämään jonkin verran kauluria muutaman päivän. Onneksi se ei välitä sen enempää haavasta kuin kauluristakaan.
Nukkumisen ajaksi laitettiin side, ettei Leon tarvitse nukkua iso kauluri päässä.
Sellaista tällä kertaa. Nyt nautitaan ihanan aurinkoisesta syyspäivästä ja koitetaan pysyä yhtenä kappaleena.
Hyvää 8-v syntymäpäivää Sanni! Olen onnekas, että minulla on sinut. Toivottavasti edessä on paljon terveitä ja onnellisia vuosia.
Sanni ei ole kyllä vanhentuessaan menettänyt hitustakaan energiastaan ja iloisuudestaan. Tavattiin reilu viikko sitten 10kk vanha flatti ja sen energisyyteen hieman tuskastunut omistaja. Hän katsoi kauhunsekaisin tuntein Sannin paahtamista ja kysyi, eivätkö nuo todella rauhoitu missään vaiheessa. Ei niistä mitään sohvaperunoita saa tekemälläkään, mutta ne onneksi viisastuvat kyllä. Ja ainakin Sanni on todella kuuliainen ja helppo koira arjessa. Kun vaan jaksaa itse ottaa huumorilla hännän, joka heiluu lakkaamatta tiputtaen tavarat pöydiltä ja mustan ympäri kotia kieppuvan pyörremyrskyn silloin, kun Sanni innostuu. Ja se innostuu usein...
Sanni kävi pitkästä aikaa agilitykisoissa Imatralla pari viikkoa sitten ja yksi nollakin tarttui mukaan ja toinen oli lähellä. Nollaradalla tuli pari tosi isoa turhaa lenkkiä. Toinen melkein vei sen putkeen, jonka suuaukolta sain sen kutsuttua takaisin. Hurja vauhti sillä oli, kun ei tehnyt tiukkaakaan ehtiä näistä huolimatta ihanneaikaan (yli 5s jäi alle). Agility on nyt kulkenut poikkeuksellisen hyvin ja hiukan harmittaa, ettei päästä piirinmestaruuskisoihin.
Sanni juhlii merkkipäiväänsä perinteisin menoin: hyvää ruokaa, metsälenkkeilyä, uimista, painia Leon kanssa ja muutama pakettikin on avattu (revitty).
Leo antoi Sannille lahjaksi kunnon "halin" onnittelunäyksyineen.
Sanni synttärilenkillä.
Kun oikein on riehunut, on hyvä istua hetki ystävän rinnalla sinistä Saimaata katsellen ja elettyjä hetkiä muistellen.
Saammeko esitellä, tässä kuvassa on ihan uusi eläinlaji: puutarhuri-Leo.
Leo löysi sisäisen kutsumuksensa (puutarhan hoidon). Ensin se nyrhi norjanangervon ihan uuteen uskoon. Mies taisi ensin saada syyt niskoilleen, kun luulin hänen leikelleen sitä ja jättäneen oksat korjaamatta. Siinä vaiheessa, kun yksi metrin pituinen oksa löytyi sängystä, heräsi epäilys Leon osallisuudesta. Kun Leo viimein oli tyytyväinen aikaansaannoksiinsa, alkoi uusi savotta. Se ilmeisesti toivoisi, että joku mäyrä tulisi nukkumaan meidän pihalle talviunensa. Ainakin se on kaivanut aivan valtavan pesäluolan pihan perällä olevaan rinteeseen. Voi toki olla, että kolon tarkoitus valkenee meille muille vasta myöhemmin. Mitähän seuraavaksi...
Tasan vuosi sitten tähän aikaan ajeltiin pimeässä Tervakoskelta Lappeenrantaan pieni pennun viikari mukana. Muistan täysin, miten onnesta sekaisin oltiin ja miten Leo olisi halunnut vipeltää ympäri autoa. Se löysi lopulta jonkun mutterin, mitä rauhottui päättävästi irrottelemaan. Se ei itkenyt tai ollut hämillään, kuten muut koiramme samassa tilanteessa ovat olleet, mistä oltiin ihmeissämme. Ennemminkin tuntui, että siitä oli jo korkea aika päästä uusiin seikkailuihin. Kotona talo tutkittiin välittömästi saunaa myöten ja seuraavana päivänä huomattiin, etteivät aidat merkitse tälle pikkucollielle oikeastaan yhtään mitään.
Vaikea uskoa, että tuosta kaikesta on kulunut kokonainen vuosi. Toisaalta kun katsoo upeaa nuorta collieta, mikä Leosta on kasvanut, muistaa monen monta hetkeä, mitä vuoteen on mahtunut. Ympäri naapurustoa vipeltävästä ja kaiken tielleen osuneen syövästä hasardipennusta on kasvanut (melko) järkevä nuori mies. Ja Sannin paras ystävä, vaikka alkuun pelkäsin, ettei Sanni ikinä oppisi pitämään Leosta. Leo tuntui alusta asti oikealta ja suhde siihen lujittuu jokaisen yhdessä eletyn päivän myötä. Vaikka huoliakin on ollut, on Leo tuonut valtavasti iloa ja onnea meidän elämään. Kaipa se juttu näissä koirissa on se, kun niitä rakastaa niin paljon. Ja eihän mikään tuo niin paljon elämäniloa kuin rakkaus.
Sain äidiltäni Leon 1v syntymäpäivänä tämän kirjan ja se tuli luettua sopivasti juuri herra Leijonamielen kotiutumisen vuosipäivän aikaan.
Tässä on vierähtänyt yli kuukausi sitten viime päivityksen. Elokuusta ei koirien osalta olekaan paljon kerrottavaa. Heti lomamatkamme jälkeen Leo alkoi ontua pahasti oikeaa takajalkaansa. Oli epäselvää, mikä siihen oli sattunut. Koska kyseessä oli sama jalka, jossa on pentuaikana sattuneen törmäysvamman takia ollut oireilua aiemminkin, se tutkittiin ortopedillä tietokonekuvineen. Taivuttelussa kipu tuntui sijoittuvan polveen, mistä ei löytynyt kuvista silminnähtävää vammaa. Niinpä sitä lähdettiin hoitamaan nyrjähdyksenä. Tämä tiesi Leolle särkylääkkeitä, viikon totaalista liikuntakieltoa ja toista viikkoa hyvin rajoitetulla liikunnalla.
Leo-eläin parka joutui viettämään paljon aikaa häkissä pahimpien helteiden aikaan. Hyvän tuuletuksen ansiosta se nukkui siellä vapaaehtoisestikin.
Avuksi kurjuuden sietämiseen saatiin koirakaverilta lainaksi älypelejä (Leosta ihan älyn kivoja!) ja koirien temppukirja, jonka ansiosta se osaa nyt näyttää tassulla, kummassa kädessä makupala on, vierittää kuonolla palloa ja laittaa pienen koripallon koriin. Kun tassua sai alkaa varovasti käyttämään, veimme sen joka päivä autokyydillä uimaan. Kummipoikamme Jan piristi eniten sekä Leon että meidän muiden elämää vierailullaan vähän ennen loman loppua.
Harmitti, että ei päästy Maailman Voittajiin, jossa Leon kennelin koirat veivät voitot kolmessa sukupolvessa. Olisi ollut niin hienoa olla paikalla todistamassa juhlahetkeä. Koiruuksien vaelluskin jäi väliin tältä syksyltä. Mutta nyt jalalla taas juostaan ja sitä Leo on tehnytkin ahkerasti joka päivä. Näyttelyissä käytiin kerran, kun ne sopivasti sattuivat ihan kotinurkille. Tuloksena oli ERI JUK2 perusmaininnoilla, että on oikein kiva, mutta vielä kesken kehityksen. Hakutreeneissä ei olla oltu, mutta ilmaisua käytiin harjoittelemassa ihan muuten vaan ja se sujui uskomattoman hyvin. Ei ne koirat näköjään unohda, vaikka olisi pitkä treenitauko. Esineruutu tehtiin myös kerran ja hyvin löytyi esine, vaikka tumpelo omistaja lähettikin koiran väärään kulmaan. Tokoiltu on joitakin kertoja sairasloman jälkeen ja erityisesti mieltä lämmittää Leon hieno seuraaminen. Ollaan aloitettu liikkeet vähän väärästä päästä (voittajaluokan liikkeistä, kuten tunnistusnoudosta ja ruudusta), joten seuraavaksi pitäisi varmaan paneutua alokasluokkaan. Seuraaminen on kaiken perusta, kun sen saa kuntoon, voi alkaa muitakin osia tehdä kokeenomaisesti. Asenne on Leolla kohdallaan, takapään käyttö on suht hyvin hallussa, mutta en vaan jaksa olla "tokomaisen" tarkka, onko se millilleen suora ja oikeassa kohdassa. Vaikka kyllähän PK-tottiksessakin seuraamista arvioidaan myös täsmällisyyden ja tekniikan kautta. Huoh, ei siis auta kuin harjoitella ja pitää itsellä kriteerit mielessä. Haaveilen, että varsinainen kisaura olisi haku- ja agilityrintamalla, mutta ennen lopullisia terveystuloksia ei niitä täysipainoisesti harrasteta.
Sanni sai kuin saikin pari kiloa painoa lisää. Olin kesällä vähän huolissani, kun yhtäkkiä tajusin sen olevan hirveän hoikka. Tätä painon kertymistä auttoi se, että Leo oli jalkansa kanssa muutaman viikon levossa ja Sanninkin elämä oli rauhallisempaa riehukaverin puuttuessa. Kävimme Sannin kanssa ahkerasti tiistaisin LPKY:n yleisissä tokotreeneissä (nyt jäivät syksytauollle) ja välillä tokoilimme itseksemme kahden käyttölinjaisen kultsun kanssa. Selväksi on käynyt, että monet liikkeet (etenkin tunnari) on tehtävä Sannin kanssa säännöllisesti eli useamman kerran viikossa, että ne toimivat. Työt vaan erityisesti nyt alkusyksystä haittaavat harrastuselämää. Kesätauon jälkeen palattiin myös agiliitelemään ja Sanni on ollut aivan onnessaan radalla ja vauhtia ei ole kyllä lähestyvä 8v syntymäpäivä vienyt, päinvastoin. Siirryimme uuteen treeniryhmään, jossa yhdet treenit on nyt treenattu. Tosi hyvä ryhmä! Hyviä ja motivoituneita koirakoita ja kouluttaja, jolta saa palautetta ja tarvittaessa vaikka kädestä pitäen ohjausta. Ihan täydellistä meille! Suunnitelmissa on edelleen silloin tällöin käydä lähialueen kisoissa, mutta mitään tavoitteita meillä ei ole. Vietetään vain tyttöjen kesken laatuaikaa.
Reissun lähestyessä loppuaan, on aika kertoa, mitä kaikkea näimme matkan varrella.
Lökkenin pitkät hiekkarannat ovat jääneet jo kauas taakse, mutta niistä jäi erityisesti mieleen rannalle laskeutuminen portaita pitkin. Portaita oli säännöllisin välein törmältä alas rantaan. Toiset jyrkempiä ja toiset loivempia.
Siinä on meidän mökkiä lähinnä olevat, joita pitkin eniten kuljettiin.
Jyrkänteen päällä näimme sortuneita teitä, taloja ja jopa kirkon rauniot. Ei tehnyt mieli ihan reunalle mennä...
Leo näki myös ensimmäistä kertaa elämässään hevosia. Niitä tuli useampaan kertaan vastaan rannalla. Leosta ne olivat kiinnostavia, mutta eivät pelottavia.
Alueella sattui olemaan yhtenä päivänä riippuliitäjien kokoontuminen ja me saimme ilmaista viihdykettä niiden seuraamisesta. Näytti kyllä mahtavalta touhulta! Tuon lähemmäs lentämistä ei varmaan pääse.
Yksi hienoimmista kävelyistä tehtiin läheisillä dyyneillä. Ihan kuin olisimme tupsahtaneet Saharaan!
Oli kyllä korvat ja suu hiekkaa täynnä tämän retken jälkeen. Sen verran tuuli liikutti hiekkaa. Ja eräät riehaantuneet eläimet myös.
Löysimme myös hylätyn majakan, mistä Teppo jaksoi kertoa kauhutarinan jos toisenkin...
Olin ehkä eniten odottanut vierailua Tanskan pohjoisimmassa pisteessä Skagenissa, jossa Pohjanmeri ja Itämeri kohtaavat. Merten kohtaaminen oli todella silmin havaittavissa.
Oli tosi lämmin päivä ja katseltiin koirien kanssa Skagenia merestä käsin. Traktorit toivat kaiken aikaa lisää ihmisiä ihmettelemään näkyä. Koiria oli myös yllättävän paljon.
Kaupunki itse oli myös suloinen ja lomatunnelma aistittavissa. Ihmisiä oli valtavasti ja kadulla kaupustelijoita. Yksi myi karmean näköisiä hyppiviä hämähäkkejä (leluja siis) ja viihdytti väkeä leikittämällä Sannia ja Leoa niillä. Nehän alkoivat oitis saalistaa hämppejä ja poukkoilivat niiden perässä.
Ruoka maistui kävelyn jälkeen. Leo vaan vähän kyselee, mihin tarjoilija unohti hänen pihvinsä.
Yhtenä päivänä kävimme Aalborgissa, josta ei ihme kyllä tainnut tulla kuvia. Ennen Tanskasta poistumista hoidimme koirien ekinokokkoosilääkityksen Lökkenin eläinklinikalla ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyvä palvelu. Avustaja kattoi ensimmäiseksi kahdelle lautaselle jotain herkkumakkaraa, jonka sisään voi lääkkeen piilottaa. Olimme ostaneet Drontal-merkkiset lääkkeet jo Suomesta. Eläinlääkärisetä kävi autossa lukemassa sirut ja antoi vielä passeille säilytyskuoret.
Göteborgin lauttaa odotellessa kävimme aamiaisella. Ja vitsit, mitä herkkuja oli tarjolla! Leipä oli siinä kahvilassa paistettua ja annokset olivat niin isot, että tarjoilija levitti ne kahdelle pöydälle. Syöminen keskellä jalkakäytävää oli vaan haastavaa, kun ohikulkijat pysähtyivät lepertelemään koirille ja hihnat olivat sitten iloisesti solmussa.
Lauttamatka meni nyt Leonkin osalta suurimmaksi osaksi nukkuen. Yhden taaperoikäisen norjalaispojan kanssa se ehti ystävystyä niin kovin, että pikkupoika halusi vielä autokannella poislähtiessä tulla silittämään Leolle heipat.
Viimeinen yö nukuttiin Sjötorpassa linnassa! Siis ihan oikeassa sellaisessa ja tuli kyllä ihan prinsessaolo.
Tornissa liehui ruotsinlippu, ei vaan ihan mahtunut kuvaan. Sisällä oli haarniskoja ja kynttelikköjä. Söimme siellä aamiaisen, mutta koiralliset matkustajat yöpyivät lisärakennuksessa, joka oli kyllä ihana sekin.
Sänky oli tosi iso ja kylpyhuone perushotellihuoneen kokoinen.
Parasta oli, että linnan emäntä heti ensitöikseen sanoi, että koiria ei sitten tarvitse hihnassa pitää, vaan saavat juoksennella pitkin pihaa hänen kahden uroskoiransa kanssa, jotka eivät ikinä ole kiinni. Leo oli aluksi jännittynyt, kun vanhempi uros selvästi näytti olevansa paikan kingi, vaikka tosi ystävällisesti Leon ottikin vastaan. Ei siinä montaa minuuttia mennyt, kun alkoi hirveä paini ja juoksuralli. Koirat juoksivat linnaa ympäri ja selvästi Leolle näytettiin kaikki kiinnostavat paikat. Sannista linnakoirat olivat superällöjä ja se hengaili tiiviisti meidän vierellä ja teki selväksi, että häntä on näiden linnakundien turha lähestyä. Ja pojat tottelivat.
Jännä tunnelma oli myös aamiaisella, missä kaikki vieraat istuivat saman pitkän pöydän ääressä ja kyntteliköt oli sytytetty.
Tukholmaan lähdettäessä piti käydä vielä Vänernin rannalla. Se on kaunis järvi ja niin aava, että voisi melkein mereksi luulla.
Jippii! Vettä näkyvissä!
Sanni ui ja lutrasi. Leo keskittyi hengenpelastustehtäviin.
Matkalla Tukholmaan pidettiin jätski- ja jaloittelutaukoja. Välillä piti vaihtaa kuskia, ettei Teppo väsy.
Tukholmassa käveltiin laivaa odotellessa ja Sanni teki vakkaritemppunsa: hyppäsi suihkulähteeseen. Nyt vielä nukutaan yö laivassa ja sitten suunta mökille rentoutumaan pariksi päiväksi.
