Kylpylä- ja näyttelymatka Viroon

Päätimme viettää syysloman kylpylässä Narva-Joesuussa Itä-Virossa. Tarkistimme samalla näyttelykalenterin ja huomasimme, että Rakveressa oli sopivasti kotimatkan varrella näyttelyt, johon ilmosin Leon. Ei voi muuta todeta, kuin että olipa onnistunut reissu! 

Iloinen syysloma-Leo valmiina Viron valloitukseen!

Laivamatka meni hyvin, joskin aaltoja oli ihan riittävästi mennen tullen ja paineilmaovi autokannella yritti litistää Leon. Hengissä selvittiin ja matka kului rennoissa merkeissä kirjaa lukiessa Sanni kainalossa.

Tallinnassa jaloiteltiin ennen automatkaa ja mieleen muistui, miksi kävely satamasta vanhaan kaupunkiin ei ole kivaa koirien kanssa: ihan älyttömästi lasinsiruja. Tyhmät ihmiset!

Matkalla pysähdyttiin Rakveressa eläinlääkärissä hoitamassa ekinokokkoosilääkitys kuntoon. Lääkkeet  (ja päälle namit!) syöttävä eläinlääkäri oli Sannista I-H-A-N-A! Leo sen sijaan sanoi aika kovaäänisen mielipiteen siihen, että joku tulee hänen kurkkuunsa lääkkeitä tunkemaan ja namitkin olivat ihan vääränlaisia. Narva-Joesuu osoittautui todella pikkukaupungiksi ja hotelli Meresuu löytyi helposti. Oli kyllä nappiin osunut valinta koirien kanssa! Isot huoneet ja pehmeät sängyt.

Jopa käytävillä oli huomioitu hyvin koiriin sointuva tricolour- väritys. :D

Kovin monet ihmiset eivät taida ottaa koiriaan mukaan kylpylään. Sen verran paljon huomiota saatiin osaksemme... Olimme ottaneet riskin ja jättäneet häkit kotiin. Todella tyytyväinen saa olla siihen, miten hienosti koirat olivat keskenään hotellihuoneessa. Sanni on jo kokenut matkustaja ja varmaan osasi olla esimerkkinä Leolle.

Parasta hotellissa oli sijainti merenrannalla. Rantaan oli tehty kivat laudoitetut kävelypolut ja ihmisiä oli tähän aikaan vuodesta niin harvakseltaan, että koirat saivat olla vapaana. Mikäs siellä kävellessä keltaisten vaahteroiden seassa!

Yhdellä lenkillä saimme seuraa isosta uroksesta, joka oli omin päin liikenteessä. Leo otti kaiken ilon irti juoksukaverista ja Sanni vahti silmä kovana, ettei uusi tulokas kohtele Leoa liian kovakouraisesti. 

Koirat juoksivat ja painivat koko ajan. Mitä nyt Leo kaivoi varmaan toista sataa kuoppaa. Kerrankin oli riittävästi kaivelutilaa Leon tarpeisiin. ;)

Yksi Leon lukemattomista kaivannoista.

Myös illat olivat ihanaa aikaa merenrantalenkeille. Ja sen päälle porealtaassa lilluminen oli taivaallista.

Kävimme kävelyretkellä Narvassa, josta näkee suoraan joen yli Venäjän puolelle.

Leo halusi olla erilainen nuori ja kävellä kaidetta pitkin. Sen on aina saatava kiipeillä ja keikkua maanpinnan yläpuolella, kun se vaan on mahdollista. Kylpylässä oli 11 kerrosta ja lasiseinät käytävillä. Leo etsi sielläkin mahdollista reikää, josta voisi pujahtaa hillumaan yläilmoihin...

Lenkkeilyä Leon tyyliin.

Narvan linna ja koirapatsas. :)

Paluumatkalla oli tosiaan vielä odotettuna lisäohjelmana Rakveren koiranäyttelyt. Ne pidettiin keskustassa urheiluhallissa, jossa koiramäärästä johtuen oli ahdasta liikkua. Sisällä oli ainakin riittävän lämmin ja huomasin nopeasti olevani aivan ylipukeutunut. Leo oli eri meiningillä liikkeellä kuin aiemmissa näyttelyissä ja nyt sitä huvitti esiintyä! Tai sitten se halusi ilahduttaa minua nimipäiväni kunniaksi.

Tulos oli parempi, mistä olisin osannut edes haaveilla: ERI SA, PU1, VSP ja SERTI! Leon arvostelu oli myös hienoa luettavaa:

Dennis Kuzelj, Slovenia: "excellent type, beautiful head and dark eyes, very perfect ears,  long neck, well angulated, deep chest, correct bite, excellent movements".

Paras uros kehässä kaksi muutakin urosta olivat tulleet Suomesta ja näyttelyiden ROP oli niin ikään suomalainen tähti Timonan Chic Can Cherish.

Mikä parasta, näyttelyissä oli mahdollista shoppailla koiratavaraa vähän edullisemmin kuin mihin Suomessa on tottunut.

Näyttelyiden jälkeen ulkoilimme Rakveren linnoituksella ja otimme Leosta pari sertikuvaa.

Päivän loppuhuipennuksena saimme vielä viestin, että Leon äidistä Sintistä (Koiruuksien Siiri Tuuliviiri) oli tullut tottelevaisuusvalio! Ihan huippuylpeitä ollaan koko Koiruuksien porukka taitavasta Sintistä ja omistajastaan Kirsistä! 

Viimeinen yö oltiin Tallinnassa hotelli Orussa noin 10 min ajomatkan päässä satamasta. Teppo oli netistä vakoillut, että monet koiranomistajat olivat olleet tyytyväisiä tähän hotelliin.

Koirille olikin huoneessa omat kupit ja herkut sekä tassupyyhkeet odottamassa. Saatiin huone rauhallisesta päästä hotellia ja vieressä oli valtava puisto, jossa oli hyvä käydä kävelyllä. Vaikka koirista meni melko korkea lisämaksu ja huoneet olivat vähän vaatimattomat, olimme hotelliin tyytyväisiä. Henkilökunta oli tosi eläinrakasta ja oli kiva tuntea olevansa tervetullut koirankin kanssa. Ainoa miinus oli, ettei roskiksissa ollut lukkoa. Sillä aikaa kun me nautimme illallista alakerran ravintolassa, oli jompi kumpi (tai molemmat) avannut kylppärin oven ja jalalla painettavan roskikseen ja syönyt puolet Pure Natural koiranruokapötkön muovikääreistä. Milloinkohan ME opimme jotain...

Läheisessä puistossa aamulenkillä. Nähtiin reitin varrella presidentin virka-asunto(?) vartijoineen ja hieno taidemuseo. 

Nyt jaksaa sinnitellä tuon loman voimin joululomaan asti!

Paluu hakumetsään ja muutama treenivideo

Leon hakuilut jäivät kesäkuun lopussa. Lähes koko heinäkuu oltiin poissa kotoa ja elo-syyskuu meni pitkälti tassua parannellessa. Muutamia ilmaisutreenejä on tehty omin päin. En yhtään tiennyt, mitä odottaa, kun pitkästä aikaa päästiin metsään ja päätettiin tehdä treeni siellä suoralla palkalla. Mikään ei ollut muuttunut, vaan sama into Leolla oli kuin aikaisemminkin. Koska aikaa edellisistä treeneistä oli niin kauan, Leo sai pienet avut maalimiehiltä. He olivat valmiina metsässä ja näyttäytyivät ennen lopullista piiloutumista. Sekin oli ennallaan, että Leolla oli kauhea kiire sännätä etsimään aina seuraavaa maalimiestä ja  se malttoi juuri ja juuri syödä palkkansa loppuun. Puhuttiin, että täytyy alkaa harjoittelemaan maalimieheltä hallitusti yhdessä poistumista. Nyt oli käsi mennä sijoiltaan sen kanssa. Koska maalimiesten löytämisessä ja irtoamisessa ei ollut mitään ongelmia, oli viimeinen maalimies piiloutunut syvälle kuusen sisälle lähelle takarajaa. Kuusen vieressä oli vielä kataja, joten maalimies oli Leon puolelta todella hyvin naamioitu. Leo oli vauhdissa saanut maalimiehen hajun ja loikannut kaikkien havunoksien läpi hänen luokseen. Siinä vaiheessa, kun itse ehdin paikalle, löysin iloisen Leon, jolla roikkui kärsineen näköiset PK-liivit kuonolla ja niistä purkautunutta kuminauhaa oli koko pöpelikkö täynnä. Maalimies vain naureskeli ja palkkasi koiraa. Liivit olivat olleet vasta pari kertaa käytössä, mutta ehkä niistä saa vielä jotain tuunattua. ;) Onneksi osumia saivat ne, eikä Leo!

Tuon verran niistä jäi jäljelle...

Esineruudussakin Leo sai juosta yhden muovisen vauvan kengän verran. En tiedä, johtuiko materiaalista, mutta kengän löytyminen ei ollut ihan helppoa, vaan Leo haki sitä jonkun aikaa. Selvästi se haistoi kengän, mutta tiheän aluskasvillisuuden seasta ei heti hoksannut sitä. Varmaan se ei yhtä paljon tuoksu kuin hanskat, joita yleensä on ollut ruudussa. Tai sitten Leo ei aluksi tajunnut, että kenkäkin voi olla esine, vaan etsi juurikin jotain, mitä yleensä on käytetty. Onneksi se kuitenkin ratkaisi itse tilanteen. Aika harvakseltaan tulee esineruutua tätä nykyä tehtyä, mutta täytyy muistaa vaihdella erilaisia esineitä ja hakea vaikka kirppikseltä ihan uusia. Meillä oli kerrankin mahdollisuus saada esineruudusta videomateriaalia. Ruutukin oli avoin ja kivasti viistoon sijoitettu, joten sinne pääsi kuvaamaan niin, että koira näkyy koko ajan.

Tänään päivälenkillä mies ystävällisesti lupasi, että voin treenata molempien kanssa lenkin yhteydessä jonkun liikkeen ja hän voi auttaa tai kuvata ne. Valitsin jälkimmäisen, koska siitä on usein enemmän itselle iloa... :D Sannin kanssa meillä ei juuri ikinä suju kaukot. Oon onnistunut kyllä kaikista liikkeistä eniten pilaamaan ne monellakin tapaa. Eikä todellakaan ole Sannin lemppariliike. Tänään ne sujuivat kohtalaisen kivasti:

Leon kanssa on ollut hankaluuksia ruudussa siinä, että se kääntyessään minua kohti on samalla siirtynyt jättiharppauksen pois ruudun keskikohdasta. Pistettiin ruutu tauolle ja harjoiteltiin ilman vauhtia kosketusalustalle menoa ja sen päällä kääntymistä, niin että tassu pysyy siinä. Tämän päiväisen treenin perusteella näyttäisi siltä, että on toiminut hyvin se kikka kolmonen. Entäpä sitten kun kosketusalustan häivyttää... Saa nähdä!

Lopussa on vielä vähän Leon suosikkileikkiä (kahden lelun leikki), jonka olin näköjään saanut kuvaajalta kaupan päälle.

Tokoilun ilot ja kompastuskivet

Syksy on kaapannut vallan ja illat pimenevät uhkaavasti. Jopa kotimme sisäpuolella, kiitos Leon. Korjailin työpapereita sängyllä loikoillen ja sain viereeni koirat, niin kuin aina. Leo köllötteli vieressäni selällään, mölisi ja potki vimmatusti takajaloillaan. Jotenkin se onnistui potkaisemaan yöpöydällä olevaa lamppua. Lamppu kolahti lattialle ja hajosi. Mietin, että JOS se olisi ollut kallis designvalaisin, olisiko kotivakuutus hyväksynyt syyksi sen, että koira on potkaissut sitä? Joskus sitä miettii, sattuuko oikeasti muillekin tällaista... :D Ainakin on tullut poltettua kynttilöitä aiempaa enemmän, mikä on hyvä juttu.

Mutta nyt asiaan. Tokokuulumisia oli tarkoitus pohtia tällä kertaa. Jotenkin tuntuu, että ollaan vähän joka liikkeessä otettu takapakkia Leon kanssa. Kaipa se on ihan normaalia, kun se on vielä niin nuori ja ollaan ehkä vähän oiottu liikkeiden opettelussa. Meidän suurin probleema tällä hetkellä on tämä:

 

Huoh... Luoksetulossa tuo päin törmääminen on ollut ongelma alusta asti, mutta kapula suussa se on osannut tähän asti jarruttaa. Vaan eipä ollut tietoakaan jarruista tämän viikon treeneissä, kuten kuvassa näkyi. Onneksi meillä on hyvä neuvonantaja, jolta voi aina kysyä apua, kun hommat alkavat mennä pieleen. Saatiin ensiavuksi neuvot muistaa rauhan merkitys Leon kanssa. Muistin sen lähetyksessä, mutta tuo kapulan otto pitää muistaa myös tehdä rauhallisesti. Lisäksi minun pitää jatkossa seisoa jalat yhdessä. Kunhan päästään jossain vaiheessa ihan livenä näyttämään meidän tekemistä, saadaan varmaan lisää vinkkejä, miten törmäämiseen voisi puuttua. Jos jollain on kokemusta, mikä auttaa, kertokaa ihmeessä.

Pari viikkoa sitten olimme palveluskoirien yleisissä treeneissä ja silloin Leon noutaminen sujui vielä oikein mallikkaasti. Kiitos paljon Tiina Sudensalmelle hienoista kuvista!

Leolla oli ensimmäisen kerran lainakapula, joka oli vieläpä todella pureksittu. Ei haitannut menoa.

Hyppy tuottaa myös päänvaivaa, koska Leo jää ihan kiinni esteeseen. Voihan se olla, että aikanaan korkeuden nosto auttaa asiaan. Nyt hyppyyn saa tilaa vain jättämällä lelun esteen taakse ja vapauttamalla suoraan sille. Näin liikkeestä jää loppu treenaamatta, mutta voihan sitä tietysti tehdä erikseen. Alon liike on ainakin meille paljon vaikeampi kuin avon hyppy tai voittajan hyppynouto. Haastavin kohta siinä on loppu, jossa koiran pitää seistä paikoillaan esteen takana, kun ohjaaja kävelee sen viereen. Paikallaan seisominen ei ole Leon juttu, mutta yllättävän hyvin se jo malttaa.

Seuraamisessa olen herännyt karuun todellisuuteen, että Leo pyrkii edistämään ja hakemaan aktiivisesti katsekontaktia. Olen yrittänyt korjata tätä palaamalla siihen, että palkka on kädessä. Mutta käsi on ollut väärässä kohtaa. Nyt pitää olla tarkkana, että palkka (jos se on näkyvillä) on oikeassa kohtaa ja tulee oikeasta paikasta. Lisäksi pitää muistaa pitää se oma katse suunnattuna eteen, ei Leoon. Ja kun Leo on korkeassa vireessä, se herkästi ääntelee ja jättää perusasennoissa pyllyn ilmaan eli ei istu kunnolla. Meidän lienee viisainta hetki treenata seuraamista vain niin, että on treenikaveri, joka tietää meidän kriteerit, paikalla. Hän pystyy vinkkaamaan oikeat kohdat palkata ja huomauttamaan, jos itse ohjaan liikaa kädellä tai muuta tyhmää. Helposti sitä ei edes itse tajua, mitä tekee kropallaan auttaakseen koiraa. Tässä pieni pätkä hieman levotonta seuraamista:

On tuon Leon kanssa kyllä niin hauskaa treenata, kun asennetta ja intoa löytyy. Palkkaaminen on helppoa, koska se leikkii hyvin ja palkkautuu myös ruoalla. Pidän myös siitä, ettei Leo ikinä jää toimettomaksi, jos ei heti tiedä, mitä ollaan tekemässä. Se tarjoaa aktiivisesti eri vaihtoehtoja ja niistä vain sitten poimin sen oikean. Leo on alusta asti opetettu eri tavalla kuin aiemmat koirani, enkä enää palaisi vanhaan. Esimerkiksi Sanni on houkuteltu tekemään jotain, josta se on palkattu. Leo taas on saanut alusta asti itse keksiä, mitä siltä haluan. Ihan puhtaasti operantista ehdollistamisesta ei ole kyse, vaan välillä olen nopeuttanut asioita käyttämällä kosketusalustaa (houkuttelua sekin). Vaikka aikaa alussa menee siihen, että koira itse yrittää keksiä homman nimen, nopeutuu oppiminen jatkossa huomattavasti, kun koira on itse aktiivinen. Se ei myöskään pelkää virheitä, vaan on tottunut kokeilemaan eri juttuja ja joka kerta hoksaamisen hetki on yhtä riemastuttava -molemmille. :) Ja kyllä se, että koira tarjoaa juttuja luo myös hulvattomia tilanteita. Leon kanssa ehdottomasti mieleenjäänein oli kesäinen tunnistusnouto. Se ei muistanut, mikä juttu se on, vaan tarjosi palikan viemistä laatikkoon, jossa niitä säilytetään. Ennen kuin ehdin reagoida, se totesi, että tää ei ollut se, mitä piti, vaan tarjosi laatikkoon menoa. Ei voinut kuin nauraa, kun toinen seisoo häntä heiluen into pinkeänä tunnaripalikoiden päällä. :D Leo oli harjoitellut fyssarin ohjeiden mukaan laatikkoon meno jumppaa ja oltiin aivojumppana opeteltu tavaran laittamista laatikkoon. Näistä se sitten yhdisteli oman version tunnistusnoudosta. Ihana Leo!