lauantai 25. tammikuuta 2014

Shokeerava kotiin paluu ja pala rauhaa

Kyllä säikäytti tulla töistä kotiin ja huomata, että jompi kumpi koiristamme oli suunnitellut polttavansa koko talon! Hellan levy oli pistetty päälle. Onneksi vain ykköselle, mutta karmiva juttu silti. Myös peikonlehteä oli "harvennettu" aika raskaalla kädellä (kuonolla), vaikka se jäi suljettujen ovien taakse aamulla. Koirilla on ollut tylsää selvästi... Leo etenkin on pitkästynyt, kun olen pitänyt sitä vähän vähemmällä tekemisellä. Vapaana se on kyllä saanut lenkkeillä ihan normaalisti. On ollut tunne, että sillä olisi jokin paikka kipeä tai jumissa. Tapaamme perjantaina fysioterapeutin, katsotaan sitten löytyykö siitä mitään. 

Viikonloppuna saatiin vihdoin kivat ulkoilukelit, missä tassut ja naamat eivät palellu saman tien, kun ovesta astuu ulos. Siitä ilosta lastasimme koirat autoon ja suuntasimme kohti Padasjokea ja Tepon vanhempien kotia. Sanni on jo opettanut Leolle, miten paria risteystä ennen määränpäätä noustaan istumaan ja painetaan malttamattomat kuonot ikkunaan kiinni. Koirat nauttivat vapaudesta ja kaikista kiinnostavista metsäneläinten hajuista. Ja herkuista siellä ei koskaan ole ollut pula, vaan niitä riitti tälläkin kertaa niin koirille kuin ihmisillekin... 


Harvinaisen hyvät kelit liikkua jäällä, kun lunta ei ole paljon. Pitää vain tietää, minne ei ole asiaa mennä. Aamulenkillä nähtiin erikoinen näky: sateenkaari keskellä talvea. Harmi, ettei silloin ollut kameraa mukana.


Teimme lauantaina koko porukalla retken Lammassaaren laavulle. Leo pääsi toteuttamaan itseään paimenkoirana, kun yritti kiertää meitä ja pitää porukkaa kasassa.


Matkalla kierittiin, painittiin, juostiin ja tietysti kanneltiin keppejä, jotka ovat kovasti IN tällä hetkellä.


Perillä laavulla koirat auttoivat puiden haussa nuotiota varten. Mihinkään pikkurisuihin tämä kaksikko ei aikaansa tuhlaa, mutta siitä oli pientä "vääntöä", mihin suuntaan kalikka suussa edetään.


Nuotio saatiin aikaiseksi ja kahvi maistui hyvältä. Koirien eväspussi taisi olla muhkein, mutta Sanni parkkeerasi silti paraatipaikalle nuotioringin keskelle tarkkailemaan ruokaliikennettä. Leo ei joutanut, kun oli niin paljon tutkittavaa ympäristössä.

Tepon jalat, Sanni ja Tepon isä.

Pitkän kävelylenkin jälkeen oli taivaallisen ihanaa päästä pihasaunan lämpöön ja kuunnella ympärille avautuvaa hiljaisuutta. Vaikka aina suunnittelemme muuttavamme eläkepäiviksi jonnekin lämpimään, on totuus kuitenkin se, etten ikinä voisi elää ilman metsiämme. Näistä Padasjoen maisemistakin on vuosien saatossa tullut todella rakkaita.








torstai 23. tammikuuta 2014

Terveisiä pakastimesta!

Kauheat pakkaset ovat pitäneet meidät enimmäkseen sisätiloissa, joten ihmeempiä kuulumisia ei ole jaettavaksi. Mikä parasta, patterimme kylmenivät mystisesti ja olemme kärvistelleet sisälläkin 16'c lämpötilassa. Olipahan koirilla edes jotain tekemistä, kun saivat vahtia putkimiestä. ;) Tänään saatiin lämpöä tupaan ja voi että se tuntuu ihanalta!


Toki sitä on ulkoiltu säästä riippumatta. Olen yllättynyt, miten hyvin Leo on pärjännyt kylmässä. Sen turkkihan on todella tiheä, mutta tassut, korvat ja maha aika suojattomat. Leolta ei ulkoiluintoa puutu, mutta en uskalla pitää sitä kovin kauan yli 20'c pakkasessa. Sannillakin on ollut kylmimpinä aikoina takki päällä, mutta silloin se lähinnä piehtaroi ja toivoo pääsevänsä siitä eroon. Sanni ei ikinä näytä mitään merkkejä, että sillä olisi kylmä. Ilmeisesti se ei ehdi huomata kylmyyttä, kun ei ole sekuntiakaan paikoillaan.

Leikit pitävät lämpimänä.

Leolla on ollut nyt melkolailla lepoviikko noita lyhyitä ulkoiluja lukuunottamatta. Ollaan piiloteltu nameja ja touhuttu kaikenlaista "ei niin järkevää." Ja kävihän sillä vieras: kultainennoutaja Lennu 3kk. Leikkikaveriksi siitä ei vielä ollut, koska Lennusta Leo oli kauhean pelottava. Se oli saanut ikävän kokemuksen muista koirista ja pelkää nyt kuollakseen muita koiria. Suloinen se oli ja rohkaistui vähän jo nuuhkimaan Leoa. Varmaan heistä tulee vielä kavereita.

"Miks toi ei leiki mun kaa?" Miettii Leo Lennusta.

Sannin kanssa on tehty jonkinlainen läpimurto kaukokäskyissä. Kiitos pakkaset siitä! Kun ei ole ollut oikein muutakaan tekemistä, niin on niitä sitten tehty useamman kerran. Ollaan edistytty niin, että palkka voi olla jo vaikkapa takan reunalla, kunhan Sanni tietää, että se jossain hollilla on. Vaihdot on olleet hämmästyttävän hyviä. Pitkä matka tästä vielä on saada ne koekuntoon, mutta Leo on kyllä antanut hyvää häiriötreeniä pyöriessään siinä meidän välillä ja milloin kummankin jaloissa. Sanni on siitä mahtava tyyppi, että silloin kun se tekee jotain, se sulkee kaiken muun pois eikä häiriinny mistään. Pyörähdettiin myös yhden kerran agilitytreeneissä, kun ei ollut ihan näin kylmä. Tehtiin medikorkeuksilla, kun ei ole mitään syytä ehdoin tahdoin rasittaa kylmässä. Meillä oli oikein hyvä treeni ja Sanni nipin napin pysyi nahoissaan. Sillä on takana todella pitkäksi venähtänyt tauko ja aluksi intoa oli vähän liikaakin ja se sähelsi itsensä alas puomilta ja juoksi siivekettä päin. Normi Sannia, kun on liian kauan tekemättä mitään... ;)

Yksi hyvä puoli kylmissä pakkaspäivissä on se, että ulkoilun jälkeen on ihana käpertyä takkatulen ääreen sohvalle hyvän ystävän viereen. (Miksei päällekin.)




maanantai 13. tammikuuta 2014

Puolivuotias Leo-eläin

Uskomatonta, mutta meidän pieni Leo on saavuttanut puolen vuoden virstanpylväänsä! Miten aika on mennyt näin nopeasti... Toisaalta voi ihmetellä, mitä kaikkea se jo osaa, vaikka on tallustellut vasta 6 kuukautta tässä maailmassa.

Kontakti on kohdallaan (nameihin varsinkin). Kuva: Riitta Kekkonen

Nyt on hyvä hetki tehdä pieni yhteenveto, mitä Leo osaa ja missä meillä riittää eniten opeteltavaa.

Leo loistaa useimmissa arkielämän taidoissa. Se antaa todella hienosti tehdä kaikki hoitotoimenpiteet, oli kyse sitten kynsienleikkuusta tai jostain erikoisemmasta. (Nyt ollaan pesty silmiä tulehduksen takia.) Leo on myös hirmu kuuliainen. Se osaa odottaa lupaa sännätä metsään, ruokakupille ja poistua autosta. Ja se tulee heti, kun sitä kutsuu. Se on todella ennakkoluuloton reissukaveri ja on etunenässä tutkimassa uusia paikkoja. Se jää myös täysin tyytyväisenä yksin kotiin, vaikka koko muu lauma lähtisi jonnekin. 

Treenailujen suhteen tärkein tämän hetkinen tavoite on saavutettu: Leo on erittäin motivoitunut tekemään hommia, oli laji sitten mikä vain. Se syttyy silmänräpäyksessä ja ei ole kyllästyvää sorttia. Vähän sinkoilevaa sorttia se sen sijaan on ja ehtii tarjota monta asiaa, ennen kuin siltä on ensimmäistäkään ehtinyt pyytää. :D Minulla on suuret odotukset yhteistä harrastustulevaisuuttamme ajatellen.

Missä sitten on opeteltavaa? Eniten varmaan malttamisessa ja itsehillinnässä. Ikävin puoli Leossa on, että ylikuumuessaan se aika herkästi ottaa hampaat käyttöön purkaessaan turhautumistaan. Siinä suhteessa sillä on vielä oppimista, samoin kuin meilläkin, että osaamme toimia sen kanssa oikein. Leo myös reagoi Sannin käytökseen turhan voimakkaasti. Sannin ei tarvitse kuin vähän jäykistellä vastaantulevalle koiralle, kun se jo saa Leon sinkoilemaan ja haukkumaan. Kaksistaan ulkoillessa Leo on ihan mallikelpoinen. Mutta koska koirat tulevaisuudessakin useimmiten lenkitetään yhdessä, pitää ulkoilut saada sujumaan kunnolla.



Hassuja juttuja, jotka ovat Leosta tällä hetkellä kuuminta hottia: 

Saunominen. Se pitää yhä kantaa väkisin pois, jos sen lauteille erehtyy laskemaan.

Kiipeily. Mitä korkeammalle sen parempi. Laavun katto on edelleen ennätyksenä.

Parkour. Liittyy edelliseen.

Rintsikka-fetissi. Pyykkikorista ei häviä mitään muita vaatekappaleita kuin rintaliivejä. Myös puhtaita rintsikoita käydään pihistämässä pyykinkuivaustelineestä. Ne suussa sitten viiletetään ympäri taloa. :D 

Juoksuhepulit. Hauskan näköistä menoa, jos sitä vaan uskaltaa katsoa. Leosta parhainta on, jos se jollain ilveellä saa Sannin jahtaamaan itseään. Ja yleensä se nokkeloittaja jonkun keinon keksii...

Peiton sisään kaivautuminen. Miten noin vilkas epeli voi olla niin mukavuudenhaluinen? Jos sohvalle laittaa kolme tyynyä keoksi, löytyy Leo takuuvarmasti uinumasta niiden päältä.

Leo on hurmannut meidät (mukaan lukien Sannin) ihan täysin, emmekä osaa enää kuvitella elämää ilman rakasta suippokuonoamme. <3


torstai 9. tammikuuta 2014

Mr & Mrs Bean lomailemassa

Sisältövaroitus: otsikolla viitataan nyt tällä kertaa ihmisiin. Lomareissu Floridassa oli ikimuistoinen, vaikka eteni katastrofista seuraavaan. Yhteen viikkoon on mahdollista saada yllättävän monta pikku vastoinkäymistä. Lyhyt kooste: myöhästyttiin yhdeltä lennolta, perillä aamuyöllä autonavigaattori hajosi ja oli aika työ löytää vuokraamamme asunto ja saada avain siihen vuorokauden aikaan, matkatavaramme viettivät ihan omaa lomaa toisaalla ja päädyimme yhteen vasta loppulomasta, autoon tuli vika pahimpaan paikkaan moottoritiellä, yhdet sakot on tulossa postissa, paluumatka on ihan oma lukunsa Chicagon sääkaaoksen takia, jota vielä paransi se, että lentolipussani oli joku epäselvyys ja jouduimme juoksemaan terminaalista toiseen. Hesassa huomasin, että tuliaismargaritat ovat levinneet pitkin matkalaukkua. Ja että varmasti saataisiin riittävä määrä kömmähdyksiä, niin pitihän se puhelin vielä jättää sinne tuloaulaan, josta sitä ei enää saanut passintarkastuksen jälkeen palata etsimään. :D Sen löysi ystävällinen kiinalainen nainen, joka ei juuri puhunut englantia... Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt kun pahin jet lag alkaa olla takana, voi hymyssä suin todeta, että hieno reissu oli! 


Everglades ei olisi Sannin kanssa turvallinen matkakohde...

Olen aina haaveillut deittailusta astronautin kanssa, mutta olenkin jo näköjään naimisissa sellaisen kanssa!

Koirilla oli molemmilla tahoillaan ihana viikko täynnä aktiviteettejä. Sanni on aina ilosta sekaisin, kun näkee äitini ja on tämän erottamaton kumppani. Vähän liiankin kanssa, kun kukaan muu ei kelpaa ja itku tulee, jos äiti yrittää ilman Sannia jonnekin. Kaksikko oli tehnyt mielettömän pitkiä lenkkejä ja löytänyt jänniä juttuja, kuten tämän bunkkerin.


Sanni oli kannustanut kisakatsomossa pikkuleijonia voittoon ja osallistunut kaikkiin arkiaskareisiin. Vähän sitä oli taas lellittykin ja keksitty keino raivata Sannin valtaamalta sohvalta tilaa: jääkaapin oven avaus saa aina Sanniin liikettä. Sitten ei kun äkkiä valtaamaan paikka, kun Sanni vielä odottaa keittiössä mahdollisia herkkuja. 

Leon levikset ois revenneet, jos sellaiset sillä olisi, kun se näki Pepin. Välittömästi alkoi hurja ralli. Hetken se oli ihmetellyt meidän poistumista, mutta asettui sitten taloksi. Pepillä on ihana koti, joten kumma olisikin ollut, jos siellä ei joku viihtyisi. Leo ja Peppi ottivat kaiken ilon irti toistensa seurasta ja olivat olleet kuin paita ja peppu. Ihanat! He olivat osallistuneet ulkomuototuomarin luennolle, jossa koiria arvioitiin ja mitattiin jopa luiden pituuksia. Peppi ja Leo olivat saaneet tosi hyvää palautetta ja Leon puutteet on tiedossa: kevyt alaleuka, aika pieni stoppi kuonossa ja lyhyt lantio. Eniten itseäni kyllä ilahdutti kuulla, että Leo oli käyttäytynyt mallikkaasti ja osannut esiintyä vieraassa paikassa ihmisten ja koirien keskellä ja Leon hadlerina vielä toimi Leolle ennestään tuntematon ihminen. Viikkoon mahtui myös paljon lenkkeilyä, kyläreissuja ja Koiruuksien kasvattitreffit, jossa oli eri-ikäisiä Koiruuksia omistajineen. Olisi ollut tosi kivaa olla mukana, mutta onneksi Leo pääsi!

Leo painii veljensä Mion (vasen) kanssa sukukokouksessa. (Kuva: Sami Raanti)

Ohjelmassa oli myös näyttelytreenit. Kuvassa koko sisarussarja: Peppi, Leo ja Mio. (Kuva: Sami Raanti)

Kun haettiin Leo, se tervetuliaisseremonian jälkeen (jonka ne ystävällisesti Pepin kanssa yhteisvoimin järjestivät meille) kömpi takaisin sohvalle, pisti pitkän kuononsa tyynylle ja jatkoi tyytyväisenä yöuniaan. Tuntui sydäntä lämmittävältä, että se on ollut niin kotonaan Pepin luona. <3 Seuraavana päivänä valoisassa vasta kunnolla näki, miten valtavasti se oli kasvanut viikossa. 

Kotona Sanni oli ensi alkuun minussa kiinni kuin liimattu ja Leo puolestaan roikkui Sannissa kuin takiainen. Nyt ne touhuavat taas paljon keskenään. Ehdittiin myös oppia Leon kanssa uusi temppu: se osaa pitää noutokapulaa suussa liikkeen loppuasennossa. Olen hirmu iloinen sen otteesta, joka on napakka ja siitä, ettei mälvää kapulaa. Nyt pitää miettiä paras strategia, miten lähdetään viemään liikettä eteenpäin. Mehän päästiin pentutokoryhmään, mutta siellä tuskin kyllä on noutoa ja se kestää vain kaksi kertaa. Mutta neuvoja sieltä ainakin saa.

Yhden nokkelan ja hiukset pystyyn nostattavan tempunkin Leo jo ehti tehdä: se ratsasti täysiä juoksevan Sannin selässä! Leolla on tapana lenkillä loikkia Sannin yli ja välillä pudottautua sen niskaan. Koirilla oli heijastinliivit ja jotenkin Leo onnistui luiskauttamaan takakoipensa liivin alle ja jäi jumiin. Onneksi mitään ei sattunut ja olihan tuo hyvä muistutus, että mitään ylimääräistä ei leikkivillä koirilla pidä olla yllään. Tällaista vauhdikasta perusarkea täällä elellään ja toivotaan, että saataisiin vihdoin vähän lunta.