Sannin leikkaus

Pitkän pohdinnan jälkeen tehtiin päätös Sannin sterilisaatiosta. Se helpottaa niin paljon elämää, kun on uros ja narttu samassa kodissa. Varsinkin, kun en halua kumpaakaan antaa juoksujen aikana muualle asumaan. Alusta asti oli selvää, että leikkaus tehdään tähystämällä, jossa toipumisaika on paljon lyhyempi ja koiralle koituu huomattavasti vähemmän kipuja. Edeltävän viikon näin monena yönä asiasta painajaisia ja koko juttu ahdisti tosi kovin. En ois ikinä antanut itselleni anteeksi, jos Sannille olisi käynyt jotain. Nyt tuo stressi tuntuu tosi naurettavalta, kun ainoa ongelma on yrittää pitää Sanni 10 päivää suht aloillaan.

Leikkaus tehtiin maanantaina Kouvolan Univetissa ja Sannin leikkasi Pia Kesti, joka on aivan ihana lääkäri. Sannilla oli epätavallisen vähän "krapula" nukutuksen jälkeen ja jo illalla sillä oli suden nälkä. Se myös kiipesi sohvalle ja kanniskeli leluaan. Yö meni rauhassa nukkuessa ja seuraavana aamuna ei enää mistään huomannut, että se on ollut leikkauksessa! Se oli virtaa täynnä ja iloinen, kuten aina. Se saa varuilta muutaman päivän kipulääkettä, mutta mitään kivun merkkejä en ole huomannut. Haavoja on vain yksi, noin 2cm. Sanni ei ole siitä yhtään kiinnostunut, eikä yritä nuolla. Sillä on kuitenkin Tepon kickboxing -paita päällä ja yksinollessa kauluri varuilta. Teppo järjesti tähän vapaata juurikin leikkauksen takia, joten Sannin ei ole tarvinnut olla vielä yksin ollenkaan.

Hankalinta tässä on se, että 10 päivää pitää pärjätä pelkillä hihnalenkeillä ja koirat eivät saa rajusti painia. Ne yrittävät kaiken aikaa, joten ne oleilevat nyt portin eri puolilla aina, jos eivät lepäile rauhassa. 

Haava on tuo punertava kohta keskellä. Ihmeellistä, että noin pienestä reiästä on saatu poistettua munasarjat. Kohtu oli ollut terveen ja hyvännäköinen, joten se on jätetty. Ilman hormoneja se surkastuu itsestään. Kohdun paikoilleen jättäminen kuulosti aluksi kummalliselta ja lueskeltiin siitä jonkin verran, kun päätöstä teimme.

Nyt vaan toivotaan, että onnistutaan pitämään pyörremyrsky nimeltä Sanni aloillaan se vaadittava aika, että paraneminen menee hyvin. Agilityyn saisi kuulemma palata kanssa silloin, kun saa alkaa juosta vapaasti, mutta pidetään silti reilun kuukauden tauko, että varmasti ihan kaikki on kunnossa. Ihanaa, että tämä meni näin hyvin!

Tässä on veikan "Parane pian" -kukat Sannille. (Oikeasti se varasti ne ilman lupaa ja päätin ottaa kuvan, kun ne kerran oli jo menetetty).

Leon ensimmäinen pentunäyttely

Ajelimme aamulla Kouvolaan pentunäyttelyihin, jonne oli ilmoittautunut peräti 15 nahkalasta. Paikan päällä huomasimme, että pikkupentujen luokka oli se, jonne oli tungosta. Ja sinne Leokin olisi kyllä istunut kokonsa puolesta, niin pieni ja sirorakenteinen se on. Hämmästyttävän hyvin osasivat kaikki pennut kehässä käyttäytyä, niin myös tänään Leo-eläin. Omistajansa ei niinkään, kun oli heti kättelyssä myöhässä kehästä ja hyppäsi sinne ns. lennosta. Jatkossa muistan, että kaikki urokset ovat ennen narttuja...

Leo sai tosi kivan arvostelun: "Hyväntyyppinen. Kokoon nähden sopiva luusto ja oikeat mittasuhteet. Hyvä kiilamainen pää. Hyvänasentoiset korvat. Tummat hieman pienet silmät. Kaunis kaulan kaari. Ikäisekseen hyvä runko. Suorat etukulmaukset, kaunis polvikulma. Erinomainen karvanlaatu. Sujuvat vetävät liikkeet. Hyvä hännänkanto liikkeessä. Rauhallinen varma käytös. Erinomaisesti esitetty" 

Leon sijoitus oli lopulta PU1 ja VSP! Tosi hieno suoritus kyllä ekoista näyttelyistä. Ja rotunsa parhaaksi valittu tyttönen oli kyllä kuvan kaunis.

Tavattiin tosi kivoja ihmisiä ja vihdoin myöskin Lennu. Tässä pojista muutamia kuvia:

(Kaikki kuvat: Sanni Sakki)

Meidän Sannille ei ole viime kirjoituksen jälkeen paljon tapahtunut, kun missasimme Kotkan agilitykisatkin. Epiksissä sentään käytiin ja voitto irtosi nollaradalla. Kävimme myös lauantaina kahdestaan tokoilemassa ja pitkällä metsälenkillä. Välillä aina pitää ottaa tyttöjen keskeistä laatuaikaa...

Treeniä ja kisoja

Ollaan oltu melko ahkeria molempien koirien kanssa treenirintamalla. Sannin kanssa tokoiltiin ulkona piiiitkästä aikaa ja siitä jäi kyllä oikein onnistunut tunne, minkä ansiosta tulee varmaan ensi viikollakin joku ilta treenattua. Parhaimpina hetkinä jäi mieleen erinomaisesti onnistuneet luoksetulon pysäytykset ja tunnarin onnistuminen. Ensimmäinen tunnistusnouto tehtiin niin, että palikoiden välissä oli namit edesauttamassa malttamista ja keskittymistä nenän käyttöön. Kyllähän se tökki vääriä palikoita, mutta nosti oikean. Sama juttu toisella kertaa ilman nameja.

Kävimme Sannin kanssa myös Kokkosen Sampon agilitykoulutuksessa aiheesta rytmitys. Hirmu hyvin toimisi kyllä Sannin kanssa! Etenkin niin, että itse juoksee todella lähelle siivekkeitä. Pystyin kääntämään sitä vaivatta pois ansaesteeltä (jopa putkelta) ihan ilman kommervenkkejä ja mitään ohjauskuviota. Oppia tarvitsisi lisää, että uskaltaisi turvautua tähän enemmän ja myös kisatilanteissa.

Tänään Sannilla oli ekat kisat sitten syksyn. Ei olla marraskuun jälkeen tehty ratatreenejä, mikä kyllä näkyi. Karkasi joka radalla lähdöstä, mihin pitää nyt treeneissä tosi tarkasti puuttua ja oikeasti pitäisi puuttua myös kisoissa, jos sen haluaa toimivaksi. Eka radalta korjasin kontaktin, toka meni aivan sekamelskaksi lähdöstä livistämisen takia. Kolmas sitten jo etäisesti muistutti agilityä. :D Nollakin oli lähellä, kun ainoaksi virheeksi jäi yhden hypyn hyppääminen väärään suuntaan. Ihan oma moka, haltuunotto ei ollut tarpeeksi napakka. Videolta paistaa läpi myös, etten luota koiraan tippaakaan ja pidän sen tosi tiukassa otteessa. Voisin vähän relata itse.

Sannin legendaarisista tempauksista kerrottakoon tapaus maitohappobakteerit. Se oli hinannut painavan matkalaukun vaatehuoneen perältä eteiseen, saanut jollain käsittämättömällä tavalla sen auki, avannut vielä laukun sisältä vetoketjun ja kierrekorkilla varustetun täpötäyden maitohappobakteeripurkin. Kuten voi arvata, se oli syönyt joka ikisen kapselin. Ellei se sitten lääkinnyt Leoa, joka oli samaan aikaan dyykannut roskiksesta muoviset makkaran kuoret ja hätäpäissään nielaissut ne. No, minä sain sydän kurkussa tarkkailla molempien vointia ja onneksi mitään ongelmia ei tullut.

Leo on korkannut paikallisen collieyhdistyksen alajaoston toiminnan käymällä näyttelytreeneissä. Onneksi Shirakin oli siellä, niin ei ollut ainoa riekkuva collie hyvin käyttäytyvien seassa... Kyllähän se seisoi oikein upeasti ja kopeloinnissa ei muu liikkunut kuin vispaava häntä, mutta ai kamala sitä ravia. Tai oikeastaan ei ollut mitään ravia, kun kaveri pomppi ja roikkui hampailla housun taskussa. Kokeneen näyttelykonkarin käsissä siitä löytyi oikein hienosti ravaava näyttelycolliekin. Opin ainakin sen, että ravissa pitää vaan nyppäistä hihnasta ja (yrittää ainakin) kieltää riekkuminen.

Leon selkäjumitus oli parempi ja saatiin lupa palata agilityn pariin maltillisesti ja ilman teräviä äkkikäännöksiä. Päästiin oikein ohjattuun penturyhmään. Leohan oli ihan onnessaan. Se myös on oppinut pussin ilman kankaan nostamista, kun karkasi sinne hihnoineen päivineen. Intoa on ja olisi varmaan kohta hyvä opetella irtoamisen lisäksi myös haltuunottoa. Siivekkeet oli unohtuneet pitkän poissaolon jälkeen, mutta eiköhän ne pian muistu mieleen. Harmillinen juttu oli se, että Leo sai kauhean äkkinykäisyn kaulaansa, kun se oli hetken kiinni seinässä laittaessani kenkiä jalkaan. Sillä oli huono kapea panta ja sen syöksähdystä seurasi äkkipysäys ja suoranainen voltti. Toivottavasti mitään vahinkoa ei tapahtunut. Harmitti pirusti, kun olen yrittänyt varjella sitä kaikilta mahdollisilta haavereilta. 

Leo kävi ekan kerran ulkona tokoilemassa. Siinä hienointa oli se, että tokoiltiin agihallin parkkipaikalla ja Leo viis veisasi lämppäävistä koirista, kun oli niin innoissaan meidän tekemisestä. Leolla on niin iskostunut mieleen perusasento, etten millään meinannut saada sitä eteen istumaan. Pylly kääntyi väkisin. Eli sitä luoksetulon ja noudon loppuasentoa pitää nyt vahvistaa. Sen into ja yhdessä tekemisen meininki oli kyllä niin mahtavaa, että jäi aivan euforinen olo. Kyllä ne liikkeet ajastaan ehtii oppia, kun yhdessä tekeminen on tällä mallilla. Ihanaa, kun kaikki on edessä päin ja ei ole mikään kiire minkään suhteen.

Leon hassuja kuulumisia on myös pari kerrottavana. Ensimmäiseksi todettakoon, että siihen on jostain lurahtanut muurahaiskarhun geenejä. Talon vallanneet pienet mustat muurahaiset on ihan vastustamattoman ihania! Niitä seurataan kuono pitkällä ja lopulta syödään. Toinen hassu tapaus sattui eilen aamulenkillä. Tungin eväsbanaanin kuoret kiven koloon ja sammalta perään. Kauan ne eivät ehtineet maatua, kun Leoa paluumatkalla kävi noutamassa ne! :D Ei menty edes kovin läheltä ja Leo ei nähnyt niiden piilotusta. Se tuli metsästä banaaninkuoret suussa hulmuten ihan samalla draivilla kuin esineen kanssa. Tosin viime hetkellä se päätti, että on parempi syödä kuoret kuin antaa ne pois. Saatiin kuitenkin neuvoteltua hyvä diili: Leo sai namin ja minä ne kuoret.

Tulevia suunnitelmia Sannille on ensi la epikset (eli kontaktitreenit) ja su kisat Kotkassa. Leolla puolestaan on kahden viikon päästä ihka ensimmäiset (pentu)näyttelyt Kouvolassa.