Hasarditeini ja kadonneen cesarpurkin arvoitus

"Ympäri naapurustoa vipeltävästä ja kaiken tielleen osuneen syövästä hasardipennusta on kasvanut (melko) järkevä nuori mies." Tästä ei kovin kauan ole, kun kirjoitin tuon lauseen. Ihme kyllä olen sentään ymmärtänyt käyttää "melko" -sanaa.

Tuossa se MELKO järkevä nuori mies istuu vahdissa "mummolan" pihassa.

Viikko alkoi ylimääräisellä jännityksellä, kun kotiin tullessa eteisen lattialta löytyi raadeltu cesarpurkki, josta puuttui puolet. Loppuosaa ei löytynyt koskaan, vaikka koko talo tutkittiin tarkasti. Niinpä vahva epäilys heräsi, että JOKU (melko) vähäjärkinen eläin on syönyt sen. Roskiksen ympäristön turvatoimia oli jo aiemmin kiristetty ja veikkaan, että purkin on saanut Sanni. Sen sijaan en usko, että se olisi syönyt sitä, ainoastaan nuollut viimeisetkin cesar-atomit. Sen sijaan Leo ei ole ennenkään ollut turhan tarkka, meneekö kurkusta alas koristenuken hiukset, muovinen pullonkorkki tai pala foliota. Luulin kuitenkin, että se oli jo taakse jäänyttä elämää.

Tuon verran purkista ja sen kannesta jäi jäljelle.

Leo sai eläinlääkäriltä ohjeeksi nauttia tankoparsaa. Se pitkäsyisenä on omiaan sitomaan teräviä partikkeleja ja saattamaan ne ulos ilman vaurioita. Lisäksi herra Leijonamieli sai palanpainikkeeksi parafiiniöljyä, jota meiltä sattuneesta syystä aina löytyy yksi pullo lääkekaapista. Sanni tietysti oli kauhean kateellinen näistä herkuista ja koska en voinut olla ihan varma, oliko kadonneen cesarpurkin takana hasarditeini vai -leidi, niin annoin oman annoksen sillekin. Sitten vaan odotettiin, putkahtaako todistusaineistoa päivänvaloon ja pelättiin kovasti, että tulee suolistotukosoireita. Yö meni aika lailla koirien vointia tarkkaillessa. Nyt tapahtuneesta on 5vrk:tta ja minkäänlaisia oireita ei ole ollut kummallakaan. Muutamaa vaaleaa pikkuhippusta Leon "tuotoksissa" lukuunottamatta ei ole havaintoja purkin palojen luonnollisesta poistumisestakaan. Tosi molemmat menevät aina mahdollisimman syvälle ryteikköön hoitamaan asiansa ja aamuisin on ollut vielä vähän jo hämärää, joten jotain on voinut meiltä jäädä huomaamattakin. Onneksi selvittiin säikähdyksellä! Tosin vieläkin vähän pelottaa, onko joku palanen kiinni jossain suolen mutkassa ja tulehduttaa sen. 

Tässä Leon näkemys tapahtuneesta.

Viikko jatkui iloisissa tunnelmissa kiitollisina siitä, että molemmat koirat ovat kunnossa. Käytiin mm. tokoilemassa ja ilon aiheeksi nousi Leon tunnistusnouto. Se tekee todella tarkkaa ja huolellista työtä ja käy palikoita niin kauan läpi, että on varma oikeasta. Ja se ei enää koskenut tässä tutkimusvaiheessa vääriin! Metallikapulaa pitää ja palauttaa myös hyvin, mutta sitä ei vaan voi nostaa maasta. Eli liike toimii, jos joku ojentaa kapulan Leolle. Seuraamisessa pitää olla todella tarkka, ettei vaan ikinä vahvista ääntelyä. Ollaan toistaiseksi saatu tehtyä sitä äänettömänä, mutta herkästi meinaa piipata tai haukahtaa. Sannin kohokohta oli kaukot, jotka menivät varmaan paremmin kuin koskaan. Ja seuraamisen sivuaskeliin saatiin yksinkertainen neuvo (oikealle lähdetään oikealla jalalla, ei astuta ristiin), joka paransi sitä huomattavasti. En edes tajua, miksi oon senkin tehnyt hankalimman kautta. :D Sannilla oli suurin vaikeus luoksetulon jälkimmäisessä pysähdyksessä, jossa tarvitsi kaksoiskäskyn maahanmenoon. Itse pysähtyminen oli nopea. No, eipä sitä sellaista päivää tule, että kaikki liikkeet toimisivat... 

Eilen illalla nukkumaanmenon aikaan kiinnitettiin huomiota siihen, että Leo nuolee jalkaansa. Tarkistettiin tilanne ja haavahan siellä on. Sen on täytynyt tulla metsälenkillä aiemmin päivällä. Onneksi haava on vain alle 1cm levyinen, mutta se on melko syvä. Ehkei siihen tikkiä olisi laitettu muutenkaan, mutta ainakaan ei enää, kun haava ei ole tuore. Nyt vaan suihkutellaan puhtaaksi ja estetään, ettei Leo nuole sitä. Haava paranee nopeammin, kun se saa ilmaa, joten Leo joutuu pitämään jonkin verran kauluria muutaman päivän. Onneksi se ei välitä sen enempää haavasta kuin kauluristakaan.

Nukkumisen ajaksi laitettiin side, ettei Leon tarvitse nukkua iso kauluri päässä.

Sellaista tällä kertaa. Nyt nautitaan ihanan aurinkoisesta syyspäivästä ja koitetaan pysyä yhtenä kappaleena.

Synttärisankari-Sanni ja puutarhuri-Leo

Hyvää 8-v syntymäpäivää Sanni! Olen onnekas, että minulla on sinut. Toivottavasti edessä on paljon terveitä ja onnellisia vuosia. 

Sanni ei ole kyllä vanhentuessaan menettänyt hitustakaan energiastaan ja iloisuudestaan. Tavattiin reilu viikko sitten 10kk vanha flatti ja sen energisyyteen hieman tuskastunut omistaja. Hän katsoi kauhunsekaisin tuntein Sannin paahtamista ja kysyi, eivätkö nuo todella rauhoitu missään vaiheessa. Ei niistä mitään sohvaperunoita saa tekemälläkään, mutta ne onneksi viisastuvat kyllä. Ja ainakin Sanni on todella kuuliainen ja helppo koira arjessa. Kun vaan jaksaa itse ottaa huumorilla hännän, joka heiluu lakkaamatta tiputtaen tavarat pöydiltä ja mustan ympäri kotia kieppuvan pyörremyrskyn silloin, kun Sanni innostuu. Ja se innostuu usein...

Sanni kävi pitkästä aikaa agilitykisoissa Imatralla pari viikkoa sitten ja yksi nollakin tarttui mukaan ja toinen oli lähellä. Nollaradalla tuli pari tosi isoa turhaa lenkkiä. Toinen melkein vei sen putkeen, jonka suuaukolta sain sen kutsuttua takaisin. Hurja vauhti sillä oli, kun ei tehnyt tiukkaakaan ehtiä näistä huolimatta ihanneaikaan (yli 5s jäi alle). Agility on nyt kulkenut poikkeuksellisen hyvin ja hiukan harmittaa, ettei päästä piirinmestaruuskisoihin. 

Sanni juhlii merkkipäiväänsä perinteisin menoin: hyvää ruokaa, metsälenkkeilyä, uimista, painia Leon kanssa ja muutama pakettikin on avattu (revitty).

Leo antoi Sannille lahjaksi kunnon "halin" onnittelunäyksyineen.

Sanni synttärilenkillä.

Kun oikein on riehunut, on hyvä istua hetki ystävän rinnalla sinistä Saimaata katsellen ja elettyjä hetkiä muistellen. 

Saammeko esitellä, tässä kuvassa on ihan uusi eläinlaji: puutarhuri-Leo.

Leo löysi sisäisen kutsumuksensa (puutarhan hoidon). Ensin se nyrhi norjanangervon ihan uuteen uskoon. Mies taisi ensin saada syyt niskoilleen, kun luulin hänen leikelleen sitä ja jättäneen oksat korjaamatta. Siinä vaiheessa, kun yksi metrin pituinen oksa löytyi sängystä, heräsi epäilys Leon osallisuudesta. Kun Leo viimein oli tyytyväinen aikaansaannoksiinsa, alkoi uusi savotta. Se ilmeisesti toivoisi, että joku mäyrä tulisi nukkumaan meidän pihalle talviunensa. Ainakin se on kaivanut aivan valtavan pesäluolan pihan perällä olevaan rinteeseen. Voi toki olla, että kolon tarkoitus valkenee meille muille vasta myöhemmin. Mitähän seuraavaksi...

Hengissä ollaan!

Tasan vuosi sitten tähän aikaan ajeltiin pimeässä Tervakoskelta Lappeenrantaan pieni pennun viikari mukana. Muistan täysin, miten onnesta sekaisin oltiin ja miten Leo olisi halunnut vipeltää ympäri autoa. Se löysi lopulta jonkun mutterin, mitä rauhottui päättävästi irrottelemaan. Se ei itkenyt tai ollut hämillään, kuten muut koiramme samassa tilanteessa ovat olleet, mistä oltiin ihmeissämme. Ennemminkin tuntui, että siitä oli jo korkea aika päästä uusiin seikkailuihin. Kotona talo tutkittiin välittömästi saunaa myöten ja seuraavana päivänä huomattiin, etteivät aidat merkitse tälle pikkucollielle oikeastaan yhtään mitään.

Vaikea uskoa, että tuosta kaikesta on kulunut kokonainen vuosi. Toisaalta kun katsoo upeaa nuorta collieta, mikä Leosta on kasvanut, muistaa monen monta hetkeä, mitä vuoteen on mahtunut. Ympäri naapurustoa vipeltävästä ja kaiken tielleen osuneen syövästä hasardipennusta on kasvanut (melko) järkevä nuori mies. Ja Sannin paras ystävä, vaikka alkuun pelkäsin, ettei Sanni ikinä oppisi pitämään Leosta. Leo tuntui alusta asti oikealta ja suhde siihen lujittuu jokaisen yhdessä eletyn päivän myötä. Vaikka huoliakin on ollut, on Leo tuonut valtavasti iloa ja onnea meidän elämään. Kaipa se juttu näissä koirissa on se, kun niitä rakastaa niin paljon. Ja eihän mikään tuo niin paljon elämäniloa kuin rakkaus.

Sain äidiltäni Leon 1v syntymäpäivänä tämän kirjan ja se tuli luettua sopivasti juuri herra Leijonamielen kotiutumisen vuosipäivän aikaan.

Tässä on vierähtänyt yli kuukausi sitten viime päivityksen. Elokuusta ei koirien osalta olekaan paljon kerrottavaa. Heti lomamatkamme jälkeen Leo alkoi ontua pahasti oikeaa takajalkaansa. Oli epäselvää, mikä siihen oli sattunut. Koska kyseessä oli sama jalka, jossa on pentuaikana sattuneen törmäysvamman takia ollut oireilua aiemminkin, se tutkittiin ortopedillä tietokonekuvineen. Taivuttelussa kipu tuntui sijoittuvan polveen, mistä ei löytynyt kuvista silminnähtävää vammaa. Niinpä sitä lähdettiin hoitamaan nyrjähdyksenä. Tämä tiesi Leolle särkylääkkeitä, viikon totaalista liikuntakieltoa ja toista viikkoa hyvin rajoitetulla liikunnalla. 

Leo-eläin parka joutui viettämään paljon aikaa häkissä pahimpien helteiden aikaan. Hyvän tuuletuksen ansiosta se nukkui siellä vapaaehtoisestikin.

Avuksi kurjuuden sietämiseen saatiin koirakaverilta lainaksi älypelejä (Leosta ihan älyn kivoja!) ja koirien temppukirja, jonka ansiosta se osaa nyt näyttää tassulla, kummassa kädessä makupala on, vierittää kuonolla palloa ja laittaa pienen koripallon koriin. Kun tassua sai alkaa varovasti käyttämään, veimme sen joka päivä autokyydillä uimaan. Kummipoikamme Jan piristi eniten sekä Leon että meidän muiden elämää vierailullaan vähän ennen loman loppua.

Harmitti, että ei päästy Maailman Voittajiin, jossa Leon kennelin koirat veivät voitot kolmessa sukupolvessa. Olisi ollut niin hienoa olla paikalla todistamassa juhlahetkeä. Koiruuksien vaelluskin jäi väliin tältä syksyltä. Mutta nyt jalalla taas juostaan ja sitä Leo on tehnytkin ahkerasti joka päivä. Näyttelyissä käytiin kerran, kun ne sopivasti sattuivat ihan kotinurkille. Tuloksena oli ERI JUK2 perusmaininnoilla, että on oikein kiva, mutta vielä kesken kehityksen. Hakutreeneissä ei olla oltu, mutta ilmaisua käytiin harjoittelemassa ihan muuten vaan ja se sujui uskomattoman hyvin. Ei ne koirat näköjään unohda, vaikka olisi pitkä treenitauko. Esineruutu tehtiin myös kerran ja hyvin löytyi esine, vaikka tumpelo omistaja lähettikin koiran väärään kulmaan. Tokoiltu on joitakin kertoja sairasloman jälkeen ja erityisesti mieltä lämmittää Leon hieno seuraaminen. Ollaan aloitettu liikkeet vähän väärästä päästä (voittajaluokan liikkeistä, kuten tunnistusnoudosta ja ruudusta), joten seuraavaksi pitäisi varmaan paneutua alokasluokkaan. Seuraaminen on kaiken perusta, kun sen saa kuntoon, voi alkaa muitakin osia tehdä kokeenomaisesti. Asenne on Leolla kohdallaan, takapään käyttö on suht hyvin hallussa, mutta en vaan jaksa olla "tokomaisen" tarkka, onko se millilleen suora ja oikeassa kohdassa. Vaikka kyllähän PK-tottiksessakin seuraamista arvioidaan myös täsmällisyyden ja tekniikan kautta. Huoh, ei siis auta kuin harjoitella ja pitää itsellä kriteerit mielessä. Haaveilen, että varsinainen kisaura olisi haku- ja agilityrintamalla, mutta ennen lopullisia terveystuloksia ei niitä täysipainoisesti harrasteta. 

Sanni sai kuin saikin pari kiloa painoa lisää. Olin kesällä vähän huolissani, kun yhtäkkiä tajusin sen olevan hirveän hoikka. Tätä painon kertymistä auttoi se, että Leo oli jalkansa kanssa muutaman viikon levossa ja Sanninkin elämä oli rauhallisempaa riehukaverin puuttuessa. Kävimme Sannin kanssa ahkerasti tiistaisin LPKY:n yleisissä tokotreeneissä (nyt jäivät syksytauollle) ja välillä tokoilimme itseksemme kahden käyttölinjaisen kultsun kanssa. Selväksi on käynyt, että monet liikkeet (etenkin tunnari) on tehtävä Sannin kanssa säännöllisesti eli useamman kerran viikossa, että ne toimivat. Työt vaan erityisesti nyt alkusyksystä haittaavat harrastuselämää. Kesätauon jälkeen palattiin myös agiliitelemään ja Sanni on ollut aivan onnessaan radalla ja vauhtia ei ole kyllä lähestyvä 8v syntymäpäivä vienyt, päinvastoin. Siirryimme uuteen treeniryhmään, jossa yhdet treenit on nyt treenattu. Tosi hyvä ryhmä! Hyviä ja motivoituneita koirakoita ja kouluttaja, jolta saa palautetta ja tarvittaessa vaikka kädestä pitäen ohjausta. Ihan täydellistä meille! Suunnitelmissa on edelleen silloin tällöin käydä lähialueen kisoissa, mutta mitään tavoitteita meillä ei ole. Vietetään vain tyttöjen kesken laatuaikaa.