Mätsäri-maestro

Leo piipahti jälleen mätsäreissä, josta tuloksena oli tällä kertaa BIS 2.

Leo esiintyi hienosti loppuun asti. Sen verran pönötyskiintiö tuli kuitenkin täyteen, ettei hra Leijonamieli enää millään lahjuksilla halunnut seisoa lopuksi valokuvaajaa varten. Palkinnot olivat hienot tälläkin kertaa, kiitos siitä Korkea-ahon koulun vanhempaintoimikunnalle! Leo vaihtoi mieluusti voittamansa Tukholman risteilyn muutamaan lihapullaan, joten me kaikki saimme jotain.

Leosta kivoin ylläri oli possurinkulalelu, jonka kanssa vedettiin pienet iltahepulit. Lelu oli niin mieleinen, että pieni suippokuono lopulta nukahti se suussa.

Mökkikauden avajaiset

Ensimmäiset helteiset mökkipäivät takana! Ihanaa, kun on vihreää ja linnut laulavat kilpaa. Leo oli niin innoissaan kaikista hajuista ja luonnonäänistä, että se mennä touhotti kaiken aikaa. Heräsimme molempina öinä siihen, että ovi oli avattu ja hra Leijonamieli oli hiipinyt omille teilleen. Mökin takaa myyräjahdista se sitten löytyi.

Siitepölyä riitti niin paljon, että Päijänne oli muuttunut Keltaiseksi mereksi. En muista, että ikinä sitä olisi ollut näin paljon. Sääliksi käy kyllä siitepölyallergikkoja...

Sanni livahti heti järveen ja erään kuononpääkin oli saanut osansa. Yritimme varjella Leoa, kun sillä on muutenkin taipumusta punoittaviin tassunpohjiin.

Tuuli hoiti hetkeksi koko lautan tiehensä, mutta pölyt kasaantuivat sunnuntaina takaisin.

Mitä mein järvelle on oikein tapahtunut?

Sanni haikeana rannalla, kun kiellettiin uiminen.

Lauantaina jaksoimme tehdä tosi kivan lenkin kirkolla. Tie vei läpi perinnemaisemien ja lammaslaidunten (lampaita ei kyllä nähty) ja päättyi Päijänteen rantaan, jossa oli siitepölystä vapaata kirkasta vettä. Koirat kävivät polskimassa ennen paluumatkaa.

Lenkin päätteeksi menimme laivarantaan syömään ja jätskille. Tosi hienosti malttoi Leokin makoilla varjossa terassilla ruokailun ajan. Se toivotti kaikki asiakkaat hännällään tervetulleeksi ja onnistui kalastelemaan muutamat rapsutukset. Kaikki reippaat ulkoilijat saivat jälkkärijätskit.

Nauratti kyllä, kun Sannin kuppi ja koko koira kiilteli puhtauttaan ja Leolla jätskiä oli kauluksessa, tassuissa ja makuualustassa. Se myös luuli, että kippokin kuuluu syödä. Ne lapset...

(Match) Showmies Leo

Best in Show-Leo ja hänen palkintoröykkiönsä. Tuosta puuttuu vielä pino lahjakortteja, joita oli trimmaukseen, osteopaatille (45e) ja alennustiketit kahdelle Tallinnan risteilylle. Leosta Nalle Puh on riemastuttava. Se nimittäin toimii pattereilla ja osaa puhua! Saa nähdä, kuinka kauan toimii... Itse olin häikäistynyt tuosta kattilasarjasta. Kiitos Vehkataipaleen koulun vanhempaintoimikunnalle hulppeista palkinnoista ja kivasta tapahtumasta!

Hellettä uhmaten suuntasimme Katariinan torille linnoitukseen Match Show:hun. Leo esiintyi ensin pentuluokassa, jossa oli 21 koiraa. Ja hyvin esiintyikin sijoittuen PUN 1. Kivaa siinä oli etenkin ruusukkeen kanto pois kehästä...

Kuva: Mika Kolehmainen

BIS-kehässä ravailu ja pönötys kysyi jo turnauskestävyyttä 25'c lämpötilassa. Kuvat BIS-kehästä ovat Henna Pätärin ottamia. Kiitos niistä! (Luojan kiitos nykytekniikka mahdollistaa itsensä pois rajaamisen! Ei ole pakko julkaista esim. kuvaa, jossa näyttää kieltä... ;)

"Nice! Selkähierontaa!" Tuumii Leo.

Kipulaastarin jälki erottuu vielä selvästi. Onneksi ei ole tuomarin puolella.

Näyttelyn neljä parasta.

Leo ja tuomarit.

Kauniina olon jälkeen Leo pääsi relaamaan rantaan Sannin kanssa. Ja hauskaa oli!

Sannin perässä ei pysy kukaan.

Toiset laulaa suihkussa, Leo järvessä.

Here I go keppi!

Vesipaini on kiva kesäinen urheilulaji.

Sanni kävi pitkästä aikaa uinnin jälkeen agiliitelemässä. Saatiin oikein yksityisopetusta, kun muita ryhmästä ei ollut paikalla. Ei tosin tehty kuin pari pientä irtoamistreeniä matalilla esteillä. Oli kyllä koira tohkeissaan, kuten omistajansakin. Agility on jäänyt hyvin vähiin, kun on ollut noita tapaturmia ja Leon kanssa on toistaiseksi jätetty koko laji.

Leo hakuleirillä

Kaikkien kommellusten jälkeen eläinlääkäri näytti vihreää valoa Leon osallistumisesta hakuleirille Taipalsaaren Haukkulaaksoon. Kouluttajina haussa olivat Ari Starck ja Olga Heino. Me olimme Olgan ryhmässä.

Lauantaina oli Leon ihka ensimmäinen kerta hakumetsällä ja vaikka aavistin Leon syttyvän lajiin, en ihan tällaista ekaa hakuilua odottanut. Sanoin Leolle, että nyt etsitään ukkoja, mutta se varmaan oletti menevänsä esineruutuun, sillä se tuli hirveällä nelivedolla kiskoen ja haukkui innosta. Kaksi maalimiestä lähti yhtä aikaa keskilinjan eri puolille noin 20 metriin ja piiloutuivat. Leo haukkui ja kiskoi ihan hulluna perään ja lähti kuin ammus. Kerkesin hyvin itse paikalle eli sillä ei ollut mikään kiire pois sieltä, mitä nyt ei juuri malttanut paikallaan pysyä ja oli välillä meinannut lähteä oma-aloitteisesti jatkamaan etsintöjä. Toista ukkoa se ei muistanut ja kaarsi ihmisjoukon luo keskilinjalle. Tässä kohtaa olisin itse pyytänyt maalimieheltä pientä ääniapua/näyttäytymistä, mutta kouluttaja totesi, että Leo ei tarvitse sitä. Otin vain kaksi askelta keskilinjalta kohti maalimiestä ja lähetin Leon uudestaan. Sinne se juoksi, niin että sammal lensi. Toiset kaksi maalimiestä mentiin samalla kaavalla, mutta nyt se lähti heti maalimiehen suuntaan. Leo olisi hinkunut lisää ukkoja, vaikka kieli meinasi tippua suusta. Väkisin piti viedä se pois metsästä.

Toisella kierroksella kaksi maalimiestä lähti taas yhtä aikaa. Toinen meni umpipiiloon (puulaatikko), mutta tietenkin niin, että yksi seinä oli auki. Kun ukot lähtivät piiloihin, vein Leon pois noin kymmeneksi sekunniksi ja tulin sitten saman tien keskilinjalle takaisin. Ukot olivat siis tuoreessa muistissa, mutta Leo ei ollut koko ajan tuijottanut niiden suuntaan. Otimme ensin umpipiilon. Leo lähti hieman vinoon, mutta kun se havaitsi piilon, kaarsi hienosti sinne. Piilo oli melkein 50 metrissä. Nyt toinenkin maalimies löytyi ilman mitään kommervenkkejä. Leo oli siis nähnyt sen piiloon menon, mutta ottanut välissä umpipiilon. Käsittämätön kakara! Kaksi viimeistä ukkoa oli 50 metrissä ja Leo löysi ne kuin olisi aina hakuillut. Saatiinkin palautetta, että on erittäin lahjakas pentu ja hyvin vietikäs lassie.

Kouluttaja käski miettimään vielä ilmaisua, kun hänestä Leosta olisi niin helppo tehdä haukkuva koira. Tosin hänestä myös rullailmaisu varmasti toimisi Leolla, kun se tykkää juosta ja noutaa. Meillä oli ensin ideana ottaa toisena leiripäivänä kentällä rullailmaisun alkeita, mutta päätin pitää tuumailutauon ilmaisun suhteen. Ehkä se rulla vieläkin tuntuu hieman paremmalta meille. 

Iloinen haku-Leo

Sunnuntain maastossa en kertakaikkiaan uskaltanut lähettää Leoa keskilinjan toiselle puolelle. Se oli sen verran ryteikköistä, etten halunnut ottaa riskejä tapaturmien suhteen. Niinpä kaikki neljä maalimiestä sijoittuivat samalle puolelle. He olivat kivasti kyllä suunnitelleet niin, että nyt maalimiehet eivät lähteneet pakoon keskilinjalta, vaan olivat metsässä. Ensimmäinen vähän lähempänä teki puolipaon ja siitä sitten vaikeutui niin, että viiminen oli jo takalinjalla ja niin hyvin maastoutunut kuoppaan "kuusen sisään", että Leo sai oikeesti tehdä töitä. Hän antoi pienen ääniavun, ennen kuin lähetin Leon. Leo oli aluksi juossut kiitolaukkaa ohi, mutta sitkeästi se etsi, sai vainun ja löysi kohteensa. 

Päivän highlight oli ehdottomasti esineruutu, joka tehtiin lopuksi, kun aikaa jäi. Mein ryhmä oli niin ystävällinen, että Leoa ajatellen tehtiin kompromissi eli noin 20m leveä ja 50m syvä ruutu. Miuta jännitti, kun mein käytävä on ollut 10m, mutta ajattelin, että joskus on eteenpäin mentävä kuitenkin. Eniten mietin, että Leo varmasti luulee etsivänsä maalimiestä. Helpotin sitä sen takia niin, että vein esineen itse niin, että Leo näki kauempaa, että kävin pyörimässä siellä. Juoksentelin tahallaan ristiin rastiin ja ympäri ja ihan huomaamattomasti pudotin pienen esineen lähelle takalinjaa puun taakse ja juoksentelin vielä ristiin ja palasin hämäyksen vuoksi ihan toista reunaviivaa pitkin ulos. Leo lähti suoraan ja kuin ammus. Se sai hyvissä ajoin selvästi hajun ja löysi esineen ihan heti. Palautus oli varmasti nopein ikinä ja Leo tuli suoraan eteen luovutukseen, eikä irrottanut ennen käskyä. Koko juttu oli ohi 15 sekunnissa. Kaikki olivat sitä mieltä, että meidän pitää ehdottomasti saada paikka treeniryhmässä ja alkaa hakuilemaan säännöllisesti.

Hih, nuo Leon PK-valjaat! Meillä ei ole vielä omia, joten Leon hyvä ystävä Rape the kelpie lainasi omansa. Niin hienoa otusta kelpasikin mainostaa hakuillessa.

Hommat on hoidettu ja kivaa oli!

Ties mitä Leosta olisi tullut, jos se olisi päätynyt jollekin kokeneelle hakuharrastajalle. Itselleni laji on ihan uusi. Mutta meille tulee ainakin hauskaa jos ei muuta! Nyt vaan panostetaan maalimiesmotivaatioon eikä vielä edes mietitä, että joku kaunis päivä koiran pitää olla hallinnassa vapaana ja risteillä käskyjen mukaan, vaikka se haistaisi, ettei maalimies siellä ole. Ei kuulosta mein Leolta, mutta ehkä joskus...  

Kaikki kuvat ovat Pauliina Havon. Kiitos niistä!

Miten koiran omistaminen voi olla näin vaikeaa?

Sanni on aina ollut "säätäjä" ja järjestänyt monenlaisia unohtumattomia yllätyksiä. Mutta nyt niitä säätäjiä asuu meillä kaksin kappalein ja Leo vilkkaudessaan tuntuu olevan Sanniakin etevämpi luomaan katastrofaalisia tilanteita. Miten vaikeaa voi olla pitää tuo kaksikko poissa ongelmista edes yhden viikon?

Leo sai keskiviikkona hakaset pois mahasta ja meillä ehtikin olla pari päivää ihan seesteistä normaalia elämää. Mitä nyt Leo oli haltioissaan siitä, että saa taas juosta. Se kyllä päästeli koko 10 päivän edestä ja loikki kuin vuoristokauris pitkin metsää. Ja kävihän se uimassakin kunnon lenkin, kun oli pakko seurata Sannia...

Eilen illalla mentiin pitkästä aikaa tokoilemaan. Leo oli autossa ja treenasin Sannin kanssa. Kun menin viemään Sannia autoon, huomasin, että Leo on lukinnut ovet! Se oli painanut tassulla sellaisesta nappulasta, mistä kaikki ovet lukittuvat. Sannin hihna, puhelin ja autonavaimet olivat tietysti kaikki sisällä lukkojen takana. Yritettiin pelastaa tilanne työntämällä pitkä keppi ikkunan raosta ja painaa sen avulla nappia. No, eipä onnistunut. Onneksi ihania ja avuliaita ihmisiä on vielä olemassa ja saatiin Sannin kanssa kyyti kotiin. Sieltä sain auton vara-avaimen. Yritin toimia mahdollisimman nopeasti, otin vara-avaimet ja jätin Sannin iltaruokansa pariin. Sellaisen pienen yksityiskohdan olin unohtanut, että jätin lähtiessä Leon kuivaruokaämpärin keittiön työtasolle, että voin laittaa sen viimeisen ruoan turpoamaan, kun tullaan kotiin treeneistä. Sanni oli luonnollisesti syönyt kaiken. :( Siinä meni vajaa 1,5kg Leon rasva-proteiini toipumisruokaa. Se oli saanut metalliosan säilytysämpäristä irti ja sillä oli lohjennut poskihammas. Siitä ei ole varmuutta tuliko lohkeama tuosta episodista, mutta kauan se ei ole ollut ja mitään kovaa se ei ole syönyt aikoihin. Soitin päivystävälle ja yritin oksettaa sekä lopuilla vetyperoksideilla että kerran vielä suolalla. Ei oksentanut. Suolaa en uskaltanut käyttää toista kertaa, vaikka päivystävä sitä suosittelikin. Olin huolissani, kun Sannin maha turposi palloksi, mutta käskettiin vaan seurata sitä kotona. Se oli hyväntuulinen ja kävi monta kertaa kysymässä, eikö hän oikeasti saa ollenkaan iltaruokaa. Yritin pitää sen rauhallisena, ettei tule vatsalaukun kiertymää, mutta sitä ei kiinnostanut olla rauhallinen. Riski turpoamisessa on, että pallea jää sen verran puristuksiin, että hengitys on vaikeaa. Onneksi tällaisia merkkejä ei ollut. Hattulaan meidät olisi otettu, mutta koska ajo sinne vie niin älyttömän kauan, päädyttiin eläinlääkärin kanssa kotihoitoon. En uskaltanut nukkua ja kävin rauhallisesti kävelyttämässä Sannia monta kertaa ja toivoin, että jotain tulisi ulos. Aamulla se oli ihan oma itsensä, hieman maha pömpötti. Annoin parafiiniöljyä ja varasin ajan lääkärille varmuuden vuoksi, kun on viikonloppukin tulossa. Ruokaa tulee hiljakseen ulos ns. normaalia tietä (sitä odotellessa, kun sen ulostulo alkaa oikein kunnolla...) ja eläinlääkärinkin mielestä Sannilla on kaikki hyvin. Se sai niin paljon rasvaa, että riski haimatulehdukseen on tosin olemassa, joten sitä tarkkaillaan. Sannin mielestä kurjinta on tämän päivän paasto. Lohjennut poskihammas poistetaan maanantaina. Ikävä juttu, se on monta päivää kipeä. Mutta ei sitä voi suuhunkaan jättää.

Voi kunpa kumpikaan noista ei hetkeen inspiroisi mitään!

Sanni koulunpenkillä

Sanni toimi päivän apuopettajana yläkoulussa. Aamupäivällä se veteli autossa unia ensimmäisen oppitunnin ajan, mutta kellojen soidessa välitunnin päätteeksi, Sanni pääsi tosi toimiin! Ensin vuorossa oli lemmikkieläinkurssi, jossa Sanni ystävällisesti näytti käytännössä, mitä se koiraharrastaminen on. Tokoliikkeistä eniten ihastusta herätti seuraaminen ja miten se pysyy vieressä, käveli sitten mihin suuntaan vain ja mitä vauhtia tahansa. Se kieltämättä varmaan on hassunnäköistä touhua, jos ei ole tokoon aiemmin tutustunut. 

Nouto nyt sujui ammattinoutajalta niin puu- kuin metallikapulallakin moitteitta. Tunnistusnoudossa Sanni hauskuutti nuorta yleisöään merkkaamalla sitkeästi oikean palikan maahanmenolla samaan tapaan kuin jäljellä kepit. Itselleni tuli lähinnä tunne "ei kai taas..." Luulin, että tästä oli jo ylipäästy. Olipahan hyvä esimerkki siitä, ettei koiran koulutus aina ole niin helppoa. Kaukokäskyissä saatiin hyvä häiriötreeni, kun liikkurin sijasta takana seisoi 20 ihmistä. Tokoilun jälkeen Sanni sai vuorostaan pienen välitunnin ja käytiin porukalla rannalla kävelemässä. Sannista oli selvästi hauskaa, että oltiin liikkeellä isolla laumalla ja se kirmaili ees taas. Se sai käydä vähän vedessäkin juoksemassa ja mikäs sen kivempaa kuin ravistella sen päätteeksi vedet jonkun päälle. Nyt vaihtoehdoistakaan ei ollut pula... Tämän jälkeen tallasimme koulun taakse joutomaalle esineruudun. Ei muuten mennyt kauan 20 ihmisen voimin! Sanni kävi sankarillisesti etsimässä alueelle pudotetun sormikkaan ja sai ansaitsemansa silitykset palkaksi.

Sanni pääsi ruokavälitunnilla lenkille ja hetkeksi untenmaille. Koska ilma oli aurinkoinen ja lämmin, päätettiin tavallinenkin oppitunti pitää ulkona. Sanni hengaili mukana jakamassa "jaxu-haleja" ja tassunjälkiä tehtäväpapereihin. Häntä heilui tauotta ja sillä kyllä synkkasi loistavasti nuorison kanssa. Onhan se sellainen ikiteini itsekin. Päivän päätteeksi alkoi jo vähän silmät lumpsia.

Leo Leijonamieli on toipunut hyvin leikkauksesta. Kipulaastarin kohtalo ratkesi ennen aikojaan, kun herra näytti, miten osaa raaputtaa sen irti takajalallaan jopa kauluri päässä. Nyt suun kautta otettavat kipulääkkeetkin on lopetettu. Antibiootteja ja mahansuojalääkettä on vielä muutamaksi päiväksi. Kaulurin laitosta on tullut Leon suosikkijuttu (kiitos namien) ja se on viivana paikalla, kun sen ottaa käteen. Se osaa itse sohia kuononsa reiästä sisään ja ei näytä koko häkkyrän olemassa oloa huomaavankaan. 

Vaikeinta on ollut pitää se rauhallisena ja riehaantumatta. Ollaan lähes joka yö herätty Leon juoksuhepuliin, kun se on laukannut eteistä ees taas ja kolhinut kaulurilla seiniä. Päivisin sillä olisi kauhea hinku painia Sannin kanssa ja toisin päin. Ollaan keksitty monenlaista tekemistä Leolle. Pitkiä hihnalenkkejä, ruoan piilotusta ja opeteltiin uusi temppukin eli nenällä käden kosketus. Kovasti on vahvistettu irti-käskyä ja se jopa toimi lenkillä, kun Leo nosti heinikosta kuolleen harakan. Ollaan myös hengailtu kaupungilla ja kävipä Leo poliisiasemallakin asioita hoitamassa. Ja koska sillä on nyt mahassa hyvinkin katu-uskottavat metallilävistykset, emme voineet vastustaa kiusausta, vaan piipahdimme vappuna teekkarien järjestämällä punkbändin keikalla lähikentällä. Kauhea mökä kuului ja Leon oli pakko päästä katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Leo oli mukana hakemassa uutta pussia toipumisruokaa eläinlääkäristä ja olin hirveän helpottunut, että se käveli häntä heiluen iloisesti sisään, eikä näytä saaneen mitään eläinlääkärikammoa tapahtuneesta.

Kipulaastaria varten ajeltu karvaton läntti erottuu hyvin mustasta koirasta.