Tokokuulumiset

Leon tokokuulumisten päivittäminen on jäänyt retuperälle. Yhdet alokasluokan kokeet tumpeloitiin, koska menimme koepaikalle puoli tuntia myöhässä. Leo joutui lähes suoraan kehään ja oli niin kierroksilla, että havahtui vasta kolmanteen maahanmenokäskyyn paikkamakuussa. Nollattiin se ja seuruutakin vähän häiritsi roikkuva köysilelu, joka unohtui jättää kehän laitaan ja jota piti yrittää tunkea pysymään repaleisen liivin taskussa. Naurattaa yhä koko koe ja tuo säätö! Lahdessa napsahti sitten 1-tulos ja TK1. Siellä oltiin todella hyvissä ajoin ja Leo sai muut luokat hengailla kehän laidalla ja oli sopivassa mielentilassa, kun oma luokka alkoi. Se jäi mieleen onnistuneena suorituksena.

Sitten haettiin Kymen nuorten tokokoirien valmennusrinkiin ja alettiin valmistautua pääsykokeisiin. Liikkeinä arvosteltiin paikkamakuu, seuraaminen, luoksetulo, nouto ja yksi vapaavalintainen liike. Valitsimme merkin kierron, koska Leo rakastaa sitä. Huomasin tosin pian, ettei sitä oikein voinut treenata, koska lunta oli kaikkialla. Olimme sitten tuttu näky paikallisen S-marketin parkkipaikalla merkkeinemme. :D Pääsykokeissa suurin painoarvo oli yhteistyöllä ja kokonaisvaikutelmalla. Leo suoriutui erinomaisesti pääsykokeista. Ainoastaan seuruussa oli häiritsevää ääntelyä, mutta ei siinä määrin, mitä treeneissä tuppasi olemaan. Meidät valittiin rinkiin seuraavalla palautteella:

 "Seuraamien teknisesti siistiä ja koiralla hyvä asenne. Hieman koira piippaa seuruun aikana. Luoksetulossa hyvä vauhti ja hallittu loppuosa. Pidossa pitää kapulaa hyvin, luovutus hieman hätäinen. Tässäkin hyvä asenne. Merkin kierrossa hyvä vauhti ja draivi. Kiva koira jolla napakkuutta liikkeissä - kiva pari. Ei piipannut muissa liikkeissä. Muutamia vartaloapuja mm. sivulle siirtymisissä."

Sitten ääntelyongelmat alkoivat salakavalasti pahentua. Leo ei haukkunut, mutta piippaamista etenkin seuruussa alkoi tulla koko ajan enemmän. Ja toinen itseni hermoromahduksen partaalle ajava ongelma oli täydellinen sekoaminen juoksuaikaisten narttujen tuoksuista. Kerran treenattiin tärppipäivissä olevan nartun kanssa samassa ryhmässä ja Leo valvoi levottomana puolet yöstäkin sen jälkeen. Ja se on sen koommin seonnut jo kyseisen nartun autosta, puhumattakaan koirasta, vaikka juoksuista on jo kuukausikaupalla. Ihan pari kertaa mietin, miksi joku ottaa uroskoiran harrastuskoiraksi... Kävimme Oili Huotarin koulutuksessa ja hänestä Leo vaan on ihan liian korkeassa vireessä. Teimme vireenlaskuharjoituksia. Esimerkiksi seuruussa namista luopumista. Eli nami oli kädessä Leon kuonon vieressä ja se ei saanut vahdata sitä. Sen piti seuruussa olla alempana, mitä kuvassa. Lelupalkka muuttui ruoaksi ja koko jutusta tehtiin astetta tylsempää sille. Se auttoi hiljaa pysymisessä, ainakin väliaikaisesti. Ja opin itse laskemaan sen kierroksia jo ennen kehään menoa.

Luulin ääniongelman menneen parempaan suuntaan ja menimme Mikkeliin ekoihin AVO-luokan kokeisiin. Juuri ennen suoritusta Leo pääsi nuuhkimaan juoksunsa vastikään ohittanutta narttua ja oli levoton. Oma asenne oli hiukan hysteerinen "no niin, tää oli tässä". Suoritus oli karmeaa ininää alusta loppuun! Oma käytös hermostunutta ja näytin siltä, että joku lääkitys olisi tarpeen. :D Joka liikkeestä lähti pisteitä ääntelyn takia. Ja lähtihän niitä muutenkin. Kuvaaja (onneksi) vahingossa peitti sormella kaiuttimen välillä. Oma taktiikkani oli antaa sen pyöriä liikkeiden välillä, että se purkaisi itseään, mutta ei se kyllä mitään auttanut. Intoa piisasi, mikä tietysti oli hyvä ja ei sillä narttukoira enää mielessä ollut. Saatiin 1-tulos ja 270,5 pistettä. Sijoituttiin toiseksi luokan voittajan ollessa 0,5p parempi. Kokeista ei jäänyt kovin ylevä fiilis.

Omasta mielestäni Leon ääntely oli ennen kaikkea turhaumasta johtuvaa. Sillä ei ollut eikä ole vieläkään riittävää kestoa palkattomuuteen ja nuo liikkeiden välien siirtymät pitäisi saada kuntoon. Tuon kokeen jälkeen jätettiin kahdeksi kuukaudeksi itse liikkeiden treenaus kokonaan ja keskityttiin vain ja ainoastaan oikeaan tunnetilaan. Kävin Jari Kantoluodon tottisseminaarissa Tampereella kuunteluoppilaana, mistä sain uusia ideoita ja vahvistusta, että nyt mennään oikeaan suuntaan. Tärkein neuvo oli meitä ajatellen, että en palkkaa oikein tehdystä liikkeestä,vaan siitä, että sen jälkeen on valmís toteuttamaan uuden käskyn. Leon kohdalla valmis ei tarkoita sille tyypillistä tärinää ja malttamatonta odotusta, vaan pitää odottaa, että on rennon rauhallisen keskittynyt. Käytiin myös Kylliäisen Katin ryhmässä ja sielläkin työstettiin vain malttamista, rauhoittumista ja hiljaisen keskittynyttä mielentilaa. Vähitellen jotain toivoa herättävää alkoi näkyä ja saatiin tehtyä hyvässä mielentilassa jotain.

Kymen nuorten tokoringin treenit olivat kesäkuussa Lahdessa ja Oili taas koulutteli meitä. Hänestä Leo oli hienosti edistynyt ja minulla hyvä ote siihen. Leo teki niissä treeneissä liikkeet hiljaa. 

Saatiin myös apu noutoon, joka kiihdytti sitä liikaa. Se ei ikinä karannut kapulalle, mutta nytkähteli ja lukkiutui siihen liikaa. Laitettiin nami sen eteen ja sen piti kapulan heiton jälkeen syödä nami (vaikka ei olisi siitä piitannut) ja sitten vasta tuli lupa noutaa. Nyt sillä ei tuu mitään ylikierroksia heitosta, koska ei edes oleta, että pääsee heti noutamaan. Nyt välillä vaan teeskentelen pudottavani namin, välillä en te sitäkään ja useimmiten laitan namin.

Ruudussa haettiin ohjeita ruudun sisäisen paikan hahmottamiseen ja todettiin, että Leolla käsitys siitä kyllä on. Se osaa läheltä hakea oikean kohdan. Ongelma on ehkä stopin jälkeinen valuminen. Leon paras älynväläys treeneissä on ollut siirtää kosketusalusta siihen kohtaan mihin itse haluaa ja asettua sen päälle seisomaan. Eli se keksii kyllä omia juttuja. Saatiin ohje tehdä vaihtelevia matkoja ja käyttää kosketusalustaa pidemmistä lähetyksistä. Ja silloin kun on alusta, ei anneta "seis"-käskyä, vaan annetaan sen itseä etsiä paikka.

Ihan uusi ongelma on kauhea hyöneisfobia, jonka takia paikkaistuminen on erittäin haastavaa. Lisäksi nyt kun liikkeitä on pakko treenata enemmän, alkaa taas tulla sitä ääntäkin. Silloin tekeminen loppuu tietenkin. Huoh... Ihan ikuinen suo tää toko on. Tosiaan edustetaan Saimaan alaosastoa colliemestiksissä ja ollaan tokon SM-kisoissa joukkueessa, joten jotain pitäisi saada treenattuakin. Nuoren uroksen kanssa niissä häiriöissä (monta kehää rinnakkain) voi olla haastetta. Mutta yrittänyttä ei laiteta! (Kaikki kuvat kiitos Pauliina Havo!)

Näyttelyt, hakuleiri ja Mikkelin agilitykisat

Täytyy yrittää pitää blogia ajan tasalla, vaikka kesälomamoodissa meinaa laiskuus iskeä. Viikon verran ollaan rentouduttu mökillä, tosin pari koiramenoa on siihenkin saatu ujutettua. Eilen kävimme moikkaamassa Leon kasvattajaa ja Peppi-siskoa pitkästä aikaa. Oli kyllä kiva nähdä niin ihmisiä kuin koiriakin.

Toukokuun lopussa käytiin Suvi-Kareliassa. Meillä oli oikein kunnon joukko Koiruuksia paikalla!

Tässä poseeraavat Lola, Lennu, Sisko, Metka ja Leo.

Arvosteluja ei ole näkynyt sitten näyttelyn. Leo sai ERIn ja oikein kivan arvostelun. Ainoa kritiikki koski yllätys yllätys kyömykuonoa. :D Tapasin ensimmäisen kerran Metkan ja ihastuin. Kyllä näissä mummokoirissa on jotain vastustamatonta. Meidän "mummokoira" näki pitkästä aikaa näyttelyissä kasvattajansa, mikä oli yksi syy Sannin ilmoittamisessa sinne. Sannille näyttelyissä heltisi ainoastaan H. Itse arvostelu oli kuitenkin hyvä, lukuunottamatta mainintaa, että pudonnut selkälinja laskee arvosanaa. Ihan totuudenmukaista, kyllä sen selän pehmeyden huomaa itsekin. Sanni ei edesauttanut asiaa sillä, että sitä ei kiinnostanut esiintyminen tippaakaan ja se keskittyi nurmikon hyviin hajuihin.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oltiin Imatran palveluskoirayhdistyksen hakuleirillä. Kouluttajana oli Ari Stark. Perjantaina tavattiin ilman koiria ja käytiin lähtötilanne läpi. Meillä ei kauheasti ollut kerrottavaa, kun edellinen kesä meni aika lailla ohi meiltä.

Leo lähdössä etsimään "ukkoa".

Lauantaina päästiin tosi toimiin. Kaikenlaista tuli ilmi leirillä. Treenattava ei kesken lopu. Kouluttaja-Arin kommentti oli ekan kierroksen jälkeen Leosta, että ei siltä virta ainakaan lopu. Leo saisi mielellään juosta vähän hitaammin, niin ei turhaan väsyttäisi itseään ja nenäkin olisi paremmin auki. Ei sillä kyllä mitään väsymisongelmia ollut, mutta pitempää pätkää tehdessä nuo rakettilähdöt kostautuvat. Alueelle tulo oli hirveää vetämistä ja kiihkoilua. Minkäs teet, kun se ei halua parhaitakaan herkkua tai lempilelua, kun se haluaa niin kovin päästä hommiin.  Arin mielestä sille on turha alkaa hirveästi mitään tekemään, kun se lähetyksessä on hallinnassa ja sen meno ei enää alueella ole holtitonta. Ja sain sen aina keskilinjalle kutsuttua halutessani. Toki saatiin ohje harjoitella yhdessä kulkemista muualla kuin hakualueella ja siirtää se sitten sinne. Ja hallintaan mein tulee Arin mielestä panostaa. 

Leo teki elämänsä ekat treenit, missä oli tarkoituksella tyhjiä pistoja. Ne eivät ole sille mikään ongelma. Ainoa oli, että se todella monta kertaa pyrki kääntymään väärään suuntaan upottuaan ensin syvälle alueelle. Olisi tarkistanut vanhoja piiloja tms. Sitä suoraan uppoamista ja oikeaan suuntaan kääntymistä pitää nyt muutama treeni harjoitella, että palautuu mieleen. Varmaan ihan kokemattomuutta ja treenien vähyyttä tuo on, enkä usko, että Leolla on edes vahvaa mielikuvaa, miten oikeaoppinen laatikkopisto tehdään. Ei sitä ole sille opetettukaan, joten mistäköhän johtuu... Ongelmana oli myös voimakas pyrkimys jäljestää takakautta piilolle. Positiivista oli, että sen sai lähettää ja huutaa pois ja lähettää uudelleen vaikka kuinka monta kertaa, ilman että se olisi vaikuttanut motivaatioon. Maalimieskäytöstä pitää miettiä. Yhden luota haki niin lennosta ja niin hiljaa rullan, ettei maalimies juuri huomannut ja toisen selkää pitkin käveli ja testaili, elääkö se. Näytölle menossa ei ollut ongelmia, vaikka kerran se hetkeksi unohti, missä poterossa maalimies olikaan. Ratkaisi sen kuitenkin itse. Näytöltä paluu on ihan hirveää valjaissa roikkumista. Se ei ole kiinnostunut nameista tai mistään muustakaan kuin seuraavalle lähetykselle pääsemisestä. Ei tietoakaan hallitusti yhdessä kulkemisesta! 

 Esineruudussa oli omat huvinsa, kun Leo sitkeästi merkkasi kreppinarun, millä alue oli merkitty ja pohti kuumeisesti, millä hän hakee sen minulle puusta. Voi Leo... :D Olin muutenkin ajatellut, että esineruutu on meidän vahvuus, mutta ei se sitä ollut. Leon taktiikka on juosta ihan hirveetä vauhtia ja silmillään se etsii eikä nenällään. Nyt kun esineet olivat oikein viimeisen päälle piilossa risukasan alla, ei se ollutkaan helppoa. 

Leolla on kuitenkin hillitön motivaatio esine-etsintään ja se tuo vauhdilla löydetyt esineet. Myös palautus toimii. Joten siihen tarvitaan vaan sitä, että esineet pitää piilottaa niin hyvin, että se ei löydä niitä ilman nenää. Itse olen aina vaan ruudussa kulkiessani heittänyt ne jonnekin ja on ollut sattumaa, jäävätkö esille vai putoavatko varpujen alle.

Leiri oli kyllä antoisa ja muutenkin kiva. Edes rankkasateet eivät tunnelmaa pystyneet latistamaan. Mikä voisi olla parempi tapa viettää viikonloppu kuin metsässä touhuten koirien kanssa sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa on mukava olla? Ei mikään. Siinä on kaikki elementit kohdillaan. Toivoisin vain enemmän aikaa, että päästäisiin tänä kesänä edes vähän useammin hakumetsään kuin viime kesänä. Jälki olisi helpompi laji, kun sitä voisi treenata yksin. Mutta toisaalta juuri porukassa treenaaminen tekee lajista niin mukavan.

Ehdittiin vielä ennen mökille tuloa käymään Mikkelissä juoksemassa kaksi agilityrataa. Ensimmäiseltä radalta napsahti nollavoitto tuloksella -15,54 ja toinen LUVA! Jee! Oli niin hieno puomin alastulon kontakti, että se oli melkein LUVAakin parempaa. Leo jäi sinne, vaikka itse liikuin ja malttoi odottaa vapautuskäskyä. Muuten tuo olikin ainoa kohta, missä liikuin. Oli flunssainen olo ja jalat ei tuntuneet liikkuvan mihinkään. Onneksi Leo liikkui! Toiselta HYL ja sen syynä oli erikoisen näköinen rengas, jota Leo ei heti hoksannut esteeksi. Meni uusimalla sen, mutta ehti siinä yhden toisenkin hypyn suorittaa samalla. Nyt kesä- ja heinäkuu agility jää jonnekin taustalle, on niin paljon muuta.

Jatketaan vielä loppuviikko leppoisaa mökkielämää ennen kotiinpaluuta. Lauantaina mennään Vappu Alatalon hyppytekniikkakoulutukseen Haminaan. Sannin kanssa pitäisi myös ehtiä edes kerran rallytokotreeneihin, koska 4.7. ollaan menossa koularin metsästykseen Hämeenlinnaan. Itse en kylttejä omista, mutta jospa jonkun kaverin saisi houkuteltua... Leon kanssa pitäisi myös alkaa todenteolla valmistautumaan tuleviin koitoksiin. Jospa seuraavan kerran blogiin tarttuessani saisin nostettua kissan eli tässä tapauksessa tokon pöydälle.