Miksi kukaan haluaa harrastuskoiraksi uroksen?

Otsikossa mietteitä eiliseltä. Leo on ollut rasittava piippaaja koko viikon asuinalueen juoksuisten narttujen takia. Ja mitä viimeisiin LPKY:n ryhmätreeneihin (toko) tulee, niin ne menivät loputtomaan uikutukseen ja siihen, että yritin saada mattoon liimatun kuonon edes hetkeksi nousemaan. Siis aargh, miten rasittavaa! Se osaa jo niin paljon, mutta häiriön sieto sen kuin huononee viikko viikolta. Ja nyt kevään hajut ovat vielä laittaneet pikkucollien pään aivan pyörälle. Onneksi se on agilityyn niin syttynyt, että siellä ei jouda tyttöjä miettimään. Olisi oikein kiva löytää keinoja saada se toimimaan myös tokossa. Kyllä sitä välillä miettii, miksi harrastuskoiraksi ylipäänsä ottaa uroksen. Onhan nartuillakin omat ongelmansa. Juoksut, valeraskaudet ja niistä johtuvat mielentilan heittelyt. Ja ehkä ne ovat monimutkaisempia. Putkiaivoiselle urokselle sama asia yleensä pysyy samana viikosta toiseen, mikä helpottaa kouluttamista. Mutta nartut eivät mene hajuista päihtymystä muistuttavaan tilaan, eikä niitä muut koirat yleensä kiinnosta ihan samassa määrin. Eilen tuntui taivaalliselta Leon treenin jälkeen tehdä Sannin kanssa, jolle kaikki paitsi minä oli turhaa ja yhdentekevää. 

Kahden tunnin aamulenkin jälkeen ei jaksa edes uikuttaa. ;)

Mutta ei auta valitus, vaan pitää lähteä miettimään niitä juttuja, miten tästä päästään eteenpäin. LPKY:n treenit ovat tauolla toukokuulle joten nyt pitää itse järjestää häiriötreenejä. Onneksi ollaan jo sovittu omalla porukalla treenaamisen aloittamisesta. Ja kevään edistyessä alkaa yhä paremmin löytyä sulia ja kuivia paikkoja, missä voi treenata sopivassa häiriössä. Mietin myös sitä, että Leolle saattaisi olla parempi ainakin jonkin aikaa se, että se käy kentällä tekemässä treenin ja menee heti sen jälkeen autoon. Noissa yleisissä tokotreeneissä koko porukka on koko ajan kentällä ja oman vuoron odottelu on puuduttavaa. Pitää muistaa myös helpottaa häiriössä liikkeitä ja hakea ennen kaikkea oikeaa asennetta ja tekemisen iloa. Luultavasti jo ulkokentällä olo auttaa, kun ei olla ihan niin ahtaasti ja voi välillä vetäytyä kentän laidalle, kun ei ole oma vuoro. Leosta löytyy kivasti asennetta silloin, kun ei ole "pöllyssä" vaan on täysiä mukana. Ja mein seuraaminen on parantunut (ja hiljentynyt :D). Ajoittain se on jo sellaista, mitä sen haluaisinkin olevan. Eli ihan luottavaisin mielin tästä jatketaan nuoren herran kanssa.

Kevään korkkaus

Aurinkoa, lämmintä ja luonnossa liikkumista. Siinä oli kiteytettynä meidän täydellinen kevätviikonloppu. Olimme lauantaina lähes koko päivän ulkona. Koirat nauttivat vapaudestaan, kuten me ihmisetkin.

Leo-eläin tomerana makkaranpaistopuuhissa. 

Leo on hulluna kaivamiseen, oli kyse sitten lumesta, hiekasta tai vaikka ihmisten sängystä. Sula hiekkaranta oli silti kiva ylläri Leolle.

Se sai Sanninkin houkuteltua mukaan.

Vaikka Sannilla oli tärkeä tehtävä makkaravahtina.

Välillä painittiin niin, että hiekka lensi.

Leo myös päivysti, etteivät retkiluistelijat putoa railoon. Niinhän kunnon lassien tietysti kuuluukin tehdä.

Luonto tarjosi myös ihmeteltävää. Jään kumeaa jyminää, räsähtelyä ja pauketta oli jännä kuunnella. Nähtiin myös mittava railo, jonka alkukohtaa käveltiin ihmettelemään. Sannin olisi NIIN kovasti tehnyt mieli veteen, että siinä oli aika paimentaminen.

Treenielämän suhteen ollaan oltu todella saamattomia. Sannin yritin saada pariinkin tokokokeeseen, mutta koska kaikki muutkin haluavat kisata vanhoilla säännöillä, ei niihin niin vain pääsekään. Meillä on muutenkin taas alkanut erityisesti ruutu, kaukot ja tunnari rakoilla, joten ehkei mitään menetettykään... Tunnarissa Sanni on alkanut jälleen merkkaamaan maahanmenolla oikean kepin, vaikka ei koko kesänä jäljestetty keppien kanssa. Kevään ensimmäinen esineruutu tehtiin tänään molemmille. Ja kyllä oli innokkaat koirat asialla! :D Koirat myös kävivät viime viikolla fyssarilla hierottavana. Leolla ei ollut ihmeempää, mutta Sannilla oli selässä sekä takajaloissa mittavat jumit ja sovittiin, että mennään melko pian uusintakäynnille.

 Kevätaurinko on ehkä pehmittänyt oman pääni, sillä harkitsen, josko tulevana kesänä vielä kerran ottaisin variksia ym. raatoja "meille asumaan" ja käytäisiin Sannin kanssa kokeilemassa taippareita. Se on epäviralliset taipparit päässyt heittämällä läpi ja hyvin se nuorena toimi oikeissakin kokeissa. Se vaan (niin monen muun tavoin) ei pätkääkään arvosta variksia, joita kokeissa aina käytetään oikean riistan sijaan. Mein taipparit kaatuivat muistaakseni kolmanteen ruudussa olevaan varikseen, jota kantoi sen verran roisilla otteella, ettei tuomari sitä hyvällä katsonut. Leon kanssa olisi mahtavaa päästä kokeilemaan paimennusta. Se ei ole eläissään nähnyt lampaita ja kiinnostaa kovasti, löytäisikö se sisäisen paimenensa. Nyt kun lumesta päästään ja maa kuivuu, pääsee paremmin tottista treenaamaan. Leon kanssa pitää alkaa tekemään eri paikoissa ja siedättämään sitä häiriöön. Se osaa jo nyt teknisesti paljon, mutta häiriön sieto ja pitkäjännitteisyys on vielä ihan hukassa. Ja odotan malttamattomana, että päästäisiin hakutreeneihin.

Kevät on ihanaa aikaa!