Tasan vuosi sitten tähän aikaan ajeltiin pimeässä Tervakoskelta Lappeenrantaan pieni pennun viikari mukana. Muistan täysin, miten onnesta sekaisin oltiin ja miten Leo olisi halunnut vipeltää ympäri autoa. Se löysi lopulta jonkun mutterin, mitä rauhottui päättävästi irrottelemaan. Se ei itkenyt tai ollut hämillään, kuten muut koiramme samassa tilanteessa ovat olleet, mistä oltiin ihmeissämme. Ennemminkin tuntui, että siitä oli jo korkea aika päästä uusiin seikkailuihin. Kotona talo tutkittiin välittömästi saunaa myöten ja seuraavana päivänä huomattiin, etteivät aidat merkitse tälle pikkucollielle oikeastaan yhtään mitään.
Vaikea uskoa, että tuosta kaikesta on kulunut kokonainen vuosi. Toisaalta kun katsoo upeaa nuorta collieta, mikä Leosta on kasvanut, muistaa monen monta hetkeä, mitä vuoteen on mahtunut. Ympäri naapurustoa vipeltävästä ja kaiken tielleen osuneen syövästä hasardipennusta on kasvanut (melko) järkevä nuori mies. Ja Sannin paras ystävä, vaikka alkuun pelkäsin, ettei Sanni ikinä oppisi pitämään Leosta. Leo tuntui alusta asti oikealta ja suhde siihen lujittuu jokaisen yhdessä eletyn päivän myötä. Vaikka huoliakin on ollut, on Leo tuonut valtavasti iloa ja onnea meidän elämään. Kaipa se juttu näissä koirissa on se, kun niitä rakastaa niin paljon. Ja eihän mikään tuo niin paljon elämäniloa kuin rakkaus.
Tässä on vierähtänyt yli kuukausi sitten viime päivityksen. Elokuusta ei koirien osalta olekaan paljon kerrottavaa. Heti lomamatkamme jälkeen Leo alkoi ontua pahasti oikeaa takajalkaansa. Oli epäselvää, mikä siihen oli sattunut. Koska kyseessä oli sama jalka, jossa on pentuaikana sattuneen törmäysvamman takia ollut oireilua aiemminkin, se tutkittiin ortopedillä tietokonekuvineen. Taivuttelussa kipu tuntui sijoittuvan polveen, mistä ei löytynyt kuvista silminnähtävää vammaa. Niinpä sitä lähdettiin hoitamaan nyrjähdyksenä. Tämä tiesi Leolle särkylääkkeitä, viikon totaalista liikuntakieltoa ja toista viikkoa hyvin rajoitetulla liikunnalla.
Avuksi kurjuuden sietämiseen saatiin koirakaverilta lainaksi älypelejä (Leosta ihan älyn kivoja!) ja koirien temppukirja, jonka ansiosta se osaa nyt näyttää tassulla, kummassa kädessä makupala on, vierittää kuonolla palloa ja laittaa pienen koripallon koriin. Kun tassua sai alkaa varovasti käyttämään, veimme sen joka päivä autokyydillä uimaan. Kummipoikamme Jan piristi eniten sekä Leon että meidän muiden elämää vierailullaan vähän ennen loman loppua.
Harmitti, että ei päästy Maailman Voittajiin, jossa Leon kennelin koirat veivät voitot kolmessa sukupolvessa. Olisi ollut niin hienoa olla paikalla todistamassa juhlahetkeä. Koiruuksien vaelluskin jäi väliin tältä syksyltä. Mutta nyt jalalla taas juostaan ja sitä Leo on tehnytkin ahkerasti joka päivä. Näyttelyissä käytiin kerran, kun ne sopivasti sattuivat ihan kotinurkille. Tuloksena oli ERI JUK2 perusmaininnoilla, että on oikein kiva, mutta vielä kesken kehityksen. Hakutreeneissä ei olla oltu, mutta ilmaisua käytiin harjoittelemassa ihan muuten vaan ja se sujui uskomattoman hyvin. Ei ne koirat näköjään unohda, vaikka olisi pitkä treenitauko. Esineruutu tehtiin myös kerran ja hyvin löytyi esine, vaikka tumpelo omistaja lähettikin koiran väärään kulmaan. Tokoiltu on joitakin kertoja sairasloman jälkeen ja erityisesti mieltä lämmittää Leon hieno seuraaminen. Ollaan aloitettu liikkeet vähän väärästä päästä (voittajaluokan liikkeistä, kuten tunnistusnoudosta ja ruudusta), joten seuraavaksi pitäisi varmaan paneutua alokasluokkaan. Seuraaminen on kaiken perusta, kun sen saa kuntoon, voi alkaa muitakin osia tehdä kokeenomaisesti. Asenne on Leolla kohdallaan, takapään käyttö on suht hyvin hallussa, mutta en vaan jaksa olla "tokomaisen" tarkka, onko se millilleen suora ja oikeassa kohdassa. Vaikka kyllähän PK-tottiksessakin seuraamista arvioidaan myös täsmällisyyden ja tekniikan kautta. Huoh, ei siis auta kuin harjoitella ja pitää itsellä kriteerit mielessä. Haaveilen, että varsinainen kisaura olisi haku- ja agilityrintamalla, mutta ennen lopullisia terveystuloksia ei niitä täysipainoisesti harrasteta.
Sanni sai kuin saikin pari kiloa painoa lisää. Olin kesällä vähän huolissani, kun yhtäkkiä tajusin sen olevan hirveän hoikka. Tätä painon kertymistä auttoi se, että Leo oli jalkansa kanssa muutaman viikon levossa ja Sanninkin elämä oli rauhallisempaa riehukaverin puuttuessa. Kävimme Sannin kanssa ahkerasti tiistaisin LPKY:n yleisissä tokotreeneissä (nyt jäivät syksytauollle) ja välillä tokoilimme itseksemme kahden käyttölinjaisen kultsun kanssa. Selväksi on käynyt, että monet liikkeet (etenkin tunnari) on tehtävä Sannin kanssa säännöllisesti eli useamman kerran viikossa, että ne toimivat. Työt vaan erityisesti nyt alkusyksystä haittaavat harrastuselämää. Kesätauon jälkeen palattiin myös agiliitelemään ja Sanni on ollut aivan onnessaan radalla ja vauhtia ei ole kyllä lähestyvä 8v syntymäpäivä vienyt, päinvastoin. Siirryimme uuteen treeniryhmään, jossa yhdet treenit on nyt treenattu. Tosi hyvä ryhmä! Hyviä ja motivoituneita koirakoita ja kouluttaja, jolta saa palautetta ja tarvittaessa vaikka kädestä pitäen ohjausta. Ihan täydellistä meille! Suunnitelmissa on edelleen silloin tällöin käydä lähialueen kisoissa, mutta mitään tavoitteita meillä ei ole. Vietetään vain tyttöjen kesken laatuaikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti