Mutta nyt asiaan. Tokokuulumisia oli tarkoitus pohtia tällä kertaa. Jotenkin tuntuu, että ollaan vähän joka liikkeessä otettu takapakkia Leon kanssa. Kaipa se on ihan normaalia, kun se on vielä niin nuori ja ollaan ehkä vähän oiottu liikkeiden opettelussa. Meidän suurin probleema tällä hetkellä on tämä:
Huoh... Luoksetulossa tuo päin törmääminen on ollut ongelma alusta asti, mutta kapula suussa se on osannut tähän asti jarruttaa. Vaan eipä ollut tietoakaan jarruista tämän viikon treeneissä, kuten kuvassa näkyi. Onneksi meillä on hyvä neuvonantaja, jolta voi aina kysyä apua, kun hommat alkavat mennä pieleen. Saatiin ensiavuksi neuvot muistaa rauhan merkitys Leon kanssa. Muistin sen lähetyksessä, mutta tuo kapulan otto pitää muistaa myös tehdä rauhallisesti. Lisäksi minun pitää jatkossa seisoa jalat yhdessä. Kunhan päästään jossain vaiheessa ihan livenä näyttämään meidän tekemistä, saadaan varmaan lisää vinkkejä, miten törmäämiseen voisi puuttua. Jos jollain on kokemusta, mikä auttaa, kertokaa ihmeessä.
Pari viikkoa sitten olimme palveluskoirien yleisissä treeneissä ja silloin Leon noutaminen sujui vielä oikein mallikkaasti. Kiitos paljon Tiina Sudensalmelle hienoista kuvista!
Leolla oli ensimmäisen kerran lainakapula, joka oli vieläpä todella pureksittu. Ei haitannut menoa.
Hyppy tuottaa myös päänvaivaa, koska Leo jää ihan kiinni esteeseen. Voihan se olla, että aikanaan korkeuden nosto auttaa asiaan. Nyt hyppyyn saa tilaa vain jättämällä lelun esteen taakse ja vapauttamalla suoraan sille. Näin liikkeestä jää loppu treenaamatta, mutta voihan sitä tietysti tehdä erikseen. Alon liike on ainakin meille paljon vaikeampi kuin avon hyppy tai voittajan hyppynouto. Haastavin kohta siinä on loppu, jossa koiran pitää seistä paikoillaan esteen takana, kun ohjaaja kävelee sen viereen. Paikallaan seisominen ei ole Leon juttu, mutta yllättävän hyvin se jo malttaa.
Seuraamisessa olen herännyt karuun todellisuuteen, että Leo pyrkii edistämään ja hakemaan aktiivisesti katsekontaktia. Olen yrittänyt korjata tätä palaamalla siihen, että palkka on kädessä. Mutta käsi on ollut väärässä kohtaa. Nyt pitää olla tarkkana, että palkka (jos se on näkyvillä) on oikeassa kohtaa ja tulee oikeasta paikasta. Lisäksi pitää muistaa pitää se oma katse suunnattuna eteen, ei Leoon. Ja kun Leo on korkeassa vireessä, se herkästi ääntelee ja jättää perusasennoissa pyllyn ilmaan eli ei istu kunnolla. Meidän lienee viisainta hetki treenata seuraamista vain niin, että on treenikaveri, joka tietää meidän kriteerit, paikalla. Hän pystyy vinkkaamaan oikeat kohdat palkata ja huomauttamaan, jos itse ohjaan liikaa kädellä tai muuta tyhmää. Helposti sitä ei edes itse tajua, mitä tekee kropallaan auttaakseen koiraa. Tässä pieni pätkä hieman levotonta seuraamista:
On tuon Leon kanssa kyllä niin hauskaa treenata, kun asennetta ja intoa löytyy. Palkkaaminen on helppoa, koska se leikkii hyvin ja palkkautuu myös ruoalla. Pidän myös siitä, ettei Leo ikinä jää toimettomaksi, jos ei heti tiedä, mitä ollaan tekemässä. Se tarjoaa aktiivisesti eri vaihtoehtoja ja niistä vain sitten poimin sen oikean. Leo on alusta asti opetettu eri tavalla kuin aiemmat koirani, enkä enää palaisi vanhaan. Esimerkiksi Sanni on houkuteltu tekemään jotain, josta se on palkattu. Leo taas on saanut alusta asti itse keksiä, mitä siltä haluan. Ihan puhtaasti operantista ehdollistamisesta ei ole kyse, vaan välillä olen nopeuttanut asioita käyttämällä kosketusalustaa (houkuttelua sekin). Vaikka aikaa alussa menee siihen, että koira itse yrittää keksiä homman nimen, nopeutuu oppiminen jatkossa huomattavasti, kun koira on itse aktiivinen. Se ei myöskään pelkää virheitä, vaan on tottunut kokeilemaan eri juttuja ja joka kerta hoksaamisen hetki on yhtä riemastuttava -molemmille. :) Ja kyllä se, että koira tarjoaa juttuja luo myös hulvattomia tilanteita. Leon kanssa ehdottomasti mieleenjäänein oli kesäinen tunnistusnouto. Se ei muistanut, mikä juttu se on, vaan tarjosi palikan viemistä laatikkoon, jossa niitä säilytetään. Ennen kuin ehdin reagoida, se totesi, että tää ei ollut se, mitä piti, vaan tarjosi laatikkoon menoa. Ei voinut kuin nauraa, kun toinen seisoo häntä heiluen into pinkeänä tunnaripalikoiden päällä. :D Leo oli harjoitellut fyssarin ohjeiden mukaan laatikkoon meno jumppaa ja oltiin aivojumppana opeteltu tavaran laittamista laatikkoon. Näistä se sitten yhdisteli oman version tunnistusnoudosta. Ihana Leo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti