Leon onnettomuus

Meillä oli lauantaina kiva päivä. Hengailimme ystäväni kanssa kaupungilla ja Leo pääsi soluttautumaan noutajien tapahtumaan, jossa sai lapsilta silityksiä. Oli ihan täydellinen homma Leolle, joka rakastaa lapsia yli kaiken! 

Koska grillataan?

No, illalla grillattiin. Muistutin monta kertaa, että maissintähkät ovat erittäin vaarallisia koirille ja ne pitää kiikuttaa piharoskikseen heti, kun on syöty. Olimme saaneet vierailta tuliaiseksi kuohuviiniä ja suunnitelmissa oli oikein mukava ilta yhdessä. Toisin kävi...

Kaikesta varovaisuudesta huolimatta Leo onnistui varastamaan yhden tähkän kuvassa olevalta pöydältä ihan Tepon silmien edestä. Se kiisi karkuun, mutta onnistuin kutsumaan sen sisään. Se ei tapansa mukaan voinut kuvitellakaan vaihtavansa tähkää namiin ja kauhealla kiireellä yritti niellä sitä, etten vaan ota sitä pois. Sain koirasta kiinni ja samalla hetkellä se sai tähkän nieltyä. Myöhemmin saatiin selville, että isompi pala oli yli 10cm, mikä on käsittämätöntä! Todella ihme, ettei tukehtunut... Päivystävä eläinlääkäri käski oksettamaan vetyperoksidilla, jota meillä on aina kriisitilanteita varten. Soitin Hattulan eläinsairaalaan ja he sanoivat, että oksetusta kotioloissa EI MISSÄÄN tapauksessa, jos kyse on maissintähkästä. Tämä on hyvä tietää jokaisen koiranomistajan. Jos pala on iso, riski että se juuttuu ruokatorveen nielun alueella ja tukehduttaa koiran, on suuri. Maissintähkä ei sula ja aiheuttaa suolitukoksen, joten lähdimme kiireellä ajamaan 3h matkan päähän Hattulaan. Saimme ohjeita, miten toimitaan, jos Leo alkaa yrittämään oksentamista ja näyttää, että se tukehtuu. Matka meni hyvin, vaikka pelottikin.

Perillä oltiin klo 23. Oli paha ruuhka ja potilaita hoidettiin kiireellisyysjärjestyksessä. Parin tunnin odottelun jälkeen Leo vietiin röntgeniin. Oli kamalaa, ettemme saaneet mennä mukaan, emmekä enää nähneet Leoa tämän jälkeen. Oli sydäntä särkevää kuulla sen hätääntynyt ääni... Lääkäri halusi jossain vaiheessa keskustella meidän kanssamme. Meidän piti tehdä päätös, mitä Leolle tehdään. Tähystäminen ei olisi lähes varmasti onnistunut, koska maissista lähtee paloja, eikä sitä saa vedettyä pihdeillä ulos, kuten esim. luun. Vaihtoehdot olivat pakko-oksetus lääkkeillä, jolloin Leolle laitettaisiin kanyyli valmiiksi nopeaa rauhoitusta varten ja varauduttaisiin intuboimaan. Tässä olisi mahdollista selvitä ilman suurta avoleikkausta, mutta riski tukehtumiskuolemalle olisi suuri ja eteen voisi tulla tilanne, jossa lääkäri ei voisi kuin päästää koiran nopeasti pois kärsimyksistä. Avoleikkaus olisi turvallisempi, mutta siihen liittyisi leikkausriskit ja riski vatsakalvon tulehtumiseen. Toipuminen myös olisi pitkällinen juttu ja haavan hyvään hoitoon pitäisi panostaa. Sain lääkäristä puristettua irti, että avoleikkaus olisi tässä tapauksessa turvallisempi ja hän valitsisi sen, jos olisi oma pentu. Rukoilin, että saisimme olla Leon kanssa, kunnes se rauhoitettaisiin. Emme saaneet. Leo lopulta leikattiin vasta klo 4- puoli viiden aikaan ja voin kertoa, että tuon yön tunnit olivat pitkät ja tuskaa täynnä. Dion menettäminen on vielä niin satuttavan elävästi mielessä ja nyt oli epätoivoinen olo ja pelko, että menettäisimme Leon. Se on vasta pentu, eikä olisi ansainnut tällaista kärsimystä. Kumpi tahansa meistä olisi vaihtanut osia Leon kanssa, jos se olisi ollut mahdollista.

Meille kerrottiin leikkauksen jälkeen, että se on onnistunut ja että toinen pala oli valtava. Oksetus ei olisi kuulemma onnistunut ja Leo olisi todennäköisesti kuollut. Saisimme nähdä Leon kahdeksalta. Taas odotettiin ja odotettiin... Kuultiin, että Leo on hätääntynyt ja kivulias, joten sille on laitettu opiaattikipulaastari. Se on tehokkaampi kipuun ja ei rasita vatsaa, kun Leolla oli se gastriittikin. Oli raastavaa ajatella Leoa heräämässä yksin vieraassa paikassa kipeänä ja kauluri päässä, jota arvasin sen kammoksuvan. Tuntui ihanalta nähdä Leo ja vielä ihanammalta saada viedä se kotiin. Itkin koko kotimatkan. Ehkä vähän helpotuksesta, mutta enimmäkseen olin todella surullinen siitä, mitä se on täysin syyttömänä joutunut kokemaan. Ja edelleen pelottaa, millä ihmeellä me saadaan se varjeltua pysymään hengissä, kun se syö ihan kaiken, mitä löytää? Hyviä ideoita otetaan vastaan. Muille koirille on toiminut irti-käsky tai vaihtaminen namiin. Leolle ei. Sitä kiireemmällä se nielee saaliinsa, että voi sitten syödä namin. Ja noita maissintähkiäkin ihmiset heittävät luontoon, jos ovat niitä nuotiopaikalla grillanneet. Meneeköhän tuo hillitön tarve syödä kaikkea iän myötä ohi... Toivottavasti tai se leikataan vielä monta kertaa.

Ensimmäisen päivän Leo taisteli kaulurin koko ajan pois. Se piti kiinnittää pannan avulla valjaisiin, että se pysyi. Se on painava ja iso, eikä Leo meinannut osata mitenkään kävellä sen kanssa. Sen maha oli niin kipeä, ettei missään makuuasennossa pystynyt olemaan. Iltaa kohden se alkoi vähän sopeutumaan kauluriin, söi ja sai levottoman kuljeskelun jälkeen untakin.

Tänään on jo ihan kuin toinen koira. On osannut juoda kaulurin kanssa, eikä se juuri näytä sitä enää häiritsevän. Ihmeen helposti siis tottui. Hain ystävältä lainaksi pari pienempää kauluria, joita Leo voi pitää silloin, kun pystymme vahtimaan sitä. Silloin se saa myös välillä lepuuttaa niskojaan ja olla miun toppi päällä ilman kauluria. Leo ei vielä saa lähteä kävelylle, joten aidattiin sille terassille pieni paikka, jossa se voi katsella ympäristöä. Yksin sen ei uskalla antaa siellä olla, mutta Teppo on onneksi Leon hoitolomalla. Tähystyspaikallaan Leo viihtyy erinomaisesti ja on sen jälkeen vähän tyytyväisempi sisälläkin. Se yrittää jo leikkiä, joten sen aloillaan pitäminen on vaikeaa. 

Haava on suljettu metallihakasilla. Hoitoon kuuluu haavan suihkuttelu kädenlämpöisellä vedellä 5-10 min kerralla 2krt päivässä. Leo saa myös mahansuojalääkettä ja antibiootteja. Se syö samaa helposti sulavaa Royal Canin gastro intestinal -ruokaa, kuin gastriitin jälkeen. Metallihakaset poistetaan 10 päivän päästä ja sinne asti vain hihnalenkit ovat sallittuja. Leolla on vielä kipulaastari, josta olen vähän huolissani. Se on syötynä hengenvaarallinen, joten Sanni ei voi olla Leon lähellä (ei tosin riehaantumisvaarankaan takia...). Lisäksi olen kuullut rajuista oireista, joita siitä voi tulla oikein käytettynäkin. Meidänkin käskettiin poistaa se, jos Leo on sekava tai outo. Tarkoitus oli pitää sitä 3 vuorokautta ja siirtyä sitten suun kautta annettaviin kipulääkkeisiin, jos niitä vielä tarvii. Tekisi mieli siirtyä niihin jo aiemmin. Leo hyppäsi jo salaa sängyllekin eli varmaan pärjäisi tavallisilla särkylääkkeillä kivun puolesta. Jos vaikka aamulla ottaisi sen pois...

Sanni oli tänään mukana töissä ja huomenna äitini onneksi ottaa sen. Huomattavasti helpompi pitää Leo aloillaan, kun ei ole Sannia. Muuten toinen niistä on eristettynä koko ajan.

Meiltä jää nyt väliin treffit Peppi-siskon kanssa, mökkeilyt vappuna, sivuerikoisnäyttelyt ja palveluskoiraleiri. Viimeiksi mainittuun menen varmaan ilman koiraa. Mutta ainoa, millä todella on väliä, on se, että Leo on hengissä ja tulee kuntoon. Olen sanomattoman kiitollinen siitä! Ajatus elämästä ilman Leoa tai Sannia on lohduton. Onneksi meillä on paljon onnellisia päiviä edessä!

Rantalomailua ja tokoilua

Ihana kesäinen ilma saatiin Pääsiäiseksi! Ollaan otettu siitä kaikki irti ja vietetty kunnon rantalomapäivä. Aamulla olimme Saimaalla. Sanni oli ihan onnessaan sulasta vedestä ja saimme käyttää kaikki keinot, ettei se uiskennellut siellä koko ajan.

Kaverukset ja kaunis tyyni järvi.

Mitä isot edellä...

Sannin suosikkiharrastus.

Tuolle kuvanottopaikalle jätin lahjakkaasti Leon hihnan ja siihen kiinnitetyn avainnipun. Sanni ei hihnaa tarvitse, mutta jos sillä olisi sellainen ollut, niin sinne olisi jäänyt sekin. Huomasin kämmin vasta, kun olimme palanneet autolle. Ei kun takaisin...

Pitkäksi venähtäneen aamulenkin päätteeksi suuntasimme palveluskoirayhdistyksen kentälle tokottelemaan hyvän ystäväni Ennin kanssa. Siellä oli toisen porukan treenit samaan aikaan eli häiriötä ainakin oli... Sanni teki pitkästä aikaa loistavan seuraamisen. Asenne sillä on aina kohdillaan, mutta nyt ei edistänyt yhtään. Ihana Sanni! Sille myös toisen seurueen lentelevät pallot ja juoksevat koirat eivät merkinneet mitään, vaan ainoastaan minä. Tuskinpa enää ikinä saan toista koiraa, jolle olen noin tärkeä. Tunnistusnouto meni nappiin. Ollaan tekemässä kahden viikon kuuria eli yritetään tehdä tunnari joka päivä kerran. Se on tuonut varmuutta ja Sannin ei tarvinut nostella vääriä palikoita. Lisäksi tehtiin luoksetulo. Siinä aina jokin kohta rakoilee. Pitkään se oli toinen pysäytys, jonka maahanmenoon tarvittiin tuplakäsky. Nyt Sanni ennakoi ekan pysähtymisen ja seisahtui piirun verran ennen merkkiä.

Parasta Leon kanssa oli, että se ei karannut toisen seurueen luo. Meidän liikkeet olivat luoksepäästävyys, kokonainen nouto, estehyppy ja maahan/istu/seiso liikkeestä.

Luoksepäästävyys: häntä vispasi, mutta malttoi istua keskittyneesti.

Nouto: Odotti lähtölupaa, vauhdikas palautus, mutta megalomaaninen törmäys lopuksi. Oikein loikkasi päin viimiset askeleet. Ensimmäisellä yrityksellä kapulakin lensi suusta, toinen oli hieno. Malttoi pitää hyvin kapulaa luovutusasennossa.

Maahanmenot ym. liikkeestä: ihmeteltiin, miksi tekee vähän viiveellä ja jotenkin epävarmasti. Sitten tajusin, että käytän Sannin "maahan" -käskyä, kun Leolle se on nopea "maa". Johan alkoi toimia. Istumiset ja seisomisen meni hyvin.

Estehyppy (tokan kerran elämässä): ei tarvinut mitään käsiapua, pelkkä hyppy-käsky riitti. Vapautin sen heti namialustalta. Hassua oli se, että Leo sitkeästi luuli kerta toisensa jälkeen, että namialusta on kosketusalusta. Juustokuutio upposi sen polkuanturoiden väliin, kun se läppäsi leijonankäpälänsä sen päälle. Ihan mainio kaveri tuo Leo on. Sen kanssa ei ikinä ole tylsää... Mutta Leo antoi minulle hyvän vinkin, että estehyppyyn otetaan ilman muuta jatkossa kosketusalusta. Sehän on paljon kätevämpi. Nyt en halunnut sotkea namialustaa kosketusalustaksi, joten laitoin namin, vaikka jätkä ei sitä tajunnut.

Päivällä tehtiin pihatöitä, joissa oli yksi innokas pitkäkuonoapuri... Ainakin pihaa koristaa muutama uusi kuoppa.

Täällä kurkistelen minä! Varmaan eläinsuojeluvalvoja tekee kotikäynnin, jos näkee nuo kynnet. On taas saksille töitä. Kasvavat järkyttävän nopeasti, vaikka joka viikko leikataan. Ja en ilmeisesti uskalla leikata tarpeeksi.

Pihanhoitoapurit ottivat välillä aurinkoa.

Iltakävelylle mentiin satamaan. Oli ihanaa, kun linnoituksen vallit olivat täynnä ihmisiä piknikillä ja me söimme kesän ensimmäiset vedyt (lihapiirakat siis). Olin niin ylpeä citycolliestani ihmistungoksessa, jossa koiriakin oli runsaasti mukana. Sanni toki näytti hyvää esimerkkiä, miten kaupungilla käyttäydytään. 

Mitäs muuta tähän megalomaanisen pitkään päivitykseen vielä laittaisi? Sannin agilitytauko päättyi ja ensi viikolla pitäisi vähän harjoitella, kun parit kisat on tiedossa. Leo toipui hyvin gastriitista, eikä oksentelua enää onneksi esiintynyt. Se kävi ekoissa junioriluokan näyttelyissä ja oli tuomarin mielestä ihan täysi vauva! Niin se kyllä onkin. :) Sai arvostelussa JUN EH 3. Leo ikävä kyllä selvästi yhdistää pentunäyttelyissä saamansa vatsakrampin (gastriitin eka oire tuli siellä, vaikka ei silloin vielä tiedetty, että sillä on se) kehässä oloon. Se käyttäytyi kuin olisi nytkin ollut huono olo eikä namitkaan kelvanneet. Muutoin se oli ihan tyytyväinen näyttelypaikalla. Toivottavasti tuo menee joskus ohi. Pitää hakea kivoja kokemuksia, vaikka menestystä onkin turha odottaa ennen kuin se vähän miehistyy. Kivointa näyttelyissä oli, että nähtiin Eedla (Lifedream Silence of the Lambs). Eedla tuli edellisenä Pääsiäisenä näyttelyissä meidän syliin ja se oli ihan viimeinen niitti, että halutaan toteuttaa pitkäaikainen haave omasta colliesta. Yhtä hurmaava Eedla oli nytkin ja kaunis. Ne tykkäsivät niin kovin Leon kanssa toisistaan, että mennään varmaan joskus yhdessä lenkille, kun ovat täällä päin käymässä. Tosi kivaa collieporukkaa oli muutenkin liikkeellä ja Leo tapasi mukavia rotukavereita.

Toinen potilas ja kevään riemuja

Sanni toipui hienosti leikkauksestaan ja kesti kymmenen päivää hihnalenkkeilyäkin yllättävän hyvin. Haava parani ihan silmissä eikä Sanni ollut missään vaiheessa siitä tippaakaan kiinnostunut. Se siis välttyi kaulurilta. (Eipä meillä kyllä olisi kauluria ollutkaan, kun eräs villieläin raateli sen roskiskuntoon.)

Sannin osalta siis kaikki hyvin, mutta vain pari päivää leikkauksen jälkeen alkoi Leo saada kummallisia oireita. Se oksensi öisin, mutta oli täysin kunnossa päivisin. Sillä oli koko ajan hyvä ruokahalu, uloste oli normaalia ja se touhusi yhtä iloisena kuin aina. Oksentaminen liittyi selvästi tyhjään mahaan ja ruoan antaminen niin, että se söi mahdollisimman myöhään viimeisen kerran, auttoi vähäsen. 

Ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä ei selvinnyt oikeastaan muuta kuin se, ettei mitä todennäköisemmin ole suolitukoksesta eikä tarttuvasta infektiosta kyse. Ei ollut kuumetta eikä aristanut mitään kohtaa vatsassa eikä suolistossa. Saatiin mahansuojaksi Antepsia ja Losecia eli liikahappoisuutta hillitsevää lääkettä. Koska oireet eivät viikonloppuna poistuneet, vietiin Leo uudestaan tutkittavaksi. Sillä kertaa siitä otettiin kaikki mahdolliset verikokeet ja arvot olivat onneksi normaalit. Etenkin haimaa syynättiin tarkemmin, koska haimatulehduksesta olisi voinut tulla tuollaisia oireita. Leo myös rauhoitettiin ja siitä otettiin röntgenkuvat. Suoli oli pahasti kaasuuntunut ja seinämä paksuuntunut, mikä kertoi, että suolisto on ärtynyt. Mahalaukussa näkyi paljon pieniä "aarteita" eli kaikkia pieniä puunkappaleita ja roskia, mitä Leolla on tapana niellä. Se on saattanut olla laukaiseva tekijä koko maha- suolistokanavan ärtymisessä eli gastriitissa, jonka saimme diagnoosiksi. Hoidoksi saimme kuukaudeksi erikoisruoan, joka on tarkoitettu suolisto-ongelmista toipumiseen, muutamaksi päiväksi Cereniaa, joka estää oksentamisen sekä vahvempia mahansuojalääkkeitä. Maitohappobakteereja ja liikahappoisuuden hillitsijöitä jatketaan tukihoitona. Lisäksi meidän pitäisi erityisen tarkasti vahtia, ettei Leo syö mitään epämääräistä. Emme ole tässä ihan onnistuneet ja se on syönyt mm. puisen hiusharjan, takkapuun ja cesarpurkin kannen... Yöllistä oksentelua ei ole enää ollut tuon jälkimmäisen lääkärikäynnin jälkeen, eikä toivottavasti tulekaan.

Leo on ollut tauolla treenielämästä toipumisensa ajan, mutta kyllä se on silti keksinyt tapoja purkaa hillitöntä energiaansa. Se livisti yhtenä päivänä naapuriin, kun oli saanut portin auki. Naapuri ystävällisesti palautti sen omalle pihalle, sulki portin ja soitti ovikelloa kertoakseen, Leon vierailusta. Leo oli tällä välin pyyhältänyt pihan halki ja avonaisesta takaovesta sisään. Se oli kanssani avaamassa ovea, kun ovikello soi. Naapurin ilme venähti, koska hän hetken luuli laittaneensa jonkun toisen koiran meidän pihalle. Vakuutin, että Leo on vaan ehtinyt ovelle vastaan. Leo myös painui Sannin perässä Saimaaseen sulaan rantaveteen ja kastui kaulaansa myöten. Yhtenä päivänä ajattelin tehdä sille pienen jäljen, koska se tuntui sopivan rauhalliselta aktiviteetiltä toipilaalle. No, Leo kävi niin kuumana, kun otin sen autosta, ettei valjaiden pukemisesta tullut mitään, vaan se pääsi kiemurtelemaan vapaaksi. Kiitolaukkaa se sitten "jäljesti" sinne, mistä jälki alkoi ja risteili sitten täysiä juosten metsän läpi. Löysi tietysti palkkarasian, oli syönyt sisällön ja palautti vielä hirmuisella vauhdilla tyhjän rasian minulle. Kyllä se jälki taitaa olla Leolle turhan rauhallinen laji...

Nyt ollaan Padasjoella ja koirat pääsivät linturetkelle. Nyt ymmärrettiin vältellä lintutorneja ja Leokin pysyi maantasalla. Nähtiin kurkia ja töyhtöhyyppiä. Sanni löysi muutaman sorsan ja on selvästi opettanut Leollekin sorsastuksen saloja.

Leskenlehtiä! (Ja entinen hanska.)

Joku oli vallannut meidän laavun, joten mentiin omalle mökille syömään eväät. Ihanin kevään merkki oli mökkipolun varteen ilmestyneet sinivuokot. Kuin pieniä sinisiä lamppuja olisi syttynyt tuikkimaan. Joka kevät niiden väri tuntuu yhtä ihmeellisen kauniilta!

Rannassa koirat keksivät hauskan leikin: Sanni onkii jääpaloja ja Leo koittaa saada ne Sannilta. :D

Myös yhteinen kaivanto saatiin aikaiseksi. Tai jos se oli hiekkalinna tai -koirankoppi?

Nyt uni maistuu ja on hetken ajan rauhallista.