Tuo Juha Tapion biisi alkaa aina soida päässä, kun ajattelen Sannia tai Leoa. Tai niitä yhdessä. Onkohan se ihan normaalia? :) Ne vaan tekevät minut niin onnelliseksi.
On ollut harvinaisen kiva ja koirapainotteinen lauantai. Aamulla oltiin Tapiksella PK-tottiksen merkeissä. Tykkään ihan hirveästi mein treeniporukasta. (Voi hyvin olla, että halkeen siitäkin vielä joskus). Siinä on niin kiva treenata, kun meistä on tullut yhteen pelaava porukka. Ilmapiiri on kannustava ja "antaa kaikkien kukkien kukkia" -tyyppinen. Hyvässä hengessä toki väittelemme, esim. mikä on paras tapa palkata koira, mutta ihmisten ja koirakoiden erilaisuus hyväksytään. Tästä suurin kiitos kuuluu kyllä meidän kouluttajille. Hattua nostan kyllä tuollaisille ihmisille, jotka ovat halukkaita panostamaan toisten koiriin niin paljon kuin Mari ja Maarit ovat. Ja kyllähän siitä tulee ihan huippufiilis, kun näkee, miten edistystä tapahtuu. Niin omassa kuin muidenkin koirakoiden työskentelyssä. Ja olen tämän porukan treeneissä saanut niin monta ahaa-elämystä, etten pysy enää laskuissa. Ollaan muut kerrat treenattu kentällä, mutta yksi kerta pidettiin videoiden katseluiltana. Tarkoitus oli videoida omia suorituksiamme ja analysoida niitä, mutta sade sotki sen suunnitelman. Niinpä katseltiin videoita menneiltä vuosilta (90-luvulta tähän päivään). Mukaan mahtui huippusuorituksia MM-tasolta ja vähän niitä "ei niin hyvin" menneitä kevennyksiäkin. Keskusteltiin eri koulutustavoista, tavoitteista ja niiden saavuttamisesta. Muistan, miten poikki olin sinä iltana, kun sinne raahauduin ja miten illan jälkeen oli sama olo, kuin pienen lomamatkan jälkeen.
Tänään harjoiteltiin Sannin kanssa kentälle tuloa. Meillä on vähän ollut ongelmia siinä, että Sannilla vähän kestää, ennen kuin se herää siihen, että nyt ollaan tekemässä hommia. Sen jälkeen ei mikään, mitä ympärillä tapahtuu enää saakaan sitä laskemaan kontaktia. Aiemmilla kursseilla ja koulutuksissa on korostettu hallintaa ja sitä, että suunnilleen jo autosta tullaan seuraamalla kentälle. Nyt tehtiin ihan päinvastoin eli tultiin rynnistäen, miten sattuu paikalle, kentän laidalla ei tehty mitään virittelyjä ja asennoiduin itse siihen, että ekasta seuraamiskäskystä aletaan tehdä hommia. Ja hyvin sujui! Treenattiin myös täyskäännöksiä, joissa itse olen maailman surkein. Se motivoi, kun näki, miten paljon terävyyttä niihin saa jo pienelläkin harjoittelulla, kun itse liikkuu oikein. Eteenlähetys on nyt niin hyvä, että sitä pitää alkaa pikkuhiljaa vaikeuttaa. Noudot on vahvin osaamisalue, onneksi, kun niistä saa pisteitä niin paljon. Ei olla tehty ikinä täyskorkeilla esteillä, enkä tiedä tehdäänkö koskaan. Leo kävi humpsuttelemassa pari pentujuttua ja ilahdutti kyllä senkin into. Kotioloissa Leo on alkanut selkeästi enemmän leikkimään minun kanssa ja pystyin nytkin palkkaamaan Leon luoksetulon leikkimällä. Mehän nykyisin treenataan Leon kanssa kirjaimellisesti ketunhäntä kainalossa, kun irrotin pahoja "osumia" saaneelta pehmoeläinketulta hännän Leon leluksi. Ketunhäntä kannettiin hienosti kentältä autolle asti tälläkin kerralla.
Myöhemmin olin vielä Sannin kanssa Jenna Caloanderin agilitykoulutuksessa. Se vasta oli hyvänmielenkoulutus! Jennan tyyli on niin tsemppaava, että jo pelkästä koulutuksen seuraamisesta tuli ihana fiilis. Olin varma useammasta kohtaa, ettei ikipäivänä selvitä Sannin kanssa. Jo alku, missä oli rinnakkain kolme hyppyä, josta keskimmäistä ei menty, vaan ohitettiin leijeröimällä, tuntui meille täysin poissuljetulta. Mutta Jenna sai meidät onnistumaan. Jenna listasi Sannin vahvuudeksi nopeuden, valtavan halun tehdä ja sen miten hyvin se kääntyy noin isoksi koiraksi. Lisäksi hän kehui Sannin olevan loistokunnossa (samaa sanoi viime treeneissä mein omakin koulutusohjaaja ja Sannin hieroja) ja meidän yhteistyön olevan ihan mahtavaa. Omituisinta oli, että hänestä minä liikun hyvin aina silloin, kun tiedän, minne olen menossa. (Joo, unohdin tietysti pari kertaa radan :D ). Mutta enpä liian usein kuule moista. En tiedä, mikä ihmeen kaikki onnistuu päivä oli, mutta selvittiin hienosti radasta ja kontaktit onnistuivat paria puomin ylösmenoa lukuunottamatta. Eniten tuo koulutus vaikutti suhtautumiseeni valssaamiseen. Pitkään olen pyrkinyt vähentämään niitä ja korvannut ne persjätöillä. Nyt kellotettiin pitempi radanpätkä (5 tai 6 hyppyä, joka välissä valssi tai persjättö) ja tulos oli, että valssaamalla säästettiin 1,5s. Se pitäisi vielä hahmottaa, että kumpi on parempi missäkin tilanteessa. Ja valssit toki hidastavat koiraa, jos ovat myöhässä tai liike ei ole kohdillaan. Leo oli turistina mukana katselemassa mallia, miten isot ja taitavat koirat tekevät. Oltiin päivän viimeinen ryhmä, joten Leo sai lopuksi tehdä pari putkeen irtoamista ja leikkiä Sannin kanssa hallin pihalla. Nyt loikoillaan kaikki tyytyväisinä, mitä nyt Leo ehti pienen iltahepulin tässä jo saamaan.
