sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Hamina KV

Leo pyörähti koiranäytelmissä Haminassa. Parasta oli nähdä pitkästä aikaa suloinen Lola (Koiruuksien Satuolento)!

Kuva: Sami Raanti

Myös itse kehäily meni kivasti. Leo esiintyi suht edukseen nuorten luokassa tällaisella arvostelulla: "Hyvänkokoinen rauhallisesti esiintyvä nuori uros. Oikeanmuotoinen pää. Hyvät korvat. Hieman pysty olkavarsi. Oikeat mittasuhteet ja hyvä takaosa. Hyväasentoinen häntä. Oikeanlaatuinen turkki. Esiintyy rauhallisesti. Terveet liikkeet." ERI SA NUK1. (Harri Lehkonen). 

Kuva: Sami Raanti

Tuohan tiesi sitä, että edustimme myös Paras uros-kehässä. Siellä Leoa ei enää pönötys napannut yhtään ja esiintyminen oli aika venkoilua. Ei meitä siellä kovin kauan katseltukaan... :D Kiva reissu, varmasti otetaan uusiksi!



lauantai 23. toukokuuta 2015

Leo liitää jälleen!

Agility on jäänyt taka-alalle jo pidemmän aikaa. Oman treeniryhmän aikana on ollut muuta ja ei ole oikein saanut aikaiseksi yksin lähteä. Tänään käytiin kaverin kanssa ja oli kyllä kivaa! Käsiraudat taidan laittaa itselleni seuraavalla kerralla, sen näköistä huitomista oli havaittavissa. Leo oli ihmeen rauhallinen. Ei karannut yhtään kertaa tekemään omia esteitä (lukuunottamatta huonosta ohjauksesta johtuvaa putkeen sujahdusta) ja pystyi jopa hetken katselemaan toisen tekemistä ilman poksahdusta. Puomin kontakti oli huonontunut selvästi ja boksin läpi juoksu ei meinannut enää muistua mieleen. Molempien aiemmasta treenistä on toista kuukautta. Mitä tästä opimme...

Iloinen pitkäkuono liitäjä






keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Hakuleirillä ja collieiden tokomestaruuskisat

Olimme Leon kanssa ilmoittautuneet Imatran palveluskoirayhdistyksen maastoleirille hakupuolelle. Kouluttajana oli Petteri Hotinen, joka on malinoismiehiä, mutta hänellä on ekana kisakoirana ollut nahkacollie ja perheeseen kuuluu tällä hetkelläkin hakua treenaava nahka. Meillä oli kunnon nahkaleiri, sillä Leon lisäksi hakua treenasivat kaksi muutakin sk collieta ja jälkipuolellakin oli pari suippokuonoa. Olipa kiva huomata, että tällä alueella on näin monta aktiivista nahkaa! Suurimman vaikutuksen teki Vertti (Cinnaberry Calvin K), jolla laji alkaa olla hyvällä mallilla kokeita ajatellen ja BH-koekin jo suoritettu. Näin kokeen videolta ja se näytti todella hyvältä ja nosti omaakin treenimotivaatiota. Leirillä oli erinomaisen kiva porukka, hyvää ruokaa ja hirmuisen kivaa. Paljon myös opittiin uutta ja saatiin tietää, että olemme pitemmällä kuin luulin. Katja Kaipaiselle olen kiitoksen velkaa hienoista kuvista, joita harvoin meidän blogissa esiintyy. Ellei toisin mainita, kaikki kuvat ovat Katjan ottamia.

Leo valmiina tehtävään!


Kouluttajasta pidin tosi kovin. Käytti runsaasti aikaa per koira ja paneutui perusteellisesti jokaiseen jo ennen maastoon menoa. Teki myös kaikista muistiinpanoja seuraavaa päivää varten. Palaute oli suoraa, mutta kannustavaa. Hän pisti Leolle pahan heti ensimmäisenä. Oltiin tallattu melkein 70m alue toiselle puolelle, josta tuli tuuliapu. Kerroin, että Leolla on ollut vasta pari kertaa rulla maastossa ja maalimies näkyvillä ja matkat lyhyitä. Kerroin myös Leon taipumuksesta etsiä silmillään. Leolle eka ukko laitettiin pimeenä sinne 70m. Mietimme, otammeko ilmaisun vai suorapalkan ja päädyimme ilmaisuun. Tässä siirtymävaiheessa ei sotketa Leoa sillä, että välillä ilmaisu on ja välillä ei. Leo teki suoran piston ja oli epäröimättä ottanut rullan ja luovutus oli Petterin mukaan täydellinen. 

"Ukko!"

Toisella puolella sai haamuavun. Jälleen hieno ilmaisu. Olin ihan innoissani, että se osaa! Kolmannella ukolla oli löytämisvaikeuksia. Se oikeestaan teki hienon tyhjän piston, jos oisin itse vaan tajunnut liikkua, kun noudatti kutsua keskilinjalle. Saatiin ohjeeksi tällaisessa tilanteessa juurikin hyödyntää nämä hudit ja palkata tyhjästä pistosta. Sitten sillä oli kaksi muistikuvamaalimiestä. Ei mitään ongelmaa ilmaisussa. Uskomatonta!
Leo tuo rullan

Ja luovuttaa sen.

 Ainoastaan se oli kehittämisen arvoista, että Leo juoksee samaa tietä takaisin, vaikka etenen keskilinjalla piston aikana. Siihenkin saatiin neuvoja. Ja mokasin yhdessä näytölle lähetyksessä ja sen jälkeen se vähän arpoi, ennen kuin lähti. Leolla oli ensimmäisen kerran näytöllä liina. En osannut liu'uttaa sitä, vaan liinan kiristyessä, se aiheutti äkkinykäisyn ja Leo luuli varmaan, että riuhtaisin siitä. Se myös ihmetteli, miksi minä juoksen maalimiehelle hänen perässään. Saatiin neuvoksi, että epäröidessä jatkan vaan itse juoksemista, niin sekin jatkaa.

"Näytä!"

Ja Leohan näyttää. 

Tehtiin vielä esineruutu. Leo teki hirveesti töitä, mutta ei meinannut löytää esinettä. Sanoin, että ilman kutsua Leo ei luovuta, ennen kuin löytää. Lopulta Leo hyppi takalinjalla ilmaan ja yritti irroittaa merkkinauhan, kun ei muuta esinettä meinannut löytyä. :D Kutsuin sen pois ja lähetin uudestaan. Sitten se löysi esineen ja tuli kyllä niin täyttä laukkaa palauttamaan, että oli itsekin selkeesti tyytyväinen oman työnsä tulokseen. ohjeeksi saatiin vieraat esineet, on aina ennen tätä tehty omilla. Tyhmä minä! En tiedä, etsikö Leo maalimiehiä, oman hajuista esinettä, vai miksi löytäminen oli vaikeeta. Se kuitenkin työskenteli aktiivisesti koko ajan. 


Toisena leiripäivänä Leolla oli ekalla kierroksella viuhka (ukot maksimisyvyydessä) ja kaksi maalimestä mielikuvina (ukot jälleen 50m). Tosi hyvät pistot ja ilmaisut. Leo sai myös väsymättömästä liikkumisestaan kehuja. Kouluttaja sanoi, että Leo on niin hyvällä mallilla ja niin varma työskentelijä, että hän siirtäisi kiintorullalle.  Toki ekana muutaman kerran molemmat, että tottuu rullan heilumiseen. Ja itse pitäisi valita norskin ja ruotsalaistyylisen väliltä. Jos päädytään norskiin, voitais ottaa letkun pätkät vähäksi aikaa irtorullaksi, että tottuu materiaaliin. Ainoa pikkujuttu sattui maalimies nro 3:lla. Liina sotkeutui juostessa Leon sekä minun jalkani ympärille samaan aikaan ja kaaduttiin äkkinykäyksestä. Kohta oli melkein sama kuin edelliskerran "liinasta riuhtaisu". Siinä hetkessä Leolla oli niin kiire maalimiehelle, että nousi vaan ylös ja jatkoi juoksuaan, mutta se muisti vasemmalla puolella tämän nykäisyn joka kerta. Aina näytölle mennessä muutaman metrin päässä pysähtyi ja katsoi minuun, kun luuli, että minä riuhtaisin. Jatkoin vaan itse matkaa, jolloin sekin aina juoksi maalimiehelle. Oikealla puolella ei yhtään edes vilkassut, vaikka roikuin narun päässä. Toisella radalla 2 ekaa maalimiestä oli muistikuvina. Kahdelle viimeisellekin oli suunniteltu joku apu, mutta kouluttaja sanoi Leon olevan niin hyvä työskentelyssään, että kaksi viimeistä otetaan pimeinä. Ei mitään ongelmaa! Hyvät pistot, tosi hyvät ilmaisut. Kouluttajan kommentti oli, että treenatte vielä tyhjät pistot, mikä hänestä ei tuu Leon kohdalla varmastikaan olemaan vaikeaa ja hallinnan piilolta keskilinjalle, niin se on valmis alokasluokan kokeisiin maaston osalta. No, ei kyllä minusta vielä olla. Ja vaikka maasto näytti hyvältä, on tottis joka tapauksessa ihan alkutekijöissään ja se tulee varmasti olemaan haastava juttu. Onneksi on ihmisiä, joilta kysyä siihen apua. :)

Loppuun vielä kaverikuva Leosta ja Vertistä.

Leo näyttää Vertin pikkuveljeltä, vaikka on pari kuukautta vanhempi.

Viikonloppuna oli muutakin kivaa ohjelmaa, sillä näimme Leon Peppi-siskon ja Sintti-äipän. He olivat tulleet collieiden tokomestaruuskisoihin Imatralle. 

Peppi, Sintti ja Leo, joka kerrankin näyttää mieheltä! Kiitos kuvaajalle perhepotretista!

Taitava Sintti-äiti on collieiden tokomestari vm.2015! Juhuu! Leo onnittelee!

Leolla on maailman nätein sisko! <3 Peppi aloitti kisauransa työskentelemällä iloisesti 3-tuloksen edestä. Taitoa on ja ihan varmasti kuulemme heistä vielä.






sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vapun viettoa ja Lahden ryhmänäyttelyt

Vappuviikonloppu vietettiin parhaassa paikassa maan päällä: omalla mökillä. Kesän ensimmäiset yöt mökillä ovat aina erityisiä. Viis siitä, että aamuyön viileydessä piti kaivautua kolmen peiton alle, niin ihmisten kuin koirienkin. Läheisyys lämmittää ja nukuttiinkin kaikki neljä yhtenä kasana.

Sinivuokot olivat syttyneet tuikkimaan kuusten alle. Näky, joka on yhtä ihastuttava joka kevät.


Mökin takana virtaava puro kuuluu kevään ääniin, kuten lintujen laulukin.

Sannin kanssa ihasteltiin silmissä suurenevia hiirenkorvia.

Rantahiekassa painiminen oli koirista parhautta. Leo oli myös rasittavan tarkka uimavalvoja. Se käyttäytyi hysteerisesti, kun jompi kumpi meistä yritti pulahtaa saunasta järveen. Se teki yhden lentävän lähdön suoraan saunasta (ylälauteilta), kun kuuli risahduksen rannasta. Se luuli isäntänsä olevan hukkumaisillaan ja paineli veteen etsimään häntä. Voi, että se tuli iloiseksi löydettyään Tepon kuivalta maalta! 

Ranta oli aika möyhityn näköinen hra Kaivurin jäljiltä...

Ihan eristyksissä ei sentään koko viikonloppua oltu, vaan käytiin läheisillä mökeillä kyläreissuilla. Kiitos vaan heille hyvästä seurasta! Leon kanssa myös tehtiin pienet hakutreenit. Se teki menneellä viikolla täyden kympin ilmaisut kentällä omalla hakuporukalla. Epäröimätön rullan otto, vaikka oli millä puolella maalimiestä. Toi ripeästi sivulle kiepsahtaen, irroitti vasta käskystä ja odotti "näytä"- käskyä kiltisti. Sillä oli aina kauhea kiire vetää palkka naamaan, kun piti päästä jatkamaan. Kierrokset nousee vaan maalimieheltä toiselle ja viimeisellä piti käskyllä muistuttaa rullan pidosta irrotuskäskyyn saakka. Mutta olin hyvin tyytyväinen Leon tekemiseen! Mielestäni ilmaisu on nyt siinä pisteessä, että sen voi siirtää metsään.


Leo ja ilmaisurulla.

Koska ilmaisut olivat menneet niin hyvin, harjoiteltiin mökin lähimetsässä etsimistä. Tallattiin alue ja maalimies eli Teppo meni takakautta etukulman lähelle ja siirtyi sieltä takakautta kahteen muuhun piiloon lähelle takalinjaa. Oli hyvin piilossa. Ekalla pyysin ääniavun, kaksi jälkimmäistä tehtiin ilman. Todella hienot suorat pistot! Eikä vaikeuksia löytämisessä. Onhan se ihan eri asia, kun on perheenjäsen maalimiehenä, mutta Leon ekaksi pitkän matkan maalimieheksi yli puoleen vuoteen, oli hyvä suoritus.

Sanni puolestaan kävi ryhmänäyttelyissä Lahdessa 1.5. Näyttelyt olivat Jokimaan raviradalla ja päivä oli kaikin puolin onnistunut.


Hiukan hirvitti tuomarin tiukka linja. ERI:t olivat tiukassa ja H ja T:kin käytössä. Sannin korvat ja kaula olivat ehkä jo hiukan kasvaneet ulos parhaasta trimmistä ja ajattelin, että mein kokemattomalla esiintymisellä EH on tulos, johon olisin tyytyväinen. Sinänsä kehään meno ei jännittänyt tippaakaan, kun Sannin esiintymiseen voi luottaa. Se on maailman kivoin koira kehässä. Seisoo maltillisesti miten pitkään vain ja häntä heiluu eli näyttää iloiselta. Tein vaan kardinaalivirheen, kun jätin namin juostessa vastakkaiseen käteen. Sanni kyttäsi namikättä ja ravasi pää alhaalla ja kenossa. Just tästä meitä varoitettiin näyttelykoulutuksessa kuukausi takaperin, mutta enhän minä enää sitä muistanut. Jatkossa (yritän) muistaa.


Tutustuin tosi kivoihin ihmisiin kehän laidalla ja aika meni äkkiä. Terhille olen kiitollinen luvasta käyttää hienoja kuvia. Laadukkaat kuvat ovat meidän blogissa vielä tätä nykyä harvinaista herkkua.


Pönötystä...

Sannin arvostelu: "Hyväkuntoinen veteraaninarttu. Miellyttävä pää ja ilme. Riittävä kaula. Sopiva luusto. Tilava runko. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu rodunomaisesti, mutta etuosa putoaa liikkeessä. Hyvä turkki. Hyvä luonne." ERI VET 2 tuomari: Reia Leikola-Walden.

Näyttelyt ovat kiva eläkepäivien harrastus meille. Itselläni oli paljon ennakkoluuloja niitä kohtaan ja moni asia on ollut iloinen yllätys. Miksi vasta nyt? Tässä syitä ja päivitetty mielipide.

Muut näyttelyihin tulijat suhtautuvat hommaan kuoleman vakavasti ja "haistavat" jo etäältä, että me vain huvitellaan siellä. Wrong! Oikeastaan kukaan tapaamani ihminen ei ole ollut liikenteessä haudan vakavalla asenteella. Niin collie- kuin flattikehänkin laidalla olen tavannut iloisia, avuliaita ja mukavia ihmisiä.

Sanni ei tykkää näyttelyistä, eikä sillä ole sinne sopivaa turkkia, vaikka rakenteeltaan onkin erinomainen rotunsa edustaja. Väärin taas tuo ensin mainittu. Sanni on nauttinut, kun saa olla minun kanssani ilman sähläävää Leoa ja saa nameja tekemättä juuri mitään. Kuten varmaan kaikki flatit, se tykkää kopeloinnista. Turkkia Sannilla ei tosiaan ollut vuosiin. Sen takia se nuorena saikin aina EH:n niinä harvoina kertoina, kun näyttelyissä käytiin. En oikein edes huomannut, missä vaiheessa sileäkarvattomasta noutajasta tuli sileäkarvainen.

Ei osata toimia näyttelyissä, enkä ikinä opi nauhan värien merkitystä tai sitä, kuka osallistuu kilpailuluokkaan. Tarvitseeko edes kommentoida? Ei kehässä seisoskelu ja ympärijuoksu tunnu missään tokokokeiden tai BH-kaavion ulkoa opettelun jälkeen. Se onkin kivan stressitön harrastus. Nauhojen värit on osin mystisiä ja luulin yhä, että valioluokka on veteraaniluokan jälkeen, mutta onneksi siellä kyllä kerrotaan meille tyhmemmillekin, kenen vuoro milloinkin on.

En ikinä uhraisi aikaa tai rahaa näyttelyreissuihin, josta saa vain silloisen tuomarin näkemyksen koirasta. Never say never... Totta on, että kiireisinä harrastusvuosina suunnattiin Sannin kanssa mieluummin agilitykisoihin tai vaikka kauemmas jälkitreeneihin kuin näyttelyihin. Yhä arvostan itse menestystä toiminnan lajeissa paljon enemmän kuin näyttelyssä saatuja tuloksia. Mutta näyttelyistä saa muutakin kuin tuomarin mielipiteen, mikä sekin on tosin ihan kiinnostava. Siellä tapaa vanhoja ja uusia koiratuttavia ja siellä on kiva viettää aikaa kauniita koiria ihaillen. Usein myös koiratarvikeshoppailu on mahdollista. Mitään tavoitteita meillä ei Sannin kanssa ole, eikä kierrellä kuin lähikehiä tai reissun varrelle osuvia näytelmiä. Mutta siellä siis tavataan jatkossakin!