Terveystuloksia ja tapaturmia

Leon geenitestin tulokset saapuivat: 

DM  (Degeneratiivinen myelopatia eli etenevä selkäydinrappeuma): N/DM (kantaja) 

MDR1 -/- (lääkeaineherkkä) 

Leolla ei siis itsellään ole kohonnutta riskiä sairastua selkäydinrappeumaan, mutta sen mahdollisilla jälkeläisillä on, mikäli narttua ei ole testattu geneettisesti terveeksi. Tuo collieille (ja muutamalle muulle rodulle) yleinen lääkeaineherkkyys oli hyvä tietää, niin osaa olla varovainen. Riskin muodostavat Leolle annettavat lääkkeet, mutta myös hevosten loishäädössä käytettävät ivermektiiniä sisältävät yhdisteet. Täytyy siis olla tarkkana talleilla ja paikoissa, missä on hevosen lantakasoja.

Leolla oli viikko sitten pienimäärä punasoluja pissanäytteessä. Mitään virtsatietulehdusoireita ei ollut, mutta pissanäyte tutkittiin varuilta samalla, kun kävimme mahaoireiden takia lääkärissä. Saimme ohjeeksi viedä uuden näytteen 2-3 vkon päästä, eikä antibiootteja annettu. Olin aika huolissani, vaikka mitään oireita ei ollutkaan ja vein uuden näytteen jo viikon kuluttua. Ei ollut enää yhtään punasolua ja viljelykin oli puhdas, joten antibioottikuuri olisi ollut täysin tarpeeton. 

Sitten osasto tapaturmat. Sanni juoksi rannassa täysiä päin metallista venetelinettä, joka oli melkein kokonaan veden alla näkymättömissä. Törmäys näytti ja kuulosti tosi pahalta ja Sanni jäi huutamaan kivusta veteen. Kannettiin se rantaan ja se ei yhtään varannut painoa vasemmalle etujalalle. Vähitellen se tokeni siitä ja pääsin taivuttelemaan jalkaa. Se ontui, mutta liikutti sitä sentään ja varasi vähän painoakin. Käytiin samantien näyttämässä sitä ortopedille, joka tutki kaikki muutkin paikat. Kipu paikallistui vasempaan ranteeseen, joka myös oli vähän turvoksissa. Jalasta otettiin 5 kuvaa ylhäältä varpaisiin asti ja ihme kyllä selvittiin ilman murtumia ja nivelvaurioita. Hoidoksi saatiin viikon lepo ja särkylääkkeitä. Ontuminen lakkasi jo seuraavana päivänä, eikä törmäyksestä enää ole mitään silmin havaittavia oireita. Käydään vielä fyssarilla, joka paremmin tuntee, jos on revähtymiä tai muita lihasvammoja. Kovasti ortopedi kehui, miten hyvässä kunnossa Sanni on luustoltaan ja muutenkin ikäisekseen. Ja miten reippaasti antoi väännellä kipeää tassua.

Sanni nukkuu rauhoituksen jälkeistä laskuhumalaa pois. 

Sannin lepoviikko tietää sitä, että Leolla ei nyt ole omaa painikaveria käytössä. Käytännössä tämä on näkynyt mm. niin, että se tylsistyneenä kuopi patjaan reiän. Se on myös tehnyt "pihatöitä", harvennusta ja jonkin näköistä salaojitusta. Kaikenlaisia muovikippoja ja pahvilaatikoita on silputtu ja leikitty itsekseen leluilla. Että talo pysyisi suunnilleen pystyssä, sille on tarvinut järjestää ohjelmaa ja lenkkiseuraa. Se on käynyt tekemässä pari pientä  ilmaisutreeniä, joista kerron tiistain virallisten hakutreenien jälkeen tarkemmin. Lisäksi Leo on tavannut koirakavereitaan.

Kelpaa virnistellä, kun on kaunista tyttökoiraseuraa.

Bordercollie Haru on loistokaveri Leolle. Molemmat tykkäävät juosta täysiä. Niistä oli turha edes haaveilla kuvan saamista muuten, kuin laittamalla paussen päälle hetkeksi. Ei oltu nähty Harua pitkään aikaan ja se tuntui pienentyneen.

Lenkkeiltiin myös pienten perhospoikien Miksun ja Urpon kanssa. Tosi kivasti sujui poikien leikit ja Leo ei jyrännyt niitä juostessa. 

Metsästä löytyi kummallinen kuutio ja Leo oli aivan vakuuttunut, että se oli jätetty hänelle leluksi.

Sen päällä piti sitten vähän harjoitella sirkustemppuja.

Miksu näyttää mallia...

...ja Leo perässä.

Alkavalle viikolle on sovittu paljon ohjelmaa ja treenejäkin mukava määrä. Sannikin saa loppuviikosta alkaa taas liikkua normaalisti ja siihen asti keksin sille kaikkea kivaa puuhastelua, missä ei rasita itseään.

Mikä on isompi kuin vinkulelu, mutta pitää yhtä jännää ääntä?

Ollaan vietetty varsin rentouttavaa eloa mökillä kaukana kiireestä. Leon tyhjän mahan oksentelut äityivät pahemmaksi, joten sille tällainen rauhallinen toipumisviikko on ollut oikein hyvä. Maha saatiin rauhoittumaan hyvin sulavan ruoan (RC Gastro Intestinal) ja mahansuojan (Antepsin) avulla. Ollaan lisäksi päädytty kolmeen ruokailukertaan päivässä. Nyt se on voinut hyvin ja touhuillut päivät pitkät ulkona. Ihmetellen on seurattu sen jokseenkin päätöntä menoa: juostaan mökkiä ympäri, kaivellaan kuoppia rantahiekkaan, pöllitään polttopuita puupinosta, juostaan taas vähän... Tänä aamuna saatiin jänniä vieraita, kun joutsenpari tuli kyläilemään.

Siis keitä noi on?

Sanni lähti ottamaan tulijoista selvää, mutta taisi keksiä jotain kiinnostavampaa.

Päivälenkillä oltiin Arrakoskella.

Seikkailuista on hyvä toipua omalla terassilla löhöillen.

Huomenna olisi tarkoitus palata kotiin. Sannilla on torstaina osteopaatilla käynti, sekin Leon tarjoama (mätsäripalkinto). Ihan oikein, että tarjoaa vähän hemmottelua Sannille, kun päivät pitkät on sen kimpussa. Viikonlopuksi on myös suunnitteilla tokoilua noutajaseurassa.

Sannin ikioma postaus

Leosta on ollut niin paljon kirjoituksia, että halusin omistaa yhden postauksen kokonaan Sannille.

Sanni kävi tuhlaamassa Leon mätsäripalkinnoksi saamat trimmauslahjakortit. Sillä onkin nyt varsin lyhyt "kesätukka". Vierailu Trimpetissa oli hauska kokemus. Oltiin sillä hetkellä ainoat asiakkaat, kun samaan aikaan paikalla ollut westie oli juuri saanut karvansa ojennukseen. Niinpä kaikki kolme trimmaajaa häärivät saksineen trimmauspöydän ympärillä ja tarkkaa työtä tekivät. Jokainen varpaanvälikin käytiin läpi ja nyt vasta minullekin selvisi, että flateilla tosiaan on kauniin pyöreä käpälä, kun sen vaan kaivaa esiin karvojen alta.

Myös (vähäiset) mahahapsut saivat kyytiä, vaikka olin ajatellut, että ne saisivat jäädä. Häntä on hassunmuotoinen, kun siihen on tehty tuollainen lyhytkarvainen alkuosa. Kuuluu kai noutajastailiin.

Sannin piti heti piehtaroida jossain kakassa, ettei tulisi liian prisessa-look kuvaan. Kaunis se on silti.

Sanni on pikkuisen hoikassa kunnossa tällä hetkellä, mitä lyhyet mahakarvat vielä korostavat, ja on nyt nostettu senkin ruoka-annosta. Meitä varoiteltiin sterkattujen narttujen lihomistaipumuksista, mutta sellaisesta ei ole kyllä tietoakaan. Leo pitää Sannin niin kiireisenä, että kaikki kalorit tulevat tarpeeseen. Karva on tällä hetkellä vähän niukka, mutta selvästi kasvamaan päin, koska sitä ei enää irtoa. Laatu on muuttunut pehmeämmäksi leikkauksen jälkeen.

Sannista on vaikea uskoa, että se täyttää syksyllä 8 vuotta! Se on aina valmis toimintaan ja mitä parhain painikaveri Leolle. Sannin ikää hämmästelläänkin säännöllisesti oltiin sitten hieronnassa tai agilitykisoissa. On sitä keskenkasvuiseksikin veikattu monta kertaa. 

Sannia voisi parhaiten kuvata onnenpotkuksi. Se ei ole ollut meillä pennusta asti, enkä voinut aavistaa sen tullessa, miten ihanan harrastuskaverin ja Ystävän siitä saan. Sanni on maailman hellyydenkipein olento, joka ei ikinä kyllästy silityksiin ja sylissä oloon. Sillä on hämmästyttävä kyky sulkea koko muu maailma ulkopuolelle, kun se keskittyy tekemään jotain. Se ei säntäile jänisten tms. perään, vaan tulee heti, kun kutsutaan. Luotettavuus onkin Sannin ihanimpia ominaisuuksia. Se ei kammoksu tai pelkää mitään ja on ollut todella terve koira koko elämänsä. Huonot puolet on sen ikävä tapa syödä kaikki mahdolliset jätökset, mitä se löytää. Sillä ei juuri ikinä ole vatsa sekaisin. On varmaan kehittänyt kunnon vastuskyvyn epähygienisellä elämäntavallaan... Sanni suhtautuu varauksellisesti muihin koiriin, mikä toisinaan voi rajoittaa porukassa lenkkeilyä. Mikään riidanhaastaja se ei ole ja on tyytyväinen isossakin laumassa, jos muut koirat eivät ihan iholle änkeä. Sanni on myös todella kiinni minussa ja sen hoitoon jättäminen on vaikeaa. Silloin se ripustautuu äitiini, joka saa Sannista mukana ramppaavan varjon hoitokeikan ajaksi. 

Tällä hetkellä käydään todella harvakseltaan agilityssä. Sillä on ihan mieletön into ja palo hommaan, mutta kesällä on niin paljon muutakin tekemistä ja sunnuntai on huonoin mahdollinen treeniaika. En myöskään halua altistaa sitä kulumille, joten tarkoituksellakin kevennetään sitä harrastusta. Sanni kisasi vähän aikaa sitten ja oli kyllä kivantuntuinen radalla. Irtosi, mutta kuunteli ohjausta ja kesti lähdöissä! Sillä onkin talvesta asti ollut tiukka kuri. Jos on karannut, on vuoro siirtynyt seuraavalle koiralle. Kisoissa sekosin itse ekalla radalla totaalisesti "takaakiertosumaan" HYL ja toisella onnistuttiin kaksi kertaa aloittamaan alussa olleet kepit väärin (piti taas itse mennä sörkkimään), loppurata meni hirmu kivasti ja kovalla vauhdilla.

Jälkeä ollaan käyty tekemässä vain yhden kerran tänä kesänä, mutta esineruutua on silloin tällöin tehty lenkin yhteydessä. Ollaan myös innostuttu tokoilusta uudestaan. Yleensä treenataan pienellä porukalla, mutta kerran eksyttiin myös palveluskoirayhdistyksen yleisiin treeneihin. Se oli monella tapaa onnekas juttu. Tavattiin vuosien jälkeen eräs koiratuttava ja on nyt sovittu jo uudet tokoilutreffit. Saatiin myös apu siihen, että seuraamisen alku lähtisi terävämmin. Liikkurin käskyttäessä Sanni yleensä lähtee vähän epävarmasti ja alkaa noin kolmannella askeleella tekemään hyvää seuraamista. Oon palkannut siksi hyvistä liikkeelle lähdöistä. Kouluttaja ehdotti, että vapautan pari kertaa (bileiden kera) jo ennen liikkeelle lähtöä. Hitsit mikä muutos! Sitten se kyllä varasti jo seuraa-käskyllä liikkeelle pari kertaa, mutta saatiin monta tosi hyvää aloitusta aikaiseksi. Sen huomasin, että itse kuuntelen surkeasti liikkuria ja teen asioita jo ennen lupaa. Pitäisi ottaa jotkut kokeet tavoitteeksi, niin tulisi treenattua riittävän usein ja nimenomaan liikkurin kanssa. Aloitimme Sannin kanssa myös juoksuharrastuksen uudestaan. Pyrin juoksemaan niin, että se on osan matkasta vapaana, mutta enimmäkseen hihnassa, jolloin sekin saa ravaamalla parhaan hyödyn lenkistä. Se on (vihdoin!) oppinut ravaamaan käskystä. Ongelmana on ollut se, että se haluaisi laukata ja kiskoa koko matkan.

Loppuun jäniskevennys: Mikä ihme pitkä pupunkorvainen olento viuhahtaa kuvassa?

Sunnuntaina suunnattiin metsään

Shira lenkkeili vielä tämän päivän meidän lauman jatkeena. Hirmu hiljaista on ollut päivälenkin jälkeen, joten ilmeisen hyvää liikuntaa saatiin kaikki.

Oivallus: Jos kaikki jahtaavat jotain, saadaan piirileikki.

Hirveän helppoa ei ole kuvata kolmea nopeasti liikkuvaa kohdetta niin, että kaikki näkyisivät.

Juoksuhepulin lomassa Leo syö Sannin.

Sanni huilaa hetken.

Tuli sen verran kuuma juostessa, että piti hypätä veteen välillä.

Lassiet on ihmeissään, kun Sanni yhtäkkiä hyppäsi tieltä ojaan.

Heippa! Kiva, kun katselit lenkkikuviamme!

Kotkan Ruusu 2014 -näyttelyt

Leo Kotkan Ruusu- näyttelyissä (Kelly Anthony):

"Hyvä pää ja hyvä ilme. Oikeantyyppiset silmät. Hampaat eivät miellytä minua (teeth not to my liking). Hyvät ja suorat etujalat. Hyvän pituinen kaula. Selkälinja voisi olla parempi. Hyvät takakulmaukset. Hyvä turkki. Hyvät liikkeet, joissa on paljon tehoa. Erittäin hyvä luonne." EH JUK 2 

Kuvat kehästä: Sami Raanti. Kiitos!

Tuomari vielä uudestaan avasi suun ja selitti, että pitää tosi paljon muuten Leosta, mutta yläetuhampaat eivät ole hänestä tarpeeksi tiiviisti alahampaiden päällä. Minusta on ihan hyvä, että tuomarit ottavat tämän huomioon, kun purentaongelmia tuntuu olevan. Ja selkälinja kommentista myös samaa mieltä. Hassua, miten rauhallinen Leo oli. Aika eri planeetalta kuin hakutreeneissä...  Kivointa oli leikkiä suloisen Lolan (Koiruuksien Satu Olento) kanssa.  

Lola kehäkettuilemassa.

Näyttelypaikka oli kyllä tosi hieno!

Leon luksuslenkit

Leo saa kolmen päivän ajaksi lenkille mukaan hyvän ystävänsä Shiran, jonka etevät "isosiskot" ovat agilityn SM-kisoissa. Kyllä osaavat nämä kaverukset ottaa ilon irti lenkeistään!

Sanni pääsee ensi viikolla hyödyntämään Leon mätsäripalkintoina saamat Trimpetin lahjakortit. Saksin itse vähän sen karvoja ja nyt se on sen näköinen, ettei paljon viitsi kuvia laittaa... ;) Tilanne varmaan korjaantuu torstaina.

Haku vie ensin pikkusormen sitten koko elämän?

Mitä sitä ei ihminen tekisi treenien eteen...

Yritin viimeiseen asti saada eilisen agikisan talkoovuoron vaihdettua pois, että pääsisin hakutreeneihin. Kukaan ei halunnut tuomarin sihteeriksi ryhtyä, joten pyöräilin kohtalooni alistuen hallille. Paikan päällä eräs seurakaveri tarjoutui ottamaan vuoron, joten poljin tuulispäänä kotiin, pakkasin kamat sekä Leon autoon ja ehdittiin treeneihin.

Leo löysi aarteen eilen aamulenkiltä.

Aloitettiin treenit kentällä ilmaisua ottamalla. Meidän ryhmä oli melko yksimielisesti sitä mieltä, että meidän pitäisi tehdä nyt ensin kentällä ilmaisukuntoon Leon kanssa, eikä harjoitella ollenkaan metsässä maalimiehellä ennen sitä. Rehellisesti sanottuna en nyt tiedä, mitä pitäisi tehdä. Jännä, miten itse onnistuin sekoilemaan ilmaisutreeneissä, vaikka siinä ei ole montaa asiaa muistettavana. Lähinnä unohdin edetä itse sillä välin, kun Leo oli maalimiehellä. Ja sähläsin hihnan kanssa... Ehkä pitäisi näin aluksi vain valekiinnittää se eli napsauttaa lukkoa. Siltä kuitenkin näyttää, että jos vaan päästään tuota harjoittelemaan säännöllisesti, niin Leo oppii homman nopeasti. Se tekee nyt hyvin ohjeiden mukaan eli lähtee "ukko"-käskyllä ukon luo ja kun se on siellä, huudan "tuo" ja se sieppaa rullan tuo minulle. Sitten näytöltä palkka. Mutta ei Leo vielä ymmärrä, että rullan tuomisesta seuraa näytölle meno ja siitä palkka. Se varmaan ihmettelee, miksi maalimies välillä antaa ruokaa ja välillä sen luota pitääkin vaan poimia esine. Sitä odotan, että se hokaa syy-seuraus-suhteen. Leo ei saanut palkkaa itse rullan tuonnista, vaan palkkana toimi näytölle pääseminen ja siellä sitten kunnon palkkaus. Sille rullan tuominen todennäköisesti on palkitsevaa, koska tykkää palauttaa sen.

Leo sai vielä etsiä 2 ukkoa metsästä, koska vasta kypsyttelen ajatusta, että jättäisimme metsät toistaiseksi ja keskittyisimme ilmaisun kuntoon saamiseen. Sen kierrokset oli autolta metsään kävellessä turhankin korkealla. Kiskoi, haukkui, hyökki puremaan hihnaa ja oli kuin lentoon lähdössä. Ihmettelen, että sain sen lähetyshetkeksi rauhoittumaan. Maalimiehet menivät piiloon yhtä aikaa eri puolille viistosti lähelle takalinjaa. Jälkimmäisestäkin oli siis muistikuva. Tosi suoraan Leo lähti ja oli hyvin löytänyt. Toisella puolella maasto oli vaikea ja Leo kiersi pahimman ryteikön/kivikon, mutta sillä oli selvästi vainu maalimiehestä jo siinä vaiheessa. Jälkimmäisen löydön jälkeen riisuin valjaat ja selvästi kerroin, että tää oli tässä. Se juoksi hakualuetta ristiin rastiin ja kävi bongaamassa ne paikat, joissa oli ollut illan aikana joku piilossa. Onkohan tuo oikeesti joskus vielä hallinnassa... kyllähän se nytkin aina tulee kun huutaa, mutta säntää samantien takas tarkistamaan, olisiko vielä metsään eksyneitä pelastettavia lisää. Ainakin motivaatio ja palo hommaan on kohdillaan!

Loppukevennyksenä tämän kesän sadetakkimuotia. Leon takin (ehkä hieman epämiehekäs) väri johtuu siitä, että se peri takin collietyttö Shiralta. 

Leo uimassa ja hakuilemassa

Leo on hyvin innokas uimari ja alkaa jo antaa hyvän vastuksen Sannille. Se on myös hieman alkanut luottaa minunkin uimataitoihini eikä ole heti väkisin ajamassa takaisin rantaan. Yksin en tosin ikinä pääse uimaan, vaan siellä on välittömästi kaksi kuonolaista.

Eilen oli Haukkulaaksossa hakukurssi, jossa se ilta sitten vierähtikin. Leo pääsi ensimmäisen kerran harjoittelemaan kentällä ilmaisua, kun sain päätöksen tehtyä ilmaisutavan suhteen. Rullakoira hänestä tulee! Rullailmaisun ideana on, että koira löytäessään maalimiehen metsästä, ottaa pannassa kiinni olevan rullan suuhunsa ja palaa ohjaajan luo. Ohjaajalle koiran suussa oleva rulla on merkki siitä, että koira on tehnyt löydön. Sitten koira kytketään pitkään liinaan ja se johdattaa ohjaajan maalimiehen luo. Oli kieltämättä kiusaus valita ilmaisutavaksi haukkuminen, kun sen opetus olisi ollut niin paljon yksinkertaisempaa. Leon haukuttaminen onnistuu hyvin vaivattomasti. Toisaalta uskon sen hoksaavan rullailmaisunkin melko helposti ja sen opettaminen on helppoa, kun nouto on kunnossa. Rullailmaisuun päädyin, koska uskon sen olevan varmempi vaihtoehto. Olisi ikävää, jos ilmaisutapaa pitäisi vaihtaa myöhemmin. Vieraan haukkuminen (hyvällä kantavalla haukulla) yksin ja herpaantumatta vaatii paljon koiralta. Lisäksi rullakoiran kanssa maalimiehen löytää helpommin, kun ei tarvitse suunnistaa haukun perusteella. ;) Ja maalimiehen ei tarvitse pelätä hurjaa haukkuvaa lassieta. No joo... Mahdolliset ongelmat tulevat sitten myöhemmin. Eniten pelottaa, että se alkaa lintsailla, eikä mene perille asti maalimiehelle. Tähän tietysti auttaa, jos käyttää riittävän pitkään irtorullia. Eli koira hakee rullan maalimiehen vierestä maasta. Toinen riski on valeilmaisut, jotka voivat tulla kuvioihin kiintorullaan siirryttäessä. Mutta jos palkka tulee aina vasta maalimiehen näytöltä, niin kaiken järjen mukaan koira ei tee sellaista, mikä ei ole sille kannattavaa. Ja voihan maalimiehelle menoa vahvistaa suorapalkalla eli maalimies palkkaa jo löydön. Tästä tuntuu olevan hyvin vastakkaisia mielipiteitä. Toiset eivät käytä suorapalkkaa rullakoiralla ikinä ja toiset todella paljon. Riippuu varmaan koirasta ja mitä tarvitsee vahvistaa. Toinen, mistä on ihan vastakkaisia mielipiteitä on se, tehdäkö maalimiestreenejä ja ilmaisutreenejä kuinka paljon erikseen, ennen kuin ilmaisun voi liittää etsimiseen. Toiset ovat vahvasti sen kannalla, että lähdetään alunperin liikkeelle ilmaisun kautta. Omaa mielipidettä on mahdoton vielä muodostaa, kun on ollut kaksissa treeneissä vasta. Uskon kuitenkin, että nuoren koiran kanssa ihan ensiarvoista on luoda mahdollisimman vahva maalimiesmotivaatio. Suorapalkka, peräänajot ja haamut (maalimies näyttäytyy hieman metsässä ja piiloutuu) ovat omiaan lisäämään motivaatiota. Varmasti ilmaisunkin kautta motivaatiota saadaan, mutta siinä pitää pitkään tehdä maalimiesten löytäminen todella helpoksi (maalimiehet osin näkyvillä, matka lyhyt), koska itse ilmaisu on jo sen verran vaativaa. Omilla koirilla olen huomannut, että motivaatio kasvaa entisestään, jos etsimisessä on sopivasti haastetta. Aion luottaa paljon omaan intuitioon, koska meillä synkkaa Leo-eläimen kanssa niin hyvin. Mutta ensiarvoisen kallisarvoista on tietenkin kokeneiden harrastajien mielipiteet ja neuvot.

Eilisissä treeneissä otettiin tosiaan ilmaisua kentällä ensimmäisen kerran. Maalimies oli 10-15m päässä passiivisena ja irtorulla (pieni nahkapatukka varustettuna soljella, jolla sen saa pantaan) oli maassa vieressä. Lähetin Leon "ukko" ja "tuo" käskyin liikkeelle. Vähän se kummasteli, mutta palautti juoksujalkaa patukan. Sitten hillitty kehu ja hihna kiinni sekä "näytä"- käsky. Leo juoksi maalimiehen luo ja tämä palkkasi Leon pienellä määrää sen omalla liotetulla iltaruoalla. Nyt Leo tiesi, että palkka tulee maalimieheltä. Niinpä se fiksuna poikana päätyi hyvin nerokkaaseen ratkaisuun. Kun lähetin uudestaan maalimiehelle, se otti rullan ja asettautui täydelliseen luovutusasentoon passiivisen maalimiehen eteen. :D Ajatteli vähän oikaista ilmeisesti. "Tuo"-käskyllä sain rullan. Tuo eka ilmaisutreeni meni kyllä todella hyvin ja ilmaisun periaate on nopeasti vahvistettavissa, kun vaan päästään treenaamaan. Leo saikin paljon kehuja hirmuisesta innostaan.

Tuollaisilla pötkylöillä harjoitellaan ilmaisun saloja.

Metsässä tehtiin tosi helppo treeni, kun oli vasta ekaa kertaa hakumetsällä leirin jälkeen, josta on jo aikaa. Ensimmäinen yritys meni pieleen, kun herra tuli niin kauhealla innolla ja nelivedolla paikalle, että ote liinasta lipesi ja Leo viiletti puoli hakualuetta läpi, ennen kuin sain sen hallintaan. Täytyy muistaa alusta asti kiinnittää huomiota hyvään palkkaamiseen, kun se tulee käskystä pois hakualueelta keskilinjalle! Itse pistot menivät todella hyvin. Itse sain ohjeeksi olla eleettömämpi ja seisoa suorassa lähetystilanteessa. Kuulemma olin liikaa koiran päällä, mikä voi paineistaa sitä. On myös kamalan vaikeaa olla passiivinen ja antaa maalimiehen hoitaa kaikki palkkaaminen. Hyvät edellytykset meillä on tähän lajiin, kun Leolla on niin suuri halu tehdä tätä. Paikalla ollut pitkän linjan hakuharrastaja totesi treenin jälkeen, että ei oo Leo ihan tavallinen collie. Ja eihän se olekaan, kun se on Leo-eläin. :) Sen kiehahdukset aiheuttavat joskus harmaita hiuksia arkielämässä, mutta samasta voimanlähteestä se ammentaa sitten tuonne harrastusten puolelle, mikä tekee sen kanssa treenaamisesta todella kivaa.

Leosta otettiin geenitesti, koska haluan tietää, onko sillä lääkeaineyliherkkyyttä. Tuloksia odotellessa... Tänään ilmoitin Leon Ruotsiin Tvååkerin KV-näyttelyyn. Tämä siksi, että mennään kesälomareissulla tapaamaan isä-Bossia ja satutaan olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mitä todennäköisemmin Leo on keskeneräinen ja näyttää vauvacollielta. Ainakin se on suloinen vauvacollie!

Leon sisarustreffit

Ihmeteltiin aamulla, mitä ärinää ulkoa kuului. Leolla oli painit menossa uimarenkaan kanssa, josta ei paljon sitten jäänytkään jäljelle...

Hiukan haikein mielin lähdettiin mökiltä, mutta onneksi hauskuus ei loppunut siihen. Päästiin pitkästä aikaa tapaamaan Leon sisaruksia. Helteestä huolimatta oli kovat juoksukisat ja painit hetkessä käynnissä. 

Peppi ja Mio

Hengähdystauolla. Leo iloisena keskellä.

Veljekset kuin ilvekset. Leon erottaa hyvin valkeasta tassusta. Luonnossa Mio myös on selvästi isoveli ja rotevampaa tekoa kuin Leo.

Pepin maski on edelleen niin kaunis! Veljekset vääntävät taustalla. Oli tosi hienoa, miten hyvin pojat tulivat juttuun keskenään.

Koko sisarussarja tauolla. Hauskaa, miten kaikki eleet, ilmeet ja äänet olivat niin samanlaisia. Ei ihme, että parkkeerasivat kaikki samaan asentoon varjoon viilentymään.

Peppi saa Miolta suukon.

Ja leikit jatkuvat!

Nestetankkauksen ohessa Peppi ja Leo puolestaan vaihtavat eskimopusut. 

Väsyneet kakarat ovat vaihtaneet lajin maapainiin.

Olipa hauskaa nähdä Leon sisaruksia ja kuulla heidän edesottamuksistaan. Toivottavasti nähdään kesän aikana uudestaan!

Kesäloman ihanin aamu?

Meillä oli luultavasti tämän kesäloman ihanin aamu. Päijänne oli peilityyni ja päätimme lähteä veneellä suuren selän ylitse Lietsaareen aamulenkille ja nuotioaamiaiselle. Yöllä oli niin paljon sumua, että edes lähimmät saaret eivät näkyneet. Nyt sumu alkoi väistyä auringon tieltä.

Leo on tällä mökkikäynnillä innostunut kovasti veneilystä ja Sannin kanssa haaste on sama kuin ennenkin: pitää se kyydissä. Sen on joko seisottava "keulakoristeena" veneen nokassa tai sitten se roikkuu yli laidan ja antaa aaltojen huuhtoa kuonoa. Koko ajan pelottaa, että se hyppää veteen. Onneksi se harvoin ilman lupaa niin tekee.

Lietsaari oli vielä ihanampi kuin muistin. Se on vain parikymmentä metriä leveä nuotiopaikan kohdalta ja kapenee olemattomiin kärjestä. Pitkät hiekkarannat ja kirkas vesi molemmin puolin saarta oikein houkuttelevat uimaan. (Erityisesti Sannia!)

Tuolla punaisen pisteen luona olimme.

Ihana rauha! Tyyni vesi ja ainoat äänet lähtivät linnuista.

Linnuista puheenollen, näimme tuulihaukan, kurkia, joutsenia ja viereisellä pikkusaarella oli paljon lokkeja.

Aamulenkki paratiisirannalla! Vesijuoksua ja biitsillä hölkkäämistä.

Miksi kävellä, kun voi uida?

Voi ei... Tuo pieni musta piste on Sanni, jota piti välillä huhuilla lähemmäs rantaa.

Saarikierroksen jälkeen nuotio tulille ja aamiaisen kimppuun. Ei ollut mikään kevyt aamiainen, vaan sisälsi mm. munia ja pekonia. :D Kesällä saa herkutella... 

Sanni istui suloisen näköisenä, vaan eipä istu enää... 

Mistähän Teppo haaveilee? Varmaan torstaista. Silloin suuntaamme Janakkalaan ja tapaamme Leon siskon Pepin, veljen Mion, heidän omistajansa ja Teija-kasvattajan. En malttaisi odottaa! Sunnuntaina Leo pääsee hakukurssin jälkimmäiselle kerralle, ensimmäinen missattiin tämän mökkireissun aikana. Ensi viikko menee agilitykisoissa talkoillessa ja Sannin kanssa olisi tarkoitus myös pari rataa käydä juoksemassa. Viimeinen ratatreeni on tehty viime kevättalvena kisoissa ja treeneihinkään ei olla montaa kertaa ehditty. Se ei haittaa, koska meillä ei ole hauskanpitoa kummempia tavoitteita.