tiistai 24. kesäkuuta 2014

Mikä on isompi kuin vinkulelu, mutta pitää yhtä jännää ääntä?

Ollaan vietetty varsin rentouttavaa eloa mökillä kaukana kiireestä. Leon tyhjän mahan oksentelut äityivät pahemmaksi, joten sille tällainen rauhallinen toipumisviikko on ollut oikein hyvä. Maha saatiin rauhoittumaan hyvin sulavan ruoan (RC Gastro Intestinal) ja mahansuojan (Antepsin) avulla. Ollaan lisäksi päädytty kolmeen ruokailukertaan päivässä. Nyt se on voinut hyvin ja touhuillut päivät pitkät ulkona. Ihmetellen on seurattu sen jokseenkin päätöntä menoa: juostaan mökkiä ympäri, kaivellaan kuoppia rantahiekkaan, pöllitään polttopuita puupinosta, juostaan taas vähän... Tänä aamuna saatiin jänniä vieraita, kun joutsenpari tuli kyläilemään.

Siis keitä noi on?

Sanni lähti ottamaan tulijoista selvää, mutta taisi keksiä jotain kiinnostavampaa.



Päivälenkillä oltiin Arrakoskella.



Seikkailuista on hyvä toipua omalla terassilla löhöillen.



Huomenna olisi tarkoitus palata kotiin. Sannilla on torstaina osteopaatilla käynti, sekin Leon tarjoama (mätsäripalkinto). Ihan oikein, että tarjoaa vähän hemmottelua Sannille, kun päivät pitkät on sen kimpussa. Viikonlopuksi on myös suunnitteilla tokoilua noutajaseurassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti