Pentujen vähän kasvettua pääsimme ensimmäistä kertaa tapaamaan niitä. Muistan ikuisesti, miten tomerasti Leo käveli kädelleni ja olin aivan myyty. Tuli vahvasti sellainen tunne, että tässä on meidän koira.
Leosta on kasvanut upea nuori mies, emmekä osaa enää kuvitellakaan elämää ilman sitä. Jopa Sanni on syvästi kiintynyt uuteen parhaaseen kaveriinsa, vaikka alkuun pelkäsin, mitä mieltä se on lauman lisäyksestä. Leo on kaikkea, mistä haaveiltiin: iloinen, vilkas, avoin ja täynnä intoa tehdä asioita yhdessä. Onhan siinä toki ekstra ripaus kiihkeyttä, mikä välillä aiheuttaa haasteita. Mutta se kuuluu Leijonamielellä asiaan. Harrastuskaverina arvostan Leon todella korkealle. Se syttyy heti, eikä kyllästy tekemiseen. Uusina juttuina 1v-synttäreiden kynnyksellä se on oppinut uikuttamaan tytöille. Noh, välillä vähän pojillekin, kun on tuo identiteetti vielä vähän hakusessa. :D Myös pienen pientä mörköilyä on ensimmäisiä kertoja ollut, mutta yleensä se ennemminkin haluaa mennä katsomaan outoja juttuja.
Leo on viettänyt syntymäpäiväänsä Lökkenissä pienessä mökissä monta kymmentä metriä korkean dyynin päällä. Alla kimmeltää huikean kaunis meri ja sen hiekkarannalla on kiva päästellä menemään niin kovaa, kuin tassut kulkevat. Rannalle menee etäämpää tie, mutta mökin läheltä pääsee pitkiä ja jyrkkiä rappuja pitkin. Koirat kävelivät ne ongelmitta, mutta nähtiin, miten korkean paikan kammosta kärsivä ihminen oli juuttunut rappusten alkupäähän. Leo saa välillä myös sylikyydin alas, ettei ole liian rankkaa toistuvasti ramppailla ees taas.
Arvatkaa vain, miten täynnä kuononjälkiä nuo lasit ovat...
Eiliseltä iltalenkiltä muistoksi jäi myös vaaleanpunainen taivas. Ihan reunalla ei voi kävellä, sillä sortumia näkyy tämän tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti