Miten koiran omistaminen voi olla näin vaikeaa?

Sanni on aina ollut "säätäjä" ja järjestänyt monenlaisia unohtumattomia yllätyksiä. Mutta nyt niitä säätäjiä asuu meillä kaksin kappalein ja Leo vilkkaudessaan tuntuu olevan Sanniakin etevämpi luomaan katastrofaalisia tilanteita. Miten vaikeaa voi olla pitää tuo kaksikko poissa ongelmista edes yhden viikon?

Leo sai keskiviikkona hakaset pois mahasta ja meillä ehtikin olla pari päivää ihan seesteistä normaalia elämää. Mitä nyt Leo oli haltioissaan siitä, että saa taas juosta. Se kyllä päästeli koko 10 päivän edestä ja loikki kuin vuoristokauris pitkin metsää. Ja kävihän se uimassakin kunnon lenkin, kun oli pakko seurata Sannia...

Eilen illalla mentiin pitkästä aikaa tokoilemaan. Leo oli autossa ja treenasin Sannin kanssa. Kun menin viemään Sannia autoon, huomasin, että Leo on lukinnut ovet! Se oli painanut tassulla sellaisesta nappulasta, mistä kaikki ovet lukittuvat. Sannin hihna, puhelin ja autonavaimet olivat tietysti kaikki sisällä lukkojen takana. Yritettiin pelastaa tilanne työntämällä pitkä keppi ikkunan raosta ja painaa sen avulla nappia. No, eipä onnistunut. Onneksi ihania ja avuliaita ihmisiä on vielä olemassa ja saatiin Sannin kanssa kyyti kotiin. Sieltä sain auton vara-avaimen. Yritin toimia mahdollisimman nopeasti, otin vara-avaimet ja jätin Sannin iltaruokansa pariin. Sellaisen pienen yksityiskohdan olin unohtanut, että jätin lähtiessä Leon kuivaruokaämpärin keittiön työtasolle, että voin laittaa sen viimeisen ruoan turpoamaan, kun tullaan kotiin treeneistä. Sanni oli luonnollisesti syönyt kaiken. :( Siinä meni vajaa 1,5kg Leon rasva-proteiini toipumisruokaa. Se oli saanut metalliosan säilytysämpäristä irti ja sillä oli lohjennut poskihammas. Siitä ei ole varmuutta tuliko lohkeama tuosta episodista, mutta kauan se ei ole ollut ja mitään kovaa se ei ole syönyt aikoihin. Soitin päivystävälle ja yritin oksettaa sekä lopuilla vetyperoksideilla että kerran vielä suolalla. Ei oksentanut. Suolaa en uskaltanut käyttää toista kertaa, vaikka päivystävä sitä suosittelikin. Olin huolissani, kun Sannin maha turposi palloksi, mutta käskettiin vaan seurata sitä kotona. Se oli hyväntuulinen ja kävi monta kertaa kysymässä, eikö hän oikeasti saa ollenkaan iltaruokaa. Yritin pitää sen rauhallisena, ettei tule vatsalaukun kiertymää, mutta sitä ei kiinnostanut olla rauhallinen. Riski turpoamisessa on, että pallea jää sen verran puristuksiin, että hengitys on vaikeaa. Onneksi tällaisia merkkejä ei ollut. Hattulaan meidät olisi otettu, mutta koska ajo sinne vie niin älyttömän kauan, päädyttiin eläinlääkärin kanssa kotihoitoon. En uskaltanut nukkua ja kävin rauhallisesti kävelyttämässä Sannia monta kertaa ja toivoin, että jotain tulisi ulos. Aamulla se oli ihan oma itsensä, hieman maha pömpötti. Annoin parafiiniöljyä ja varasin ajan lääkärille varmuuden vuoksi, kun on viikonloppukin tulossa. Ruokaa tulee hiljakseen ulos ns. normaalia tietä (sitä odotellessa, kun sen ulostulo alkaa oikein kunnolla...) ja eläinlääkärinkin mielestä Sannilla on kaikki hyvin. Se sai niin paljon rasvaa, että riski haimatulehdukseen on tosin olemassa, joten sitä tarkkaillaan. Sannin mielestä kurjinta on tämän päivän paasto. Lohjennut poskihammas poistetaan maanantaina. Ikävä juttu, se on monta päivää kipeä. Mutta ei sitä voi suuhunkaan jättää.

Voi kunpa kumpikaan noista ei hetkeen inspiroisi mitään!