sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pentukuvia


Leo piti taukoa leijonansa puistelusta.

Vaikea saada tarkkaa kuvaa, kun kohde on noin liikkuva. :)

Pitkä Leo ja rakas irvikissansa.

Leo ja irvikissa iltaunilla.

Sannin kanssa otettiin päikkärit. 

Sanni pyysi jo ekan kerran Leoa leikkimään. Jipii! Otteet olivat vielä aivan liian rajut, mutta ei epäilystäkään, etteikö heistä tulisi kaverit. Sanni on jo huomattavasti suvaitsevaisempi. Oikeastaan Sanni on hyvä apu Leon kasvatuksessa. Leoa saa riekkua ja juosta, mutta jos esim. repii verhoja, Sanni käy heti sanomassa, että noin ei saa tehdä. :D Leolle on hyväksi myös oppia, miten aikuista koiraa kohdellaan kunnioittavasti. Sehän Sannin ärähtäessä jo kerran komensi takaisin hurjasti haukkumalla ja jatkoi sitkeästi Sannin näykkimistä. Leolla kävi ekat ihmisvieraat ja voi että se ilahtui! :) Silittivät, leikittivät ja vielä toivat Saipa-pallon ja kivan irvikissan. 

Pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä jäivät meille siksi aikaa, että pääsin Sannin kanssa agilityyn pitkästä aikaa. Oli ihanaa ja Sanni oli niin onnellinen, kun sai minut kokonaan itselleen. Oli eka kerta uudessa treeniryhmässä ja tosi hyvät fiilikset jäi. Meillä on loistokouluttaja, joka selkeästi otti tavoitteekseen viedä meitä eteenpäin. Sanni sai kehuja, kun on niin taitava ja kuuntelee niin täysin radalla. Minun ajoitukset ei ole kunnossa ja kuulemma niitä parantamalla saadaan vielä lisää nopeutta, koska minä hidastan Sannia. Niin totta... Sannilla oli hyvä päivä kontaktien suhteen. On se kyllä ihan mahtava tyttö!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti