Leon onnettomuus

Meillä oli lauantaina kiva päivä. Hengailimme ystäväni kanssa kaupungilla ja Leo pääsi soluttautumaan noutajien tapahtumaan, jossa sai lapsilta silityksiä. Oli ihan täydellinen homma Leolle, joka rakastaa lapsia yli kaiken! 

Koska grillataan?

No, illalla grillattiin. Muistutin monta kertaa, että maissintähkät ovat erittäin vaarallisia koirille ja ne pitää kiikuttaa piharoskikseen heti, kun on syöty. Olimme saaneet vierailta tuliaiseksi kuohuviiniä ja suunnitelmissa oli oikein mukava ilta yhdessä. Toisin kävi...

Kaikesta varovaisuudesta huolimatta Leo onnistui varastamaan yhden tähkän kuvassa olevalta pöydältä ihan Tepon silmien edestä. Se kiisi karkuun, mutta onnistuin kutsumaan sen sisään. Se ei tapansa mukaan voinut kuvitellakaan vaihtavansa tähkää namiin ja kauhealla kiireellä yritti niellä sitä, etten vaan ota sitä pois. Sain koirasta kiinni ja samalla hetkellä se sai tähkän nieltyä. Myöhemmin saatiin selville, että isompi pala oli yli 10cm, mikä on käsittämätöntä! Todella ihme, ettei tukehtunut... Päivystävä eläinlääkäri käski oksettamaan vetyperoksidilla, jota meillä on aina kriisitilanteita varten. Soitin Hattulan eläinsairaalaan ja he sanoivat, että oksetusta kotioloissa EI MISSÄÄN tapauksessa, jos kyse on maissintähkästä. Tämä on hyvä tietää jokaisen koiranomistajan. Jos pala on iso, riski että se juuttuu ruokatorveen nielun alueella ja tukehduttaa koiran, on suuri. Maissintähkä ei sula ja aiheuttaa suolitukoksen, joten lähdimme kiireellä ajamaan 3h matkan päähän Hattulaan. Saimme ohjeita, miten toimitaan, jos Leo alkaa yrittämään oksentamista ja näyttää, että se tukehtuu. Matka meni hyvin, vaikka pelottikin.

Perillä oltiin klo 23. Oli paha ruuhka ja potilaita hoidettiin kiireellisyysjärjestyksessä. Parin tunnin odottelun jälkeen Leo vietiin röntgeniin. Oli kamalaa, ettemme saaneet mennä mukaan, emmekä enää nähneet Leoa tämän jälkeen. Oli sydäntä särkevää kuulla sen hätääntynyt ääni... Lääkäri halusi jossain vaiheessa keskustella meidän kanssamme. Meidän piti tehdä päätös, mitä Leolle tehdään. Tähystäminen ei olisi lähes varmasti onnistunut, koska maissista lähtee paloja, eikä sitä saa vedettyä pihdeillä ulos, kuten esim. luun. Vaihtoehdot olivat pakko-oksetus lääkkeillä, jolloin Leolle laitettaisiin kanyyli valmiiksi nopeaa rauhoitusta varten ja varauduttaisiin intuboimaan. Tässä olisi mahdollista selvitä ilman suurta avoleikkausta, mutta riski tukehtumiskuolemalle olisi suuri ja eteen voisi tulla tilanne, jossa lääkäri ei voisi kuin päästää koiran nopeasti pois kärsimyksistä. Avoleikkaus olisi turvallisempi, mutta siihen liittyisi leikkausriskit ja riski vatsakalvon tulehtumiseen. Toipuminen myös olisi pitkällinen juttu ja haavan hyvään hoitoon pitäisi panostaa. Sain lääkäristä puristettua irti, että avoleikkaus olisi tässä tapauksessa turvallisempi ja hän valitsisi sen, jos olisi oma pentu. Rukoilin, että saisimme olla Leon kanssa, kunnes se rauhoitettaisiin. Emme saaneet. Leo lopulta leikattiin vasta klo 4- puoli viiden aikaan ja voin kertoa, että tuon yön tunnit olivat pitkät ja tuskaa täynnä. Dion menettäminen on vielä niin satuttavan elävästi mielessä ja nyt oli epätoivoinen olo ja pelko, että menettäisimme Leon. Se on vasta pentu, eikä olisi ansainnut tällaista kärsimystä. Kumpi tahansa meistä olisi vaihtanut osia Leon kanssa, jos se olisi ollut mahdollista.

Meille kerrottiin leikkauksen jälkeen, että se on onnistunut ja että toinen pala oli valtava. Oksetus ei olisi kuulemma onnistunut ja Leo olisi todennäköisesti kuollut. Saisimme nähdä Leon kahdeksalta. Taas odotettiin ja odotettiin... Kuultiin, että Leo on hätääntynyt ja kivulias, joten sille on laitettu opiaattikipulaastari. Se on tehokkaampi kipuun ja ei rasita vatsaa, kun Leolla oli se gastriittikin. Oli raastavaa ajatella Leoa heräämässä yksin vieraassa paikassa kipeänä ja kauluri päässä, jota arvasin sen kammoksuvan. Tuntui ihanalta nähdä Leo ja vielä ihanammalta saada viedä se kotiin. Itkin koko kotimatkan. Ehkä vähän helpotuksesta, mutta enimmäkseen olin todella surullinen siitä, mitä se on täysin syyttömänä joutunut kokemaan. Ja edelleen pelottaa, millä ihmeellä me saadaan se varjeltua pysymään hengissä, kun se syö ihan kaiken, mitä löytää? Hyviä ideoita otetaan vastaan. Muille koirille on toiminut irti-käsky tai vaihtaminen namiin. Leolle ei. Sitä kiireemmällä se nielee saaliinsa, että voi sitten syödä namin. Ja noita maissintähkiäkin ihmiset heittävät luontoon, jos ovat niitä nuotiopaikalla grillanneet. Meneeköhän tuo hillitön tarve syödä kaikkea iän myötä ohi... Toivottavasti tai se leikataan vielä monta kertaa.

Ensimmäisen päivän Leo taisteli kaulurin koko ajan pois. Se piti kiinnittää pannan avulla valjaisiin, että se pysyi. Se on painava ja iso, eikä Leo meinannut osata mitenkään kävellä sen kanssa. Sen maha oli niin kipeä, ettei missään makuuasennossa pystynyt olemaan. Iltaa kohden se alkoi vähän sopeutumaan kauluriin, söi ja sai levottoman kuljeskelun jälkeen untakin.

Tänään on jo ihan kuin toinen koira. On osannut juoda kaulurin kanssa, eikä se juuri näytä sitä enää häiritsevän. Ihmeen helposti siis tottui. Hain ystävältä lainaksi pari pienempää kauluria, joita Leo voi pitää silloin, kun pystymme vahtimaan sitä. Silloin se saa myös välillä lepuuttaa niskojaan ja olla miun toppi päällä ilman kauluria. Leo ei vielä saa lähteä kävelylle, joten aidattiin sille terassille pieni paikka, jossa se voi katsella ympäristöä. Yksin sen ei uskalla antaa siellä olla, mutta Teppo on onneksi Leon hoitolomalla. Tähystyspaikallaan Leo viihtyy erinomaisesti ja on sen jälkeen vähän tyytyväisempi sisälläkin. Se yrittää jo leikkiä, joten sen aloillaan pitäminen on vaikeaa. 

Haava on suljettu metallihakasilla. Hoitoon kuuluu haavan suihkuttelu kädenlämpöisellä vedellä 5-10 min kerralla 2krt päivässä. Leo saa myös mahansuojalääkettä ja antibiootteja. Se syö samaa helposti sulavaa Royal Canin gastro intestinal -ruokaa, kuin gastriitin jälkeen. Metallihakaset poistetaan 10 päivän päästä ja sinne asti vain hihnalenkit ovat sallittuja. Leolla on vielä kipulaastari, josta olen vähän huolissani. Se on syötynä hengenvaarallinen, joten Sanni ei voi olla Leon lähellä (ei tosin riehaantumisvaarankaan takia...). Lisäksi olen kuullut rajuista oireista, joita siitä voi tulla oikein käytettynäkin. Meidänkin käskettiin poistaa se, jos Leo on sekava tai outo. Tarkoitus oli pitää sitä 3 vuorokautta ja siirtyä sitten suun kautta annettaviin kipulääkkeisiin, jos niitä vielä tarvii. Tekisi mieli siirtyä niihin jo aiemmin. Leo hyppäsi jo salaa sängyllekin eli varmaan pärjäisi tavallisilla särkylääkkeillä kivun puolesta. Jos vaikka aamulla ottaisi sen pois...

Sanni oli tänään mukana töissä ja huomenna äitini onneksi ottaa sen. Huomattavasti helpompi pitää Leo aloillaan, kun ei ole Sannia. Muuten toinen niistä on eristettynä koko ajan.

Meiltä jää nyt väliin treffit Peppi-siskon kanssa, mökkeilyt vappuna, sivuerikoisnäyttelyt ja palveluskoiraleiri. Viimeiksi mainittuun menen varmaan ilman koiraa. Mutta ainoa, millä todella on väliä, on se, että Leo on hengissä ja tulee kuntoon. Olen sanomattoman kiitollinen siitä! Ajatus elämästä ilman Leoa tai Sannia on lohduton. Onneksi meillä on paljon onnellisia päiviä edessä!