torstai 27. helmikuuta 2014

Leo linturetkellä

Koska Leo taannoin osoitti kiinnostusta (täytettyä) huuhkajaa kohtaan, päätimme viedä sen elämän ensimmäiselle linturetkelle. Ei muuta kuin kaukoputki selkään ja kohti Nyystölänlahtea. Hauskaa oli, mutta ei nähty yhden yhtää lintua. :D Leo yritti kavuta tikapuumaisia portaita lintutorniin ja ehtikin jonkin matkaa kiivetä ennen kuin saatiin se kiinni. Sanni piehtaroi jossain kakkakasassa, mutta autossa oli onneksi shamppoopullo ja löytyi sula puro.

Tipujen tiirailun jälkeen mentiin Nuijamiehen kololle paistamaan makkaraa.

Kaikki maistuu ulkoilmassa niin hyvältä! Makkarat, kahvi...

Sula puro houkutti erästä seurueemme jäsentä.

Luonnon taideteos

Pakko vielä laittaa eilen otettu kuva mökin pihalta. Uskoisitteko, että on otettu helmikuussa?



Loppukevennys. En ole kovinkaan taitava bloggerin käyttäjä ja löysin vahingossa uuden toiminnon, jolla näkee, millä hakusanoilla blogiin on eksytty. Tavallisten hakujen lisäksi sivulle on löydetty mm. Juha Tapiota fanittamalla (aina, kun kuulen Tykkään susta niin että halkeen, tulee koirat mieleen ja se on mainittu). "Puolivuotias saunominen" haun tehnyt on varmaan etsinyt tietoa, saako puolivuotias LAPSI saunoa. En tiedä, mutta puolivuotias Leo ainakin saa! :D Hauskin oli haku "rintsikkafetissi" (Leo-eläin!) Ei varmaan se tyyppi halunnut meidän koirablogia löytää...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti