Mr & Mrs Bean lomailemassa

Sisältövaroitus: otsikolla viitataan nyt tällä kertaa ihmisiin. Lomareissu Floridassa oli ikimuistoinen, vaikka eteni katastrofista seuraavaan. Yhteen viikkoon on mahdollista saada yllättävän monta pikku vastoinkäymistä. Lyhyt kooste: myöhästyttiin yhdeltä lennolta, perillä aamuyöllä autonavigaattori hajosi ja oli aika työ löytää vuokraamamme asunto ja saada avain siihen vuorokauden aikaan, matkatavaramme viettivät ihan omaa lomaa toisaalla ja päädyimme yhteen vasta loppulomasta, autoon tuli vika pahimpaan paikkaan moottoritiellä, yhdet sakot on tulossa postissa, paluumatka on ihan oma lukunsa Chicagon sääkaaoksen takia, jota vielä paransi se, että lentolipussani oli joku epäselvyys ja jouduimme juoksemaan terminaalista toiseen. Hesassa huomasin, että tuliaismargaritat ovat levinneet pitkin matkalaukkua. Ja että varmasti saataisiin riittävä määrä kömmähdyksiä, niin pitihän se puhelin vielä jättää sinne tuloaulaan, josta sitä ei enää saanut passintarkastuksen jälkeen palata etsimään. :D Sen löysi ystävällinen kiinalainen nainen, joka ei juuri puhunut englantia... Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt kun pahin jet lag alkaa olla takana, voi hymyssä suin todeta, että hieno reissu oli! 

Everglades ei olisi Sannin kanssa turvallinen matkakohde...

Olen aina haaveillut deittailusta astronautin kanssa, mutta olenkin jo näköjään naimisissa sellaisen kanssa!

Koirilla oli molemmilla tahoillaan ihana viikko täynnä aktiviteettejä. Sanni on aina ilosta sekaisin, kun näkee äitini ja on tämän erottamaton kumppani. Vähän liiankin kanssa, kun kukaan muu ei kelpaa ja itku tulee, jos äiti yrittää ilman Sannia jonnekin. Kaksikko oli tehnyt mielettömän pitkiä lenkkejä ja löytänyt jänniä juttuja, kuten tämän bunkkerin.

Sanni oli kannustanut kisakatsomossa pikkuleijonia voittoon ja osallistunut kaikkiin arkiaskareisiin. Vähän sitä oli taas lellittykin ja keksitty keino raivata Sannin valtaamalta sohvalta tilaa: jääkaapin oven avaus saa aina Sanniin liikettä. Sitten ei kun äkkiä valtaamaan paikka, kun Sanni vielä odottaa keittiössä mahdollisia herkkuja. 

Leon levikset ois revenneet, jos sellaiset sillä olisi, kun se näki Pepin. Välittömästi alkoi hurja ralli. Hetken se oli ihmetellyt meidän poistumista, mutta asettui sitten taloksi. Pepillä on ihana koti, joten kumma olisikin ollut, jos siellä ei joku viihtyisi. Leo ja Peppi ottivat kaiken ilon irti toistensa seurasta ja olivat olleet kuin paita ja peppu. Ihanat! He olivat osallistuneet ulkomuototuomarin luennolle, jossa koiria arvioitiin ja mitattiin jopa luiden pituuksia. Peppi ja Leo olivat saaneet tosi hyvää palautetta ja Leon puutteet on tiedossa: kevyt alaleuka, aika pieni stoppi kuonossa ja lyhyt lantio. Eniten itseäni kyllä ilahdutti kuulla, että Leo oli käyttäytynyt mallikkaasti ja osannut esiintyä vieraassa paikassa ihmisten ja koirien keskellä ja Leon hadlerina vielä toimi Leolle ennestään tuntematon ihminen. Viikkoon mahtui myös paljon lenkkeilyä, kyläreissuja ja Koiruuksien kasvattitreffit, jossa oli eri-ikäisiä Koiruuksia omistajineen. Olisi ollut tosi kivaa olla mukana, mutta onneksi Leo pääsi!

Leo painii veljensä Mion (vasen) kanssa sukukokouksessa. (Kuva: Sami Raanti)

Ohjelmassa oli myös näyttelytreenit. Kuvassa koko sisarussarja: Peppi, Leo ja Mio. (Kuva: Sami Raanti)

Kun haettiin Leo, se tervetuliaisseremonian jälkeen (jonka ne ystävällisesti Pepin kanssa yhteisvoimin järjestivät meille) kömpi takaisin sohvalle, pisti pitkän kuononsa tyynylle ja jatkoi tyytyväisenä yöuniaan. Tuntui sydäntä lämmittävältä, että se on ollut niin kotonaan Pepin luona. <3 Seuraavana päivänä valoisassa vasta kunnolla näki, miten valtavasti se oli kasvanut viikossa. 

Kotona Sanni oli ensi alkuun minussa kiinni kuin liimattu ja Leo puolestaan roikkui Sannissa kuin takiainen. Nyt ne touhuavat taas paljon keskenään. Ehdittiin myös oppia Leon kanssa uusi temppu: se osaa pitää noutokapulaa suussa liikkeen loppuasennossa. Olen hirmu iloinen sen otteesta, joka on napakka ja siitä, ettei mälvää kapulaa. Nyt pitää miettiä paras strategia, miten lähdetään viemään liikettä eteenpäin. Mehän päästiin pentutokoryhmään, mutta siellä tuskin kyllä on noutoa ja se kestää vain kaksi kertaa. Mutta neuvoja sieltä ainakin saa.

Yhden nokkelan ja hiukset pystyyn nostattavan tempunkin Leo jo ehti tehdä: se ratsasti täysiä juoksevan Sannin selässä! Leolla on tapana lenkillä loikkia Sannin yli ja välillä pudottautua sen niskaan. Koirilla oli heijastinliivit ja jotenkin Leo onnistui luiskauttamaan takakoipensa liivin alle ja jäi jumiin. Onneksi mitään ei sattunut ja olihan tuo hyvä muistutus, että mitään ylimääräistä ei leikkivillä koirilla pidä olla yllään. Tällaista vauhdikasta perusarkea täällä elellään ja toivotaan, että saataisiin vihdoin vähän lunta.