Saunomisen lisäksi ykkösharrastuksia on myös kiipeily. Alalaude on piilotettu, ettei yksin kiipeile siellä. Agihallilla se on pelastettu kontaktiesteiltä ja lenkillä on pari kertaa tullut sydämen tykytystä, kun on havaittu Leo jonkun korkean kiven päällä ja laskettelemassa sieltä jyrkintä reunaa alas. Sisko Peppi on myös innokas kiipeilijä ja vitsailtiin, että löytyyköhän kaksikko katolta, kun lyövät viisaat päänsä yhteen Leon mennessä heille hoitoon vuodenvaihteessa. Tänään koettiin kylmäävä hetki laavukahveilla ollessa, kun yhtäkkiä Leo-eläimen pää keikkui katon reunalla! Laavussa oli viisto katto, joka ulottui toiselta puolelta maahan asti ja Leo oli sitten nokkelana poikana kiivennyt sinne. En ylläty enää mistään...
Tuossa maihin saatu laavuilija-Leo hetki katolta pelastamisen jälkeen.
Agilityä on harrastettu kerta viikossa ja tällä hetkellä näyttää, että tavoite on saavutettu: Leo rakastaa sitä ja etenee täysiä taakse vilkuilematta esteeltä toiselle. Käteen tuloa, paikalla oloa ja takaakiertoja ollaan harjoiteltu ihan muualla kuin agilityhallilla. Sellainen ongelma meille ilmaantui, että Leo ylikuumenee helposti, kun näkee jonkun muun radalla. Se tempoilun ja kiljumisen lisäksi puri minua monta kertaa kunnolla, kun purki turhautumistaan. Siihen on auttanut se, että keskityn Leon ollessa hallissa täysin siihen, enkä esim. avusta treenikaveria. Palkkaan, jos vilkaisee radalla olijaa ja on hiljaa. Ja tehdään pieniä juttuja, esim. se kyttää namia, jonka saa ottaa vasta luvalla. On myös käyty seuraamassa toisen ryhmän treenejä. Vaikka Leo ajoittain haukkuu ja pyrkii väkisin radalle, se ei enää ole käyttänyt hampaita. Pitkiä aikoja sen kanssa ei jaksa radan vierellä olla, mutta onneksi se odottaa mielellään myös autossa.
Tokoilu on ollut minimaalista, mutta kotona on harjoiteltu silloin tällöin sivulletuloa, perusasentoa, käännöksiä paikallaan ja 1-2 askeleen seuraamistakin. Pitää yrittää ylläpitää jo opittua ja aloittaa sitten keväällä kunnolla. Leo on kyllä ihana, kun syttyy heti täysin tekemiseen, mutta osaa touhuilla itsekseen (tai kiusata itsenäisesti Sannia) silloin, kun ei tehdä mitään.
Ollaan ulkoiltu paljon koirakavereiden kanssa ja Tico-mudi ja Haru-bordercollie ovat olleet ihan huippukivaa juoksenteluseuraa! Viime sunnuntaina tehtiin tosi pitkä metsälenkki ja Harun kotiväki tarjosi sen päälle joulunavausglögit. Oli tosi kivaa!
Haru ja Leo (kuva Titi Mäkelä)
Sanni aloitti juoksut ja jäi hyvin ansaitulle treenitauolle. He käyvät Tepon kanssa juoksemassa pitkiä lenkkejä ja haaveilevat, että lumitilanne sallii pian myös hiihtämisen. Mekin ollaan kävelty pitkin metsiä ja puuhailtu kaikkea ei niin järkevää. Sannissa alkaa vähän näkyä tekemättömyys ja jotain pientä sille pitäisi keksiä. Yritän ottaa sen joka paikkaan kyläreissuille mukaan, niin on vaihtelua sekin. Ja kyllähän tuo Leo järjestää Sannille ohjelmaa joka päivä.
Ystäväni toi ihanan leijonalelun ja meidän neropatit amputoivat yhteistuumin siltä saman tien yhden raajan. Leijona myös laihtui salaperäisesti ja jouduin siivoamaan sen sisuksia vähän joka huoneesta.
Juuri ennen Sannin juoksuja käytiin kaksistaan harjoittelemassa putken leijeröintiä ja keppien suorittamista loppuun, vaikka itse juoksen edelle. Tuollaista leijeröintitilannetta tuskin ikinä kisoissa tulee vastaan, mutta olipa hauska huomata, että se toimii noin.
Ja keppitreeniä katsoessa huomasin, että ainakin kannustuspuoli on kunnossa, joten agin jälkeen voin vaikka harrastaa cheerleaderöintiä. :D
Kotona olen yrittänyt pitää yllä "Koirat pois sängystä" -politiikkaa, mutta 3 vastaan 1 tilanteessa olen alkanut pahasti lipsua. Kukapa noita voi edes vastustaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti