Mikä sen parempi tapa torjua kaamosväsymystä kuin ystävän kanssa ulkoilu. Niinpä tehtiin päivälenkki Ennin ja Tico-mudipojan kanssa. Pojilla oli niin kivaa yhdessä, että tuli itsellekin tosi hyvä mieli. Tico ja Leo ovat just sopivan kokoisia ja molemmat tykkäävät juosta. Toki välillä piti painiakin ja tietysti ihmisten jaloissa.
Torstaina meillä kävi kylässä kaksi suloista pikkutyttöä. Leo oli haltioissaan, kun sai leikkiseuraa. Pienempi tytöistä opetti minulle myös uuden asian Leosta: se nokkeloittaa. En ihan tarkalleen tiedä, mitä se nokkeloittaminen on, mutta jotain hassua kuitenkin. Ehkä se liittyy pitkään "nokkaan" tai sitten siihen, kun Leo teki niin tavattoman nokkelia juttuja koko ajan (keikkui sohvan selkänojalla, söi hiuspampulan ja muuta vastaavaa.)
Sannilla viikonloppu on mennyt vähän aikuismaisemmin. Tehtiin puolihämärässä eilen todennäköisesti syksyn viimeinen esineruutu. Meni hienosti kahden ensimmäisen esineen osalta, mutta viimeinen jäi metsään, vaikka Sanni teki tosissaan töitä sen löytämiseksi. Vein sille uuden esineen, että saatiin onnistunut lopetus. Puuttuvan esineenkin paikallisti lopulta Sanni, kun kävin sen taskulampun kanssa itse hakemassa. Mitä tästä opimme, voisi jatkossa tehdä esineruudut valoisaan aikaan. Tottistreeneissä harjoiteltiin kapulan hakua seuraamisen yhteydessä. Tokossahan liikkuri tuo sen, mikä on aika paljon helpompaa kuin seuruuttaa koira hyppyesteen luo hakemaan kapula. Paremmin se sujui kyllä, mitä kuvittelin. Eipä olisi ilman treenikaverin vinkkiä tullut edes mieleen, että tuotakin on syytä harjoitella. Oppia ikä kaikki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti