Joulun odotus on ollut suloista, mutta myös surullista. Vuosi sitten tähän aikaan vietettiin yhtä ihanimmista Jouluista ikinä ja uskoimme, että Dion syöpä on saatu talttumaan pitkäksi aikaa. Ei voitu aavistaakaan, miten vähissä yhteinen aika todellisuudessa oli. Ikävä sitä on ollut koko vuoden jokaisena päivänä, mutta ensimmäinen Joulu ilman sitä tuntuu tosi pahalta. Leossa on jotain samaa kuin Diossa, vaikka on myös monessa asiassa täysi vastakohta. Mutta molemmat ovat olleet sellaisia älykkäitä pentuja ja yhteys niihin on tuntunut samalta.
Huolta on aiheuttanut myös Leon alakulmahampaat, jotka tuntuivat kasvavan ihan väärin alaleuan kapoisuudesta johtuen. Niitä sitten on käyty näyttämässä parillakin eläinlääkärillä ja räplätty niin paljon, että Leoa jo kyllästyttää. Nyt ne ovat kuitenkin erittäin hyvällä tolalla ja ihan hyvän purukaluston poika saa.
Leo kävi vuoden viimeisissä agitreeneissään, jonka teemaksi muodostui "Älä pure omistajaa, jos hän poistuu kentälle ilman sinua". Nuori mies näpsäisi taas pitkästä aikaa hampailla, kun hermostui ollessaan seinässä kiinni eikä päässyt kentälle mukaan siirtelemään esteitä. En osannut yhtään varautua, kun oltiin tyhjässä hallissa, eikä kukaan ollut kentällä. Saatiin sentään harjoiteltua takaakiertoa ekan kerran esteellä ja se onnistui hienosti! Sitten harjoiteltiin lähdössä pysymistä, joka on uusi juttu halliympäristössä. Arkielämässä paikalla odottaminen on tosi vahva Leolla. Kahden koiran kanssa eläessä on yllättävän hyödyllinen taito... Toivottavasti nämä videot jopa tällä kertaa toimisivat.
Lopuksi vielä kuva Jouluaattoa (ja pukkia lahjasäkkeineen) hartaasti odottavasta kaksikosta. Hyvää Joulunaikaa!
Kiitos ihanasta joulutervehdyksestä ja lämpöistä joulumieltä koko poppoolle!
VastaaPoista