Kahden tunnin aamulenkin jälkeen ei jaksa edes uikuttaa. ;)
Mutta ei auta valitus, vaan pitää lähteä miettimään niitä juttuja, miten tästä päästään eteenpäin. LPKY:n treenit ovat tauolla toukokuulle joten nyt pitää itse järjestää häiriötreenejä. Onneksi ollaan jo sovittu omalla porukalla treenaamisen aloittamisesta. Ja kevään edistyessä alkaa yhä paremmin löytyä sulia ja kuivia paikkoja, missä voi treenata sopivassa häiriössä. Mietin myös sitä, että Leolle saattaisi olla parempi ainakin jonkin aikaa se, että se käy kentällä tekemässä treenin ja menee heti sen jälkeen autoon. Noissa yleisissä tokotreeneissä koko porukka on koko ajan kentällä ja oman vuoron odottelu on puuduttavaa. Pitää muistaa myös helpottaa häiriössä liikkeitä ja hakea ennen kaikkea oikeaa asennetta ja tekemisen iloa. Luultavasti jo ulkokentällä olo auttaa, kun ei olla ihan niin ahtaasti ja voi välillä vetäytyä kentän laidalle, kun ei ole oma vuoro. Leosta löytyy kivasti asennetta silloin, kun ei ole "pöllyssä" vaan on täysiä mukana. Ja mein seuraaminen on parantunut (ja hiljentynyt :D). Ajoittain se on jo sellaista, mitä sen haluaisinkin olevan. Eli ihan luottavaisin mielin tästä jatketaan nuoren herran kanssa.
Ilmeisesti agility on koirasta hauskempaa ja motivoivampaa, jos siinä pystyy unohtamaan hajut ja tokoillessa ei? Miettimään vaan, miten tokostakin saisi tehtyä yhtä mukavaa. :)
VastaaPoistaJuurikin niin! Tänään oli pienellä porukalla tismalleen samassa hallissa treenit ja paikassa näyttelykoulutuksen jäljiltä vielä enemmän hajuja. Tehtiin kaikki kolme yhtä aikaa, että saadaan häiriötä. Pidin koko mein treenin sen verran nopeaa tempoa yllä, ettei haisteluun jäänyt aikaa. Leo oli ihan liekeissä ja oli parhaimmassa vireessä ikinä! Teki täysiä, mutta ei äännellyt. Tuohon ei ois pystytty, jos ois oltu koko ajan kentällä ja olisi ollut odottelua. Eli jotenkin tuota kautta sitä pitää lähteä rakentamaan ja luottaa, että joskus vielä kestää nekin hetket, ettei tapahdu hetkeen mitään.
VastaaPoistaYhdistysten koulutukset ovat yleensä siitä vähän huonoja, että siellä keskitytään enemmän siihen tekniseen osaamiseen eikä koirien mielentilaan, vaikka juuri se mielentila on (ainakin mun mielestä) se tärkein asia. Mä en halua viedä koiriani tylsistymään kentälle, mä haluan, että niillä on siellä aina superhauskaa. :) Tietenkin se on vaikea yhtälö, kun on koiranomistajia, jotka tarvitsevat sitä opastusta eivätkä pysty vielä itsenäiseen treenaamiseen, ja kun koirien pitäisi saada tehdä häiriöissä, mutta kuitenkin jokaisen pitäisi sitten tulla yksitellen kentälle, että koirat pysyvät vireinä ja ohjaaja ehtii opastaa koiranomistajaa ja kun aikakin on rajallinen, niin... Hyvä tietenkin, että on edes niitä tavallisia koulutuksia! :)
VastaaPoistaMä jotenkin näkisin lapinkoirat (joita mulla siis on) ja colliet vähän samanlaisia sen suhteen, että niille pitää rakentaa se motivaatio ja tekemisenhalu, eivät ole syntyjään "joo mä tuun ja teen ja meen kaiken mitä haluut" (tälleen kärjistettynä). Lapinkoirista ainakin kuulee paljon sanottavan, että niitä on tosi vaikea motivoida tokoon/ tottikseen, ne on laiskoja, niitä ei kiinnosta jne. Mulla ei ole ollut mitään näitä ongelmia, koska pennusta asti molempien kanssa on käyty vain leikkimässä ja pitämässä hauskaa kentällä/ hallissa ja niistä on superhauskaa päästää tekemään jotain.
Esim. tuon nuoremman (2v) normaali treenikaava vielä nykyäänkin on suunnilleen seuraava: kevythäkistä (hallissa) tai autosta (ulkokentällä) pois ja leikki päälle, leikin lomassa pari luoksetuloa, lisää leikkiä, pätkä seuraamista, lisää leikkiä, hyppy, lisää leikkiä, takas häkkiin/ autoon. Tän ekan kierroksen pituus muutama minuutti. Tauko. Koira ulos ilman lelua ja "vauuu, mikä koira, vähänks ollaan mahtavii" ja kun koira on innoissaan, lelu esiin ja leikitään. Sitten jotain vaihtelevaa treeniä, jossa voi olla joku tylsempikin treenattava juttu välissä, ja käytetään lelu- tai ruokapalkkaa, ja ruokapalkkauskin on meillä aika usein vauhdikasta. Muutaman minuutin taas kestää tämä ja koira häkkiin/ autoon tauolle. Kolmannella eli viimeisellä kierroksella teen usein namipalkattavia juttuja ja rauhallisuutta vaativia harjoituksia, mutta loppuun vielä hurjat lelujuoksentelut ja vire ylös ja sit häkkiin/ autoon (ja tämäkin kierros sen muutama minuutti).
Ei koira ehdi tehdä muuta kuin keskittyä toimintaan, ja meillä on tosiaan aina yhteistreeneissä kaikki kerralla kentällä/ hallissa, että kaikki häiriötkin on heti pelissä mukana. :) Jos miettii sitä, että pitäähän koiran oppia keskittyä kauemminkin kuin muutaman minuutin, niin eipä ne koesuorituksetkaan kestä kuin sen 5-10 minuuttia, eli just yhden kierroksen verran.
Mutta tietty kaikki ei sovi kaikille, toivottavasti löydätte Leolle ja sinulle sopivan tavan saada tokomotivaatiokin nousuun! :)
Kiitos pitkästä kommentista! Paljon hyviä pointteja ja vinkkejä itselle ja varmaan kenelle tahansa, joka tänne eksyy. :) Kävin vakoilemassa blogiasi ja kyllä tuli hyvä fiilis katsella tein toko- ja tottisvideoita! Ihan älyn makeeta tekemistä. Nostan kyllä hattua, sillä ihan itsestään selvää ei ole, että saa koetilanteessa lappalaiselle rakennettua tuollaisen vireen. Todistit sitä paitsi nuori uros-marmatukseni ihan huuhaaksi, mikä oli hyvä tsempitys meille. :D En oo ennen itse törmännyt PK-puolella kisaavaan lapinkoiraan, ihan huippua! Täytyy jatkossa seurailla teitä ja elämäänne.
VastaaPoistaOon niin samaa mieltä, että asenne ja mielentila ratkaisee! Oon itse valmis joustamaan teknisistä seikoista, kunhan tehdään yhdessä täysillä se, mitä tehdään. Se on maailman mahtavin tunne kyllä ja siinä on helppo kehua koiraakin aidosti. Aika samalla kaavalla reenaillaan Leon kanssa, paitsi niissä yhdistyksen ryhmätreeneissä. Leolla on kyllä oikein hyvä tekemisen halu ja ongelmana on ollut ennemminkin liiasta innosta johtuva ääntely, etenkin seuraamisessa. Tajuan nyt, että odotin siltä kohtuuttomia, että se voisi hengata tylsistyneenä hajujen lumoissa ja olisi tuosta noin vain nykäistävissä takaisin hommiin. Mutta jatkossa siis kentälle vain treenaamaan (ja sinne häiriötä) ja odottelut saa viettää autossa.