Kävimme Sannin kanssa myös Kokkosen Sampon agilitykoulutuksessa aiheesta rytmitys. Hirmu hyvin toimisi kyllä Sannin kanssa! Etenkin niin, että itse juoksee todella lähelle siivekkeitä. Pystyin kääntämään sitä vaivatta pois ansaesteeltä (jopa putkelta) ihan ilman kommervenkkejä ja mitään ohjauskuviota. Oppia tarvitsisi lisää, että uskaltaisi turvautua tähän enemmän ja myös kisatilanteissa.
Tänään Sannilla oli ekat kisat sitten syksyn. Ei olla marraskuun jälkeen tehty ratatreenejä, mikä kyllä näkyi. Karkasi joka radalla lähdöstä, mihin pitää nyt treeneissä tosi tarkasti puuttua ja oikeasti pitäisi puuttua myös kisoissa, jos sen haluaa toimivaksi. Eka radalta korjasin kontaktin, toka meni aivan sekamelskaksi lähdöstä livistämisen takia. Kolmas sitten jo etäisesti muistutti agilityä. :D Nollakin oli lähellä, kun ainoaksi virheeksi jäi yhden hypyn hyppääminen väärään suuntaan. Ihan oma moka, haltuunotto ei ollut tarpeeksi napakka. Videolta paistaa läpi myös, etten luota koiraan tippaakaan ja pidän sen tosi tiukassa otteessa. Voisin vähän relata itse.
Sannin legendaarisista tempauksista kerrottakoon tapaus maitohappobakteerit. Se oli hinannut painavan matkalaukun vaatehuoneen perältä eteiseen, saanut jollain käsittämättömällä tavalla sen auki, avannut vielä laukun sisältä vetoketjun ja kierrekorkilla varustetun täpötäyden maitohappobakteeripurkin. Kuten voi arvata, se oli syönyt joka ikisen kapselin. Ellei se sitten lääkinnyt Leoa, joka oli samaan aikaan dyykannut roskiksesta muoviset makkaran kuoret ja hätäpäissään nielaissut ne. No, minä sain sydän kurkussa tarkkailla molempien vointia ja onneksi mitään ongelmia ei tullut.
Leo on korkannut paikallisen collieyhdistyksen alajaoston toiminnan käymällä näyttelytreeneissä. Onneksi Shirakin oli siellä, niin ei ollut ainoa riekkuva collie hyvin käyttäytyvien seassa... Kyllähän se seisoi oikein upeasti ja kopeloinnissa ei muu liikkunut kuin vispaava häntä, mutta ai kamala sitä ravia. Tai oikeastaan ei ollut mitään ravia, kun kaveri pomppi ja roikkui hampailla housun taskussa. Kokeneen näyttelykonkarin käsissä siitä löytyi oikein hienosti ravaava näyttelycolliekin. Opin ainakin sen, että ravissa pitää vaan nyppäistä hihnasta ja (yrittää ainakin) kieltää riekkuminen.
Leon selkäjumitus oli parempi ja saatiin lupa palata agilityn pariin maltillisesti ja ilman teräviä äkkikäännöksiä. Päästiin oikein ohjattuun penturyhmään. Leohan oli ihan onnessaan. Se myös on oppinut pussin ilman kankaan nostamista, kun karkasi sinne hihnoineen päivineen. Intoa on ja olisi varmaan kohta hyvä opetella irtoamisen lisäksi myös haltuunottoa. Siivekkeet oli unohtuneet pitkän poissaolon jälkeen, mutta eiköhän ne pian muistu mieleen. Harmillinen juttu oli se, että Leo sai kauhean äkkinykäisyn kaulaansa, kun se oli hetken kiinni seinässä laittaessani kenkiä jalkaan. Sillä oli huono kapea panta ja sen syöksähdystä seurasi äkkipysäys ja suoranainen voltti. Toivottavasti mitään vahinkoa ei tapahtunut. Harmitti pirusti, kun olen yrittänyt varjella sitä kaikilta mahdollisilta haavereilta.
Leo kävi ekan kerran ulkona tokoilemassa. Siinä hienointa oli se, että tokoiltiin agihallin parkkipaikalla ja Leo viis veisasi lämppäävistä koirista, kun oli niin innoissaan meidän tekemisestä. Leolla on niin iskostunut mieleen perusasento, etten millään meinannut saada sitä eteen istumaan. Pylly kääntyi väkisin. Eli sitä luoksetulon ja noudon loppuasentoa pitää nyt vahvistaa. Sen into ja yhdessä tekemisen meininki oli kyllä niin mahtavaa, että jäi aivan euforinen olo. Kyllä ne liikkeet ajastaan ehtii oppia, kun yhdessä tekeminen on tällä mallilla. Ihanaa, kun kaikki on edessä päin ja ei ole mikään kiire minkään suhteen.
Leon hassuja kuulumisia on myös pari kerrottavana. Ensimmäiseksi todettakoon, että siihen on jostain lurahtanut muurahaiskarhun geenejä. Talon vallanneet pienet mustat muurahaiset on ihan vastustamattoman ihania! Niitä seurataan kuono pitkällä ja lopulta syödään. Toinen hassu tapaus sattui eilen aamulenkillä. Tungin eväsbanaanin kuoret kiven koloon ja sammalta perään. Kauan ne eivät ehtineet maatua, kun Leoa paluumatkalla kävi noutamassa ne! :D Ei menty edes kovin läheltä ja Leo ei nähnyt niiden piilotusta. Se tuli metsästä banaaninkuoret suussa hulmuten ihan samalla draivilla kuin esineen kanssa. Tosin viime hetkellä se päätti, että on parempi syödä kuoret kuin antaa ne pois. Saatiin kuitenkin neuvoteltua hyvä diili: Leo sai namin ja minä ne kuoret.
Tulevia suunnitelmia Sannille on ensi la epikset (eli kontaktitreenit) ja su kisat Kotkassa. Leolla puolestaan on kahden viikon päästä ihka ensimmäiset (pentu)näyttelyt Kouvolassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti