Toukokuun lopussa käytiin Suvi-Kareliassa. Meillä oli oikein kunnon joukko Koiruuksia paikalla!
Arvosteluja ei ole näkynyt sitten näyttelyn. Leo sai ERIn ja oikein kivan arvostelun. Ainoa kritiikki koski yllätys yllätys kyömykuonoa. :D Tapasin ensimmäisen kerran Metkan ja ihastuin. Kyllä näissä mummokoirissa on jotain vastustamatonta. Meidän "mummokoira" näki pitkästä aikaa näyttelyissä kasvattajansa, mikä oli yksi syy Sannin ilmoittamisessa sinne. Sannille näyttelyissä heltisi ainoastaan H. Itse arvostelu oli kuitenkin hyvä, lukuunottamatta mainintaa, että pudonnut selkälinja laskee arvosanaa. Ihan totuudenmukaista, kyllä sen selän pehmeyden huomaa itsekin. Sanni ei edesauttanut asiaa sillä, että sitä ei kiinnostanut esiintyminen tippaakaan ja se keskittyi nurmikon hyviin hajuihin.
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oltiin Imatran palveluskoirayhdistyksen hakuleirillä. Kouluttajana oli Ari Stark. Perjantaina tavattiin ilman koiria ja käytiin lähtötilanne läpi. Meillä ei kauheasti ollut kerrottavaa, kun edellinen kesä meni aika lailla ohi meiltä.
Lauantaina päästiin tosi toimiin. Kaikenlaista tuli ilmi leirillä. Treenattava ei kesken lopu. Kouluttaja-Arin kommentti oli ekan kierroksen jälkeen Leosta, että ei siltä virta ainakaan lopu. Leo saisi mielellään juosta vähän hitaammin, niin ei turhaan väsyttäisi itseään ja nenäkin olisi paremmin auki. Ei sillä kyllä mitään väsymisongelmia ollut, mutta pitempää pätkää tehdessä nuo rakettilähdöt kostautuvat. Alueelle tulo oli hirveää vetämistä ja kiihkoilua. Minkäs teet, kun se ei halua parhaitakaan herkkua tai lempilelua, kun se haluaa niin kovin päästä hommiin. Arin mielestä sille on turha alkaa hirveästi mitään tekemään, kun se lähetyksessä on hallinnassa ja sen meno ei enää alueella ole holtitonta. Ja sain sen aina keskilinjalle kutsuttua halutessani. Toki saatiin ohje harjoitella yhdessä kulkemista muualla kuin hakualueella ja siirtää se sitten sinne. Ja hallintaan mein tulee Arin mielestä panostaa.
Leo teki elämänsä ekat treenit, missä oli tarkoituksella tyhjiä pistoja. Ne eivät ole sille mikään ongelma. Ainoa oli, että se todella monta kertaa pyrki kääntymään väärään suuntaan upottuaan ensin syvälle alueelle. Olisi tarkistanut vanhoja piiloja tms. Sitä suoraan uppoamista ja oikeaan suuntaan kääntymistä pitää nyt muutama treeni harjoitella, että palautuu mieleen. Varmaan ihan kokemattomuutta ja treenien vähyyttä tuo on, enkä usko, että Leolla on edes vahvaa mielikuvaa, miten oikeaoppinen laatikkopisto tehdään. Ei sitä ole sille opetettukaan, joten mistäköhän johtuu... Ongelmana oli myös voimakas pyrkimys jäljestää takakautta piilolle. Positiivista oli, että sen sai lähettää ja huutaa pois ja lähettää uudelleen vaikka kuinka monta kertaa, ilman että se olisi vaikuttanut motivaatioon. Maalimieskäytöstä pitää miettiä. Yhden luota haki niin lennosta ja niin hiljaa rullan, ettei maalimies juuri huomannut ja toisen selkää pitkin käveli ja testaili, elääkö se. Näytölle menossa ei ollut ongelmia, vaikka kerran se hetkeksi unohti, missä poterossa maalimies olikaan. Ratkaisi sen kuitenkin itse. Näytöltä paluu on ihan hirveää valjaissa roikkumista. Se ei ole kiinnostunut nameista tai mistään muustakaan kuin seuraavalle lähetykselle pääsemisestä. Ei tietoakaan hallitusti yhdessä kulkemisesta!
Esineruudussa oli omat huvinsa, kun Leo sitkeästi merkkasi kreppinarun, millä alue oli merkitty ja pohti kuumeisesti, millä hän hakee sen minulle puusta. Voi Leo... :D Olin muutenkin ajatellut, että esineruutu on meidän vahvuus, mutta ei se sitä ollut. Leon taktiikka on juosta ihan hirveetä vauhtia ja silmillään se etsii eikä nenällään. Nyt kun esineet olivat oikein viimeisen päälle piilossa risukasan alla, ei se ollutkaan helppoa.
Leolla on kuitenkin hillitön motivaatio esine-etsintään ja se tuo vauhdilla löydetyt esineet. Myös palautus toimii. Joten siihen tarvitaan vaan sitä, että esineet pitää piilottaa niin hyvin, että se ei löydä niitä ilman nenää. Itse olen aina vaan ruudussa kulkiessani heittänyt ne jonnekin ja on ollut sattumaa, jäävätkö esille vai putoavatko varpujen alle.
Leiri oli kyllä antoisa ja muutenkin kiva. Edes rankkasateet eivät tunnelmaa pystyneet latistamaan. Mikä voisi olla parempi tapa viettää viikonloppu kuin metsässä touhuten koirien kanssa sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa on mukava olla? Ei mikään. Siinä on kaikki elementit kohdillaan. Toivoisin vain enemmän aikaa, että päästäisiin tänä kesänä edes vähän useammin hakumetsään kuin viime kesänä. Jälki olisi helpompi laji, kun sitä voisi treenata yksin. Mutta toisaalta juuri porukassa treenaaminen tekee lajista niin mukavan.
Ehdittiin vielä ennen mökille tuloa käymään Mikkelissä juoksemassa kaksi agilityrataa. Ensimmäiseltä radalta napsahti nollavoitto tuloksella -15,54 ja toinen LUVA! Jee! Oli niin hieno puomin alastulon kontakti, että se oli melkein LUVAakin parempaa. Leo jäi sinne, vaikka itse liikuin ja malttoi odottaa vapautuskäskyä. Muuten tuo olikin ainoa kohta, missä liikuin. Oli flunssainen olo ja jalat ei tuntuneet liikkuvan mihinkään. Onneksi Leo liikkui! Toiselta HYL ja sen syynä oli erikoisen näköinen rengas, jota Leo ei heti hoksannut esteeksi. Meni uusimalla sen, mutta ehti siinä yhden toisenkin hypyn suorittaa samalla. Nyt kesä- ja heinäkuu agility jää jonnekin taustalle, on niin paljon muuta.
Jatketaan vielä loppuviikko leppoisaa mökkielämää ennen kotiinpaluuta. Lauantaina mennään Vappu Alatalon hyppytekniikkakoulutukseen Haminaan. Sannin kanssa pitäisi myös ehtiä edes kerran rallytokotreeneihin, koska 4.7. ollaan menossa koularin metsästykseen Hämeenlinnaan. Itse en kylttejä omista, mutta jospa jonkun kaverin saisi houkuteltua... Leon kanssa pitäisi myös alkaa todenteolla valmistautumaan tuleviin koitoksiin. Jospa seuraavan kerran blogiin tarttuessani saisin nostettua kissan eli tässä tapauksessa tokon pöydälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti