Tokokuulumiset

Leon tokokuulumisten päivittäminen on jäänyt retuperälle. Yhdet alokasluokan kokeet tumpeloitiin, koska menimme koepaikalle puoli tuntia myöhässä. Leo joutui lähes suoraan kehään ja oli niin kierroksilla, että havahtui vasta kolmanteen maahanmenokäskyyn paikkamakuussa. Nollattiin se ja seuruutakin vähän häiritsi roikkuva köysilelu, joka unohtui jättää kehän laitaan ja jota piti yrittää tunkea pysymään repaleisen liivin taskussa. Naurattaa yhä koko koe ja tuo säätö! Lahdessa napsahti sitten 1-tulos ja TK1. Siellä oltiin todella hyvissä ajoin ja Leo sai muut luokat hengailla kehän laidalla ja oli sopivassa mielentilassa, kun oma luokka alkoi. Se jäi mieleen onnistuneena suorituksena.

Sitten haettiin Kymen nuorten tokokoirien valmennusrinkiin ja alettiin valmistautua pääsykokeisiin. Liikkeinä arvosteltiin paikkamakuu, seuraaminen, luoksetulo, nouto ja yksi vapaavalintainen liike. Valitsimme merkin kierron, koska Leo rakastaa sitä. Huomasin tosin pian, ettei sitä oikein voinut treenata, koska lunta oli kaikkialla. Olimme sitten tuttu näky paikallisen S-marketin parkkipaikalla merkkeinemme. :D Pääsykokeissa suurin painoarvo oli yhteistyöllä ja kokonaisvaikutelmalla. Leo suoriutui erinomaisesti pääsykokeista. Ainoastaan seuruussa oli häiritsevää ääntelyä, mutta ei siinä määrin, mitä treeneissä tuppasi olemaan. Meidät valittiin rinkiin seuraavalla palautteella:

 "Seuraamien teknisesti siistiä ja koiralla hyvä asenne. Hieman koira piippaa seuruun aikana. Luoksetulossa hyvä vauhti ja hallittu loppuosa. Pidossa pitää kapulaa hyvin, luovutus hieman hätäinen. Tässäkin hyvä asenne. Merkin kierrossa hyvä vauhti ja draivi. Kiva koira jolla napakkuutta liikkeissä - kiva pari. Ei piipannut muissa liikkeissä. Muutamia vartaloapuja mm. sivulle siirtymisissä."

Sitten ääntelyongelmat alkoivat salakavalasti pahentua. Leo ei haukkunut, mutta piippaamista etenkin seuruussa alkoi tulla koko ajan enemmän. Ja toinen itseni hermoromahduksen partaalle ajava ongelma oli täydellinen sekoaminen juoksuaikaisten narttujen tuoksuista. Kerran treenattiin tärppipäivissä olevan nartun kanssa samassa ryhmässä ja Leo valvoi levottomana puolet yöstäkin sen jälkeen. Ja se on sen koommin seonnut jo kyseisen nartun autosta, puhumattakaan koirasta, vaikka juoksuista on jo kuukausikaupalla. Ihan pari kertaa mietin, miksi joku ottaa uroskoiran harrastuskoiraksi... Kävimme Oili Huotarin koulutuksessa ja hänestä Leo vaan on ihan liian korkeassa vireessä. Teimme vireenlaskuharjoituksia. Esimerkiksi seuruussa namista luopumista. Eli nami oli kädessä Leon kuonon vieressä ja se ei saanut vahdata sitä. Sen piti seuruussa olla alempana, mitä kuvassa. Lelupalkka muuttui ruoaksi ja koko jutusta tehtiin astetta tylsempää sille. Se auttoi hiljaa pysymisessä, ainakin väliaikaisesti. Ja opin itse laskemaan sen kierroksia jo ennen kehään menoa.

Luulin ääniongelman menneen parempaan suuntaan ja menimme Mikkeliin ekoihin AVO-luokan kokeisiin. Juuri ennen suoritusta Leo pääsi nuuhkimaan juoksunsa vastikään ohittanutta narttua ja oli levoton. Oma asenne oli hiukan hysteerinen "no niin, tää oli tässä". Suoritus oli karmeaa ininää alusta loppuun! Oma käytös hermostunutta ja näytin siltä, että joku lääkitys olisi tarpeen. :D Joka liikkeestä lähti pisteitä ääntelyn takia. Ja lähtihän niitä muutenkin. Kuvaaja (onneksi) vahingossa peitti sormella kaiuttimen välillä. Oma taktiikkani oli antaa sen pyöriä liikkeiden välillä, että se purkaisi itseään, mutta ei se kyllä mitään auttanut. Intoa piisasi, mikä tietysti oli hyvä ja ei sillä narttukoira enää mielessä ollut. Saatiin 1-tulos ja 270,5 pistettä. Sijoituttiin toiseksi luokan voittajan ollessa 0,5p parempi. Kokeista ei jäänyt kovin ylevä fiilis.

Omasta mielestäni Leon ääntely oli ennen kaikkea turhaumasta johtuvaa. Sillä ei ollut eikä ole vieläkään riittävää kestoa palkattomuuteen ja nuo liikkeiden välien siirtymät pitäisi saada kuntoon. Tuon kokeen jälkeen jätettiin kahdeksi kuukaudeksi itse liikkeiden treenaus kokonaan ja keskityttiin vain ja ainoastaan oikeaan tunnetilaan. Kävin Jari Kantoluodon tottisseminaarissa Tampereella kuunteluoppilaana, mistä sain uusia ideoita ja vahvistusta, että nyt mennään oikeaan suuntaan. Tärkein neuvo oli meitä ajatellen, että en palkkaa oikein tehdystä liikkeestä,vaan siitä, että sen jälkeen on valmís toteuttamaan uuden käskyn. Leon kohdalla valmis ei tarkoita sille tyypillistä tärinää ja malttamatonta odotusta, vaan pitää odottaa, että on rennon rauhallisen keskittynyt. Käytiin myös Kylliäisen Katin ryhmässä ja sielläkin työstettiin vain malttamista, rauhoittumista ja hiljaisen keskittynyttä mielentilaa. Vähitellen jotain toivoa herättävää alkoi näkyä ja saatiin tehtyä hyvässä mielentilassa jotain.

Kymen nuorten tokoringin treenit olivat kesäkuussa Lahdessa ja Oili taas koulutteli meitä. Hänestä Leo oli hienosti edistynyt ja minulla hyvä ote siihen. Leo teki niissä treeneissä liikkeet hiljaa. 

Saatiin myös apu noutoon, joka kiihdytti sitä liikaa. Se ei ikinä karannut kapulalle, mutta nytkähteli ja lukkiutui siihen liikaa. Laitettiin nami sen eteen ja sen piti kapulan heiton jälkeen syödä nami (vaikka ei olisi siitä piitannut) ja sitten vasta tuli lupa noutaa. Nyt sillä ei tuu mitään ylikierroksia heitosta, koska ei edes oleta, että pääsee heti noutamaan. Nyt välillä vaan teeskentelen pudottavani namin, välillä en te sitäkään ja useimmiten laitan namin.

Ruudussa haettiin ohjeita ruudun sisäisen paikan hahmottamiseen ja todettiin, että Leolla käsitys siitä kyllä on. Se osaa läheltä hakea oikean kohdan. Ongelma on ehkä stopin jälkeinen valuminen. Leon paras älynväläys treeneissä on ollut siirtää kosketusalusta siihen kohtaan mihin itse haluaa ja asettua sen päälle seisomaan. Eli se keksii kyllä omia juttuja. Saatiin ohje tehdä vaihtelevia matkoja ja käyttää kosketusalustaa pidemmistä lähetyksistä. Ja silloin kun on alusta, ei anneta "seis"-käskyä, vaan annetaan sen itseä etsiä paikka.

Ihan uusi ongelma on kauhea hyöneisfobia, jonka takia paikkaistuminen on erittäin haastavaa. Lisäksi nyt kun liikkeitä on pakko treenata enemmän, alkaa taas tulla sitä ääntäkin. Silloin tekeminen loppuu tietenkin. Huoh... Ihan ikuinen suo tää toko on. Tosiaan edustetaan Saimaan alaosastoa colliemestiksissä ja ollaan tokon SM-kisoissa joukkueessa, joten jotain pitäisi saada treenattuakin. Nuoren uroksen kanssa niissä häiriöissä (monta kehää rinnakkain) voi olla haastetta. Mutta yrittänyttä ei laiteta! (Kaikki kuvat kiitos Pauliina Havo!)