torstai 1. tammikuuta 2015

Uuden vuoden kynnyksellä

Uudenvuodenaatto otettiin vastaan hieman erilaisissa merkeissä. Leo kävi Kouvolan Univetissa virallisissa terveystarkastuksissa. Ihan hyvältä näyttää, mutta palataan tuloksiin, kunhan on virallista kerrottavaa. Karkkipapereita kuvissa ei näkynyt, joten diagnoosi suklaavarkaasta osui oikeaan. Papereita ei ole näkynyt ahkerasta tiirailusta huolimatta. Toivottavasti ovat poistuneet salaa. 

Sanni pääsi vihdoin korkkaamaan lähistölle avatun koirauimalan papillon poikien Miksun ja Urpon kanssa.


Oikein kiva paikka, varmasti mennään uudestaan!


Illalla jäätiin ikävästi keskelle ilotulitusta pissitysreissulla, kun jotkut juhlijat päätyivät ampumaan kunnon sarjatulen kadulla just meidän talon kohdalla. Leo pelästyi kovasti ja olin tosi onnellinen, että olin ottanut Sannin mukaan henkiseksi tueksi. Se ei edes vilkaissut raketteja. Leo ei alkuillasta välittänyt raketeista, mutta nuo tulivat niin yllättäen ja läheltä, että sen jälkeen se sisälläkin kuulosteli huolestuneen näköisenä pauketta. Se lopulta kuitenkin kävi nukkumaan jytinästä piittaamatta, joten tuskin se tuosta elinikäistä traumaa sai. 

Vuosi 2015 korkataan hyvin tutulla kaavalla: koirat on viety hoitoon ja isäntäväki suuntaa ensi yöksi Pariisiin ja huomeniltana matka jatkuu kohti Mauritiusta. Ihanaa päästä aurinkoon, mutta hirveä ikävä koiria jo valmiiksi. Onneksi niillä on aivan ihanat hoitopaikat. Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti