Koirat ovat ottaneet kaiken ilon irti maalla olosta. Hienosti malttoivat kuvan verran poseerata.
Sanni meni vielä Päijänteeseen, Leo tyytyi onneksi rannalla juoksenteluun.
Leo on kasvanut kohisten ja painaa nyt 11kg. Jalat ovat myös venähtäneet kovasti pituutta. Ihana ja iloinen pentu! Se sai ekat rokotukset ja eläinlääkärillä käyttäytymisessä on vielä vähän hiomisen varaa... Uusi aluevaltaus tehtiin, kun Leo oli mukana turistikoirana Kouvolan agilitykisoissa. Häntä heiluen tohotti siellä ihmis- ja koiravilinässä kuin kokenut konkari. Ollaan myös käyty kylässä Rape-kelpien luona kerrostalossa, leikkimässä kummipojan kanssa ja pari kertaa keskustassa kaupunkikävelyllä. Mustissa & Mirrissä käytiin myös shoppailemassa isommat valjaat. Leo hauskuutti kanssaihmisiä, kun se luuli pahvista mallinukkea oikeaksi ihmiseksi ja yritti häntä heiluen saada siltä huomiota. :) Leo on ollut kaikkialla kuin kotonaan ja erityisesti se rakastaa lapsia. Yksikään lapsi ei jää siltä huomaamatta ja pakko olisi päästä heitä tervehtimään. Maanantaisin käydään Shira-collien kanssa harjoittelemassa agilityä. Leo on toistaiseksi harjoitellut putkea ja irtoamista namialustalle hyppyesteiden siivekkeiden läpi. Vielä kun sen pahvi ohjaaja muistaisi antaa sen tehdä itse, eikä olisi namit kädessä hosumassa joka välissä. Onneksi on treenikaverit katsomassa perään! Kotona se hioo agitaitojaan juoksemalla sohvan ja seinän välistä rakoa pitkin. Metsässä se rakastaa kaikenlaista kiipeilyä ja hyppelyä, joten kyllä siitä taitaa agiliitäjä isona tulla. Nyt meillä kovasti harjoitellaan yhdessä leikkimistä. Sanni on niin kiva leikkikaveri, että on aika vaikea pistää paremmaksi.
Sanni on pudottanut turkkinsa ja edustaa nyt suht nahkamallisena sekin. Toivottavasti saa uutta karvaa ennen kuin pakkaset tulevat. Sannin kanssa käydään kerran viikossa tokon pienryhmässä ja ollaan alettu harjoittelemaan jo joitakin EVL:n liikkeitä. Se on ollut tosi kivaa vaihtelua, vaikka noissa voittajaluokankin liikkeissä riittäisi hiottavaa. Periaatteessa kaikki niistä osataan jotenkin, mutta suoritusvarmuus puuttuu. Mystisin on kyllä tunnistusnouto, joka välillä onnistuu ihan täydellisesti ja välillä ei millään. Sen ainakin olen oppinut, että sillä ei parane ikinä aloittaa, kun vaatii niin paljon keskittymistä. Meitä pyydeltiin myös treenailemaan PK-tottista saman kivan porukan kanssa, jossa ollaan käyty jälkiä tekemässä. Agilitykisoissa tosiaan käväistiin ja sieltä jäi mieleen erityisesti hyvin kulkenut hyppyrata. Oli nopea ja sujuva. Sanni pysyi kerrankin lähdössä ja pääsin ohjaamaan niistä kohdista, mistä suunnittelin. Harmillisesti yksi rima putosi. Ollaan saatu uudessa agiryhmässä tosi hyviä treenejä ja innostus yrittää niitä kontakteja vielä kerran. Tärkeintä noissa viikottaisissa treenihetkissä on se, että saadaan tehdä jotain ihan kahdestaan. Sanni on niin onnellinen, kun saa välillä jakamattoman huomion. Toki me lenkkeilllään joka päivä ilman pentua, mutta etenkin nuo treenit ovat sellaista laatuaikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti