Shokeerava kotiin paluu ja pala rauhaa

Kyllä säikäytti tulla töistä kotiin ja huomata, että jompi kumpi koiristamme oli suunnitellut polttavansa koko talon! Hellan levy oli pistetty päälle. Onneksi vain ykköselle, mutta karmiva juttu silti. Myös peikonlehteä oli "harvennettu" aika raskaalla kädellä (kuonolla), vaikka se jäi suljettujen ovien taakse aamulla. Koirilla on ollut tylsää selvästi... Leo etenkin on pitkästynyt, kun olen pitänyt sitä vähän vähemmällä tekemisellä. Vapaana se on kyllä saanut lenkkeillä ihan normaalisti. On ollut tunne, että sillä olisi jokin paikka kipeä tai jumissa. Tapaamme perjantaina fysioterapeutin, katsotaan sitten löytyykö siitä mitään. 

Viikonloppuna saatiin vihdoin kivat ulkoilukelit, missä tassut ja naamat eivät palellu saman tien, kun ovesta astuu ulos. Siitä ilosta lastasimme koirat autoon ja suuntasimme kohti Padasjokea ja Tepon vanhempien kotia. Sanni on jo opettanut Leolle, miten paria risteystä ennen määränpäätä noustaan istumaan ja painetaan malttamattomat kuonot ikkunaan kiinni. Koirat nauttivat vapaudesta ja kaikista kiinnostavista metsäneläinten hajuista. Ja herkuista siellä ei koskaan ole ollut pula, vaan niitä riitti tälläkin kertaa niin koirille kuin ihmisillekin... 

Harvinaisen hyvät kelit liikkua jäällä, kun lunta ei ole paljon. Pitää vain tietää, minne ei ole asiaa mennä. Aamulenkillä nähtiin erikoinen näky: sateenkaari keskellä talvea. Harmi, ettei silloin ollut kameraa mukana.

Teimme lauantaina koko porukalla retken Lammassaaren laavulle. Leo pääsi toteuttamaan itseään paimenkoirana, kun yritti kiertää meitä ja pitää porukkaa kasassa.

Matkalla kierittiin, painittiin, juostiin ja tietysti kanneltiin keppejä, jotka ovat kovasti IN tällä hetkellä.

Perillä laavulla koirat auttoivat puiden haussa nuotiota varten. Mihinkään pikkurisuihin tämä kaksikko ei aikaansa tuhlaa, mutta siitä oli pientä "vääntöä", mihin suuntaan kalikka suussa edetään.

Nuotio saatiin aikaiseksi ja kahvi maistui hyvältä. Koirien eväspussi taisi olla muhkein, mutta Sanni parkkeerasi silti paraatipaikalle nuotioringin keskelle tarkkailemaan ruokaliikennettä. Leo ei joutanut, kun oli niin paljon tutkittavaa ympäristössä.

Tepon jalat, Sanni ja Tepon isä.

Pitkän kävelylenkin jälkeen oli taivaallisen ihanaa päästä pihasaunan lämpöön ja kuunnella ympärille avautuvaa hiljaisuutta. Vaikka aina suunnittelemme muuttavamme eläkepäiviksi jonnekin lämpimään, on totuus kuitenkin se, etten ikinä voisi elää ilman metsiämme. Näistä Padasjoen maisemistakin on vuosien saatossa tullut todella rakkaita.