Koirat reissussa, osa 2

Reissun lähestyessä loppuaan, on aika kertoa, mitä kaikkea näimme matkan varrella.

Lökkenin pitkät hiekkarannat ovat jääneet jo kauas taakse, mutta niistä jäi erityisesti mieleen rannalle laskeutuminen portaita pitkin. Portaita oli säännöllisin välein törmältä alas rantaan. Toiset jyrkempiä ja toiset loivempia.

Siinä on meidän mökkiä lähinnä olevat, joita pitkin eniten kuljettiin. 

Jyrkänteen päällä näimme sortuneita teitä, taloja ja jopa kirkon rauniot. Ei tehnyt mieli ihan reunalle mennä...

Leo näki myös ensimmäistä kertaa elämässään hevosia. Niitä tuli useampaan kertaan vastaan rannalla. Leosta ne olivat kiinnostavia, mutta eivät pelottavia.

Alueella sattui olemaan yhtenä päivänä riippuliitäjien kokoontuminen ja me saimme ilmaista viihdykettä niiden seuraamisesta. Näytti kyllä mahtavalta touhulta! Tuon lähemmäs lentämistä ei varmaan pääse.

Yksi hienoimmista kävelyistä tehtiin läheisillä dyyneillä. Ihan kuin olisimme tupsahtaneet Saharaan!

Oli kyllä korvat ja suu hiekkaa täynnä tämän retken jälkeen. Sen verran tuuli liikutti hiekkaa. Ja eräät riehaantuneet eläimet myös.

Löysimme myös hylätyn majakan, mistä Teppo jaksoi kertoa kauhutarinan jos toisenkin... 

Olin ehkä eniten odottanut vierailua Tanskan pohjoisimmassa pisteessä Skagenissa, jossa Pohjanmeri ja Itämeri kohtaavat. Merten kohtaaminen oli todella silmin havaittavissa.

Oli tosi lämmin päivä ja katseltiin koirien kanssa Skagenia merestä käsin. Traktorit toivat kaiken aikaa lisää ihmisiä ihmettelemään näkyä. Koiria oli myös yllättävän paljon.

Kaupunki itse oli myös suloinen ja lomatunnelma aistittavissa. Ihmisiä oli valtavasti ja kadulla kaupustelijoita. Yksi myi karmean näköisiä hyppiviä hämähäkkejä (leluja siis) ja viihdytti väkeä leikittämällä Sannia ja Leoa niillä. Nehän alkoivat oitis saalistaa hämppejä ja poukkoilivat niiden perässä.

Ruoka maistui kävelyn jälkeen. Leo vaan vähän kyselee, mihin tarjoilija unohti hänen pihvinsä.

Yhtenä päivänä kävimme Aalborgissa, josta ei ihme kyllä tainnut tulla kuvia. Ennen Tanskasta poistumista hoidimme koirien ekinokokkoosilääkityksen Lökkenin eläinklinikalla ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyvä palvelu. Avustaja kattoi ensimmäiseksi kahdelle lautaselle jotain herkkumakkaraa, jonka sisään voi lääkkeen piilottaa. Olimme ostaneet Drontal-merkkiset lääkkeet jo Suomesta. Eläinlääkärisetä kävi autossa lukemassa sirut ja antoi vielä passeille säilytyskuoret.

Göteborgin lauttaa odotellessa kävimme aamiaisella. Ja vitsit, mitä herkkuja oli tarjolla! Leipä oli siinä kahvilassa paistettua ja annokset olivat niin isot, että tarjoilija levitti ne kahdelle pöydälle. Syöminen keskellä jalkakäytävää oli vaan haastavaa, kun ohikulkijat pysähtyivät lepertelemään koirille ja hihnat olivat sitten iloisesti solmussa.

Lauttamatka meni nyt Leonkin osalta suurimmaksi osaksi nukkuen. Yhden taaperoikäisen norjalaispojan kanssa se ehti ystävystyä niin kovin, että pikkupoika halusi vielä autokannella poislähtiessä tulla silittämään Leolle heipat.

Viimeinen yö nukuttiin Sjötorpassa linnassa! Siis ihan oikeassa sellaisessa ja tuli kyllä ihan prinsessaolo. 

Tornissa liehui ruotsinlippu, ei vaan ihan mahtunut kuvaan. Sisällä oli haarniskoja ja kynttelikköjä. Söimme siellä aamiaisen, mutta koiralliset matkustajat yöpyivät lisärakennuksessa, joka oli kyllä ihana sekin. 

Sänky oli tosi iso ja kylpyhuone perushotellihuoneen kokoinen.

Parasta oli, että linnan emäntä heti ensitöikseen sanoi, että koiria ei sitten tarvitse hihnassa pitää, vaan saavat juoksennella pitkin pihaa hänen kahden uroskoiransa kanssa, jotka eivät ikinä ole kiinni. Leo oli aluksi jännittynyt, kun vanhempi uros selvästi näytti olevansa paikan kingi, vaikka tosi ystävällisesti Leon ottikin vastaan. Ei siinä montaa minuuttia mennyt, kun alkoi hirveä paini ja juoksuralli. Koirat juoksivat linnaa ympäri ja selvästi Leolle näytettiin kaikki kiinnostavat paikat. Sannista linnakoirat olivat superällöjä ja se hengaili tiiviisti meidän vierellä ja teki selväksi, että häntä on näiden linnakundien turha lähestyä. Ja pojat tottelivat.

Jännä tunnelma oli myös aamiaisella, missä kaikki vieraat istuivat saman pitkän pöydän ääressä ja kyntteliköt oli sytytetty.

Tukholmaan lähdettäessä piti käydä vielä Vänernin rannalla. Se on kaunis järvi ja niin aava, että voisi melkein mereksi luulla.

Jippii! Vettä näkyvissä!

Sanni ui ja lutrasi. Leo keskittyi hengenpelastustehtäviin.

Matkalla Tukholmaan pidettiin jätski- ja jaloittelutaukoja. Välillä piti vaihtaa kuskia, ettei Teppo väsy.

Tukholmassa käveltiin laivaa odotellessa ja Sanni teki vakkaritemppunsa: hyppäsi suihkulähteeseen. Nyt vielä nukutaan yö laivassa ja sitten suunta mökille rentoutumaan pariksi päiväksi.

Mitä pitää ottaa huomioon, kun matkustaa koiran kanssa?

Kivaa on, vaikka kieli meinaa välillä tippua!

 

Meiltä on aina välillä tiedusteltu, eikö lomailu kahden ison koiran kanssa ole hankalaa. Ei se ole, koska meidän mieltymykset käyvät niin hyvin yksiin. Tykätään eniten pitkistä kävelyistä rannalla ja siellä on tälläkin lomalla kulunut tunti, jos toinenkin.

Jos suunnittelee lomamatkaa koiran kanssa, on hyvä ottaa muutamia juttuja huomioon. Rokotukset pitää olla tietenkin voimassa. Paria päivää ennen matkaa uusittu vanhentunut rokotus ei tuo matkustuslupaa. Koira pitää myös olla tunnistusmerkitty ja sillä on oltava oma passi, josta käy ilmi rokotukset ja loishäädöt (ekinokokkoosi). Ennen Ruotsiin matkustaessa piti vielä olla rabiesvasta-ainetesti, mutta onneksi siitä on luovuttu. Majoituksia varatessa pitää tietysti kysyä, onko koira/koirat tervetulleita. Olemme törmänneet moniin paikkoihin, jotka sallivat vain yhden koiran per perhe. Ei ole hassumpi idea myöskään miettiä, millainen majoitus koiralle sopii. Olemme mm. yöpyneet paikallisen perheen vintillä, jonne piti kavuta ulkokautta tikapuita pitkin ja kantaa samalla valkoistapaimenkoiraamme. Ei kovin kätevää. Jos koira haukkuu herkästi kuullessaan muiden ihmisten ääniä, ei majoitus yhteiskeittiöllä ja kylpyhuoneella ole paras mahdollinen. On kuitenkin olemassa hostelleja ja hotellejakin, missä jokaiseen huoneeseen on oma sisäänkäynti. Kesällä hotellihuone voi olla kuin sauna, joten koiran kanssa ilmastointi on hyvä. Pitkää aikaa en ainakaan itse jaksaisi majoittua betoniviidakon keskellä, missä lähin puisto tai muu viheralue on pitkän kävelymatkan päässä.

Kun ohjelmaa suunnittelee, pitää ottaa huomioon, että koira tarvitsee myös rauhaa ja lepoa, joten hektistä aamusta iltaan paikasta toiseen juoksemista loma ei saa olla. Lisäksi helteet tekevät sen, ettei koiran kanssa voi rajattomia aikoja käyskennellä kaupungilla ilman mahdollisuutta vilvoitteluun ja varjossa lepäilyyn. Ja juomavettä sekä kuppia voi varautua kanniskelemaan alvariinsa mukana. 

Ruokapaikkojen ja kahviloiden terasseille koirat ovat lähes aina tervetulleita ja saavat yleensä vesikupin jo ennen kuin ihmiset oman annoksensa. Koiran kanssa usein tutustuu uusiin ihmisiin, jotka tulevat kyselemään koirasta tai silittelemään sitä. Toki pitää aina muistaa, etteivät kaikki pidä koirista tai jopa pelkäävät niitä ja olla huomaavainen myös heitä kohtaan. Oman kokemuksemme mukaan selvästi lämpimämmän vastaanoton olemme saaneet länteen päin matkatessa kuin Baltiassa. Siellä päin (etenkin maaseudulla) koirat herättävät useammin pelkoa ja meiltä on useita kertoja kysytty, miten hyviä vahtikoiria ne ovat. Toki turistipaikoissa suhtautuminen on ihan erilaista ja joka paikasta löytyy sekä koirien ystäviä että heitä, joita koirat pelottavat tai inhottavat.

Merenrannalla kävellessä olemme oppineet kantapään kautta, että kannattaa seurata, ettei koira hörpi suolaista vettä. Sannilla on paha tapa lutrata vedessä, puhallella kuplia pää veden alla ja kauhoa vettä suullaan. Jos se saa liikaa suolavettä, se joko oksentaa tai ne poistuvat toisesta päästä pelkkänä vetenä ulos. Ja sitten sitä janottaa jälkeenpäin. Olemme ennalta ehkäisseet tätä antamalla Sannille ekstra juomista jollain hyvällä maustettuna ennen lenkkiä ja tarjoamalla siellä usein vettä, ettei ainakaan janoonsa hörpi merestä. Kuljemme myös hieman kauempana rantaviivasta, jolloin sekin juoksee enemmän kuivalla maalla. Meressä uinnin jälkeen suihkutellaan suolaisuus pois.

Ennen kotiinlähtöä täytyy löytää paikallinen eläinlääkäri, jonka valvonnassa koirat saavat ekinokokkoosia  vastaan loishäädön ennen Suomeen paluuta. Kannattaa itse pitää huoli, että merkintä tulee todella kirjattua niiden passiin. Toiset eläinlääkärit ovat höveleitä ja laittavat vaan merkinnän ja käskevät antaa lääkkeen, kun itselle sopii. Toiset tosiaan haluavat omin silmin nähdä, että lääke annetaan. Se kannattaa antaa hyvissä ajoin ennen laivamatkaa siltä varalta, että maha menee löysälle. Meillä on myös lääkärissä aina jotain hyvää mukana, johon tabletin voi kääräistä, ettei tarvitse väkisin kurkkuun tunkea. Vaikka käyhän se niinkin tarvittaessa.

Meillä on kahdeksas koirallinen matka menossa ja mitään isompia haavereita ei ole sattunut. Joka matkalla on jokin kommellus, tai yleensä useita, mitkä viimeistään jälkikäteen naurattavat. Toivottavasti tämän matkan kiintiöt ovat täynnä. Tepolla oli pieni tilanne päällä Sannin kanssa, kun minä ja Leo olimme Tvååkerin näyttelyissä. Häneltä hävisi Sannin hihna (niitä muuten voisi olla yksi ylimääräinen mukana) ja Sanni olisi tietysti mieluusti karannut näyttelyalueelle meitä etsimään. Onhan tuollainen reilun kolmen tuhannen koiran tapahtuma sellainen, missä vähiten haluaa hihnan hävittää... He selvisivät autolle ja Teppo tuunaili nyrkkeilyssä käytettävistä käsisiteistä pitkän liinan ja herätti huomiota. Hyvä puoli asiassa oli se, että sain ostaa näyttelyistä ihanan uuden violetin hihnan. :) 

Leo taas järjesti kuumottavan hetken livistämällä lomamökin aidatulta etupihalta. Takapihalta on parinkymmenen metrin pudotus mereen ja yhtäkkiä huomasimme ikkunasta, että Leo keikkuu jyrkänteen reunalla ja tähyilee lintuja. Oli niin kova myrskytuuli, että meitä vastaan oli aiemmin lenkillä lentänyt karannut teltta. Leo ei kuullut tuulen yli, että huusin sitä ja juoksin sukkasilleen aitojen yli pelastamaan sitä. Onneksi kaikki päättyi hyvin. Tuollaisen pelottoman vipeltäjän kanssa saa olla tarkkana.

Hyvää 1v -syntymäpäivää Leo!

Tästä kaikki alkoi...

Leo ja veljensä Mio äiti Sintin hellässä huomassa.

Pentujen vähän kasvettua pääsimme ensimmäistä kertaa tapaamaan niitä. Muistan ikuisesti, miten tomerasti Leo käveli kädelleni ja olin aivan myyty. Tuli vahvasti sellainen tunne, että tässä on meidän koira.

Leo sai kortin Annikalta ja Bossilta.

Leosta on kasvanut upea nuori mies, emmekä osaa enää kuvitellakaan elämää ilman sitä. Jopa Sanni on syvästi kiintynyt uuteen parhaaseen kaveriinsa, vaikka alkuun pelkäsin, mitä mieltä se on lauman lisäyksestä. Leo on kaikkea, mistä haaveiltiin: iloinen, vilkas, avoin ja täynnä intoa tehdä asioita yhdessä. Onhan siinä toki ekstra ripaus kiihkeyttä, mikä välillä aiheuttaa haasteita. Mutta se kuuluu Leijonamielellä asiaan. Harrastuskaverina arvostan Leon todella korkealle. Se syttyy heti, eikä kyllästy tekemiseen. Uusina juttuina 1v-synttäreiden kynnyksellä se on oppinut uikuttamaan tytöille. Noh, välillä vähän pojillekin, kun on tuo identiteetti vielä vähän hakusessa. :D Myös pienen pientä mörköilyä on ensimmäisiä kertoja ollut, mutta yleensä se ennemminkin haluaa mennä katsomaan outoja juttuja.

Leo on viettänyt syntymäpäiväänsä Lökkenissä pienessä mökissä monta kymmentä metriä korkean dyynin päällä. Alla kimmeltää huikean kaunis meri ja sen hiekkarannalla on kiva päästellä menemään niin kovaa, kuin tassut kulkevat. Rannalle menee etäämpää tie, mutta mökin läheltä pääsee pitkiä ja jyrkkiä rappuja pitkin. Koirat kävelivät ne ongelmitta, mutta nähtiin, miten korkean paikan kammosta kärsivä ihminen oli juuttunut rappusten alkupäähän. Leo saa välillä myös sylikyydin alas, ettei ole liian rankkaa toistuvasti ramppailla ees taas.

Arvatkaa vain, miten täynnä kuononjälkiä nuo lasit ovat...

Maisema takapihalta auringonlaskun aikaan vetää kyllä sanattomaksi. Kuva on eilisiltana otettu.

Eiliseltä iltalenkiltä muistoksi jäi myös vaaleanpunainen taivas. Ihan reunalla ei voi kävellä, sillä sortumia näkyy tämän tästä.

Leo tapasi Boss-isän ja sai SERTin!

Reissun odotetuin juttu oli tavata Leon isä Boss (Gemdales Smashing Steven) ja omistajansa Annika. Niinpä lähdimme heti Ruotsiin saavuttuamme tapaamaan heitä.

Kyllä tunnisti isäksi ja pojaksi! Boss oli toki paljon rotevampi, mutta paljon Bossin piirteitä tunnisti Leosta.

Isä ja poika, hännän asentokin on sama! :D

Vaikea sanoa, mihin isä loppuu ja mistä poika alkaa. Boss leikitti Leoa tosi kivasti ja teki kyllä kaikin puolin vaikutuksen. Se on jo 8v ja helteestä huolimatta kävi koko ajan tarjoamassa Annikalle, että tehtäisiin jotain yhdessä.

Jaahas! Siinä se poika taas menee.

Noista naamoista ei voi kyllä erehtyä, mistä Leo on omansa saanut.

Perjantaina oli Tvååkerin kansainväliset koiranäyttelyt. Tuomarina oli Jean Lawless Irlannista. Leo repäisi olemalla paras uros 2 heti isänsä jälkeen. Se sai SERTin ja Cacib olisi ollut myös tarjolla, mutta ikä ei riittänyt. Leon arvostelu: 

"One year old, good size, pleasing head, nice eye and expression, muzzle-line just fall off a bit and lacks a bit underjaw. Earsize and placement is excellent, nice reach of neck, good topline, good ???, angulations are good front and rear, chest needs develop. Moves well."

Tapasimme myös Gemdales-kasvattajan Yvonnen, joka halusi nähdä Leon. Todella mukava tuttavuus hänkin!

Ensimmäinen yö vietettiin Ulricehamnissa. Meillä oli hyvä tuuri, sillä olimme varanneet vain yhden huoneen, mutta koska muita yöpyjiä ei ollut, saimme käyttöömme koko talon! Omistaja oli todella mukava rouva ja otti myös koiravieraat lämpimästi vastaan.

Asusteltiin ihan kirkon vieressä ja koirille oli hyvin lenkkipolkuja tarjolla.

Seuraava yö oltiin Göteborgissa ja päästiin ihan etelänmatka tunnelmiin. Hotellissa nimittäin oli uima-allas ja ilma oli helteinen.

Huoneissa oli ilmastointi, joten sillä aikaa kun me otettiin aurinkoa ja uitiin, koirat nukkuivat tyytyväisinä viileässä huoneessa.

Collietko mukavuudenhaluisia? Ei suinkaan!

Göteborg oli kiva kaupunki. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, kun oli kauniskesäilta. Leo ihastui katusoittajiin, kun ei ole tainnut ennen sellaisia nähdä. Sanni etsiskeli pudonneita jäätelöpalloja ja pullanmurusia. Ei tainnut maisemia katsella, kun kulki kuono maassa koko ajan.

Hotellin vieressä oli puisto, jossa koirat saivat vähän leikkiä vapaana aamu- ja iltalenkillä. 

Jännä patsas! 

Göteborgista matka jatkui lautalla Tanskaan Jyllantiin. Leo sai paljon lapsi- ja koirakavereita ja Sanni rakastui yhteen perheenisään niin kovasti, että matkusti ison osan matkasta puoliksi tämän sylissä. Tunne oli molemminpuolinen, joten mikäs siinä. Me olimme vallanneet kivan lokosen toiseksi ylimmältä kannelta. Aluksi olimme siellä keskenämme, mutta loppumatkasta meitä oli koossa jo melko iso porukka. Makoiltiin siinä auringossa, Sanni uuden ystävänsä sylissä ja Leo viihdyttäen lapsimatkustajia. Kolme ja puoli tuntia meni tosi nopeasti. Laivan torvien ääni ei ollut Leosta mitään, mutta kannen alta ajoittain kuuluva pauke ja tärähtely oli vähän pelottavavia.

Autossa joku pörisevä hyönteinen ahdisteli Leoa ja Leo päätti, ettei koiratilassa voi enää matkustaa, vaikka salamatkustaja poistettiin kyydistä. Se kömpi sitä mukaa sieltä pois, kun sen sinne sai takaisin tungettua. Jossain kohtaa luovutin, kun matkaa ei ollut enää paljon jäljellä. Leolle uni tuntui maistuvan, vaikka asento tavarakuorman päällä näytti ulospäin aika hankalalta.

Seuraavaksi luvassa on syntymäpäiväkuulumisia Lökkenistä, mikäli katkeileva nettiyhteys sen suo.

Koirat reissussa

Kauan odotettu kesälomamatka alkoi! Lomatunnelmiin virittäydyttiin mökillä, jossa helteet hellivät tällä kertaa.

Kesäpoika Leo 5 päivää vaille vuoden vanhana.

Leon aamuoksentelun kanssa on ollut harmia ja meinannut epätoivo iskeä. Ollaan yritetty kokeilemalla löytää sopiva ruoka ja ruoka-ajat sille. Nyt näyttäisi hyvältä, mutta en uskalla vielä iloita. Mökillä Leosta tuli oikea vesieläin, kuten Sannistakin. Koiruudet uivat vähän väliä painiensa lomassa. Leo yritti alkuun kuonolla tökkimällä ohjata minua koko ajan rantaan, mutta tyytyi viimeisillä uintikerroilla vain uimaan rinnalla. Hengenpelastus taitaa olla lassieilla verissä.

Mikäs on uidessa kahden pintapelastajan kanssa.

Tämän kerran THE juttu oli uusi vene, joka ei kyllä ole meidän, mutta saatiin lainata sitä. Leo oli innoissaan mukana poikien veneen laitossa ja kun he lähtivät koeajolle, se meni mukaan. Nähtiin melkoinen akrobatianumero, kun se päättikin jo liikkuvasta veneestä tulla valtavalla loikalla rannassa olevaan veneeseen ja sieltä köyden yli maihin. 

Tuossa ollaan vielä turvallisesti parkissa.

Kaikista kivoin vene taisi olla Teposta... ;)

Käytiin laivarannassa syömässä muikkuja ja kahden eri seurueen ihmiset kävivät tiedustelemassa, onko Leo vinttikoira. Kyllä se taitaa olla liian hoikka, vaikka syökin varmaan kolmen vinttikoiran edestä.

Vinttikoiramme Leo

Aina välillä mökin ympärijuoksun, uimisen ja paininujakoinnin lomassa tuli uni. Leo hakeutuu aina aurinkoisimpaan kohtaan, mitä löytyy.

Maalaiskoirilla on luomutyynyt.

Matkalla kohti Turun satamaa nähtiin vielä Peppi-siskoa.

Peppi sen kun kaunistuu kerta kerralta. <3

Pepin 1v pose

Satamassa laivaan pääsyä odotellessa Leo järjesti huvitusta kanssamatkustajille. Se sitkeästi keplotteli itsensä kerta toisensa jälkeen pois koiratilasta etupenkeille kuono kiinni ikkunaan ihmettelemään, missä ollaan. Siitä aina ulkokautta palautin sen ja kohta se taas ilmestyi eteen. Laivassa se kulki kuin vanha tekijä ja kaikki oli siitä jännää. Sannille matka on jo niin mones, että se muistaa jo kuviot. Meillä on ikkunallinen hytti ja se on karvaisista matkustajista sangen viihdyttävä.

Leo istui ikkunalaudalla kuin kissa. Välillä molempien päät olivat vierekkäin ikkunassa.

Huoh, tuolla olisi niin hyvä uimapaikka.

Tällä hetkellä molemmat koirat ovat simahtaneet unten maille. Hyvä niin, sillä huomenna tavataan Leon isä Boss ja on muutakin jännää ohjelmaa lähipäivinä. Ruotsin jälkeen reissu jatkuu Tanskaan. Eli kohti uusia seikkailuja mennään!